Näytetään tekstit, joissa on tunniste aluevaltuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aluevaltuusto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

HULE HULE VEET JA SIGNE BEET



Signe Branderin muistolaatta seinässä. Ollaan Nikkilässä Nikkilän sairaalan juhlasalissa. Signe oli arvostettu valokuvaaja viime vuosisadan alussa. Kuvasi paljon Helsinkiä ja kartanoita, Porvoossakin. Kuoli Nikkilässä nälkään, ei hulluuteen. Hänet oli siirretty Hesasta Nikkilään. Sota-aika. Haudattu Nikkilän sairaalan hautuumaalle.

Juhlasalissa kokoontui tiistaina hyvinvointialueen valtuusto. Oli kokous ja iltakoulu. Aluksi korkea päättävä elin piti vajaan puolen tunnin kokouksen. Päätettiin kahdesta valtuutetun erosta. Jotenkin surku hupaisaa, ettei päätettäviä asioita useinkaan ole. Kokouksen jälkeen oli iltakoulu. Virkamiesten laatimassa palveluverkkosuunnitelmassa esiteltiin parin tunnin ajan reilun 80 miljoonan euron säästöjä lähivuosiksi. Valtio on todennäköisesti ottamassa myös Itä-Uuttamaata ohjaukseensa. Mikäs siinä. Vasso kuu. Ei tätä ainakaan valtuusto ohjaa.

Palveluverkon loppusilaukset tehdään varmaankin vasta seuraavassa hyvinvointivaltuustossa. Aikaa kuluu vielä lausuntoihin. Hidasta on, mutta maan hallitus haluaa toimia nopeasti. Koko sana hyvinvointi alkaa olla tässä yhteydessä jo irvokas ilmaisu. Jos syrjemmällä Itä-Uudellamaalla asustavat olettivat sote uudistuksen myötä palvelujensa paranevan, niin näin ei tule käymään. Tuskin odottivatkaan. Terveyspalveluita lähtee, jos on juuri ollutkaan, alueen ääriltä. 45 min päässä pitäisi jatkossa olla palveluita, jos on kyyti. Länsi
puolella siinä ajassa kerkeää Hesaan. Sosiaalipuolesta puhutaan vähän. Terveysjutut jyräävät. Palvelut kuitenkin pelaavat. Ainakin vielä.



Kaupunginvaltuustossa sanailtiin ja äänesteltiin hulevesimaksusta. Sellainen tulee. Hulevettä on kaikki se neste, joka tulee taivaalta. Joillakin se valuu asfaltoidulta pihamaalta kadulle ja kaupungin sadevesiviemäriin, joillakin talo on varustettu sadeveden keruusysteemeillä, joillakin veet imeytyvät pihamaahan ja puutarha kukoistaa. Kuinkas heitä sitten rahastetaan? 

Hulevesisysteemin ylläpito ja rakentaminen maksaa. Nyt on ajatus, että kaava-alueella olevat 7300 kiinteistöä maksavat. Jos jokainen maksaa satasen ollaan aika lähellä 800 000 euroa, joka on valtuustossa nuijittu talouden tasapainottamisohjelmaan tavoitteeksi. Äänestettiin. Huojennuksia ja säätöjä tulossa. Eli taakkaa jaetaan jollakin tavalla reilusti. Kaupunkikehityslautakunta justeeraa. Näppärästi summan keräisi pienellä veronkorotuksella mutta ei sellaista kukaan tohtinut ehdottaa. Nyt pitää palkata henkilö hommiin. Tähän asiaan palataan varmasti talousarvion yhteydessä. Saa nähdä mitä lukuja kaupunginjohtaja silloin esitykseensä pistää. Näinköhän jo ensi vuonna maksua kerätään.

 Lokakuussa ei kaupunginvaltuusto pidä kokousta mutta iltakoulua pitää. Aiheena palveluverkko. heh.

Signe Branderin kuva Gammelbackan kartanosta. Kuva Finnan sivuilta.








perjantai 31. toukokuuta 2024

Skenaariot helteessä tatuttaa

 

Keskiviikon helteisenä iltana kaupunginvaltuusto sai päätettyä Kokoniemen liikuntakeskushankkeesta. Ekaks tulee teitä ja muuta infraa ja sitten tulee kaksi jäähallia ja sitten tulee monitoimiareena ja sitten korjataan Kokonhalli ja sitten tulee kauhistelua, kuinka meidän rahat riittää ja sitten aletaan tuunata nyt tehtyä päätöstä ja jälkiviisastella. Mutta joo. Tässä vaiheessa näyttää hyvältä. Ryhmäpuheissa todettiin porukalla, että käyttäjiä on kuultava jatkosuunnitelmissa. Nyt osa urheiluväestä koki jääneensä jäähypenkille ja kauhistuivat  kun puolivalmiita luonnoksia esiteltiin. Varmaan näinkin, varsinkin kun useampi päättäjä todettiin hallituksessa jääviksi urheilukytköstensä myötä.  Vuosia ja miljoonia tähän vielä menee ennen kuin ensimmäiset luistimen potkut jäällä vedellään, saatikka ollaan monitoimiareenassa diggailemassa Tomas Lediniä tai paluun tehnyttä Lauri Tähkää. Väkisinkin tulee mieleen tulevan jokicittarin päätös hotelleineen. Näyttää kovasti siltä ,että haaveilemani GT:n nauttiminen kattoterassilla jää haaveeksi. Tuskin huoneistohotellilla semmoista on. Pitänee mennä jonkun partsille kyläilemään. Itse en hanketta kannattanut mutta moni kannatti edellytyksellä, että hotelli on. No nyt on. AUTS!. Joku tökkäsi tikulla silmään.

Maankäyttösuunnitelma oli tiedoksi. Iso juttu. Tähän palataan talousarvion yhteydessä. Kaavoituksessa ei ole resurssia kuin 11 miljoonan satsauksiin. Tässä just päätettiin Kokoniemen yli 50 miljoonan hankkeesta ja päiväkoteja sun muita on tulossa. Tarkoittaa siis, että kaavoitukseen tullaan pumppaamaan reilusti resurssia(työntekijöitä) että suunnitelmista selvitään. Ja vaikuttaa tämä myös keskiviikkona hyväksyttyyn talouden tasapainotus ja tuottavuusohjelmaan (kaverien kesken tatuta). Tatuta ei satuta.

Tatutassa saatiin hallituksen kokousten, ryhmäpuheenjohtajien kokousten, valtuustoryhmien kokousten, henkilöstön kokousten ja valtuuston iltakoulun ja varmaan aamukahvikokoustenkin jälkeen aikaiseksi varsin sopuisa esitys. Henkilöstöä ei lennä pihalle, eikä kaupunkilaisten arkeen kovin rankkoja juttuja ole tulossa. Säästöä pitäisi syntymän. Jotkut maksut kyllä nousevat. Verotkin joskus vaan tuskin vielä Porukalla luotiin suunnitelma, mutta valtuustossa alkoi eräs ryhmä keulia ja omia päätöksiä itselleen. Joo joo. Onhan näitä vaaleja sun muita tulossa. Ei hyvä.

Oli myös puheenvuoro, jossa puheenjohtaja olisi voinut jo aiemmin kopsautella nuijalla keskeytystä  koska pöntöstä alkoi kuulua valtakunnan politiikkaa. Pitäisi pysyä aiheessa nääs. Vaikkakin keskustelu voisi ollakin kokouksissa värikkäämpää, jos puitaisiin ummet ja myös lammet. Voisi myös olla värikkäämpää, jos valtuutetuilla olisi oma mikrofoni, eikä puheenvuoron saatuaan aina tarvitsisi siirtyä puhujapönttöön. No onhan se tavallaan hienoa ja historiallista meininkiä, mutta aika lailla turha manööveri. Joskus valtuuston lista on ollut niin laiha, ettei vartinvaikuttamisessa juuri keskustelua synny. Josko loputtomalla diskuteeraamisella asiat juuri muuttuisivat.

Päätettiin myös edetä joukkoliikenteen uudistuksen tiimoilta maltillisesti kehittäen Maksaahan sekin mutta näin kaupunki saa myös tietoa linjojen matkustajamääristä. Eivät ne ihan silmätarkkailulla kovin kummoisia joillakin linjoilla ole. Tutkimusten mukaan vähäiseen käyttöön on väärät reitit, väärät aikataulut ja väärät hinnat. Nämä kuntoon ja huristellaan kaikki innokkaammin.

Nykyään luodaan päätösasioissa erilaisia skenaarioita. Yleensä on kolme erilaista vaihtoehtoa. Semmoinen oli tarjolla Kokoniemessä, maankäyttösuunnitelmassa ja tatutassa. Yleensä yhdessä skenaariosta on joku täky, jonka valtuutettu nielaisee ja sillä mennään.

Hyvinvointialueen kokous tällä viikolla peruttiin, koska ei ollut asiaa. Hyvinvointialueille ei kuulu hyvää. Hyvin vähän hyvää on tulossa. Alkusyksystä aletaan järjestelemään.

Tässä Suvivirren jälkeen  omat parin seuraavan kuukauden skenaariot menevät about näin

Skenaario 1

Luen pari klassikkokirjaa (Humiseva harju kesken), käyn konsertissa, puhun Ruotsissa ruotsia, teen biisejä, Käy jefu (jenkkifutis)matsissa

Skenaario 2

Käyn konserteissa ja taidenäyttelyissä, puhun Ruotsissa ruotsia, teen biisejä, luen klassikko kirjan, teen biisin, käyn jefumatsissa.

Skenaario 3  Tarkkailen ruohon kasvua ja poimin edellisistä skenaarioista valikoituja osia tunnelman salliessa.

 

lauantai 27. huhtikuuta 2024

PROMTTISAURUS HYVIN VOIPI

Eri ikäisten Porvoolaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtivat yhteistyössä Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ja kaupunki. Eniten omasta terveydestään huolehtii tietysti porvoolainen itse. Varsinaiset terveydelliset ja sosiaaliset tukitoimet ovat hyvinvointialueen kontolla. Jää kaupungillekin hommaa.

Keskiviikon valtuustossa hyväksyttiin hyvinvointisuunnitelma ja Kevarin perälle tulevan asuntoalueen Kevätlaaksonniityn asemakaava. Pääosin omakotitaloja (40 kpl) mutta mahdollisesti myös pari kerrostaloa.


Porvoon hyvinvointisuunnitelmaan on koottu nykytila ja erinäiset suunnitelmat eri toimialoilta sekä muita suunnitelmia. Näin syntyy pitkälti yli satasivuinen lukupaketti. Ei tule ajatelleeksi, että kevyen liikenteen väylät ovat suurin liikuntapaikka. Ainakin pisin. Näin kertoo kaupunkisuunnittelu omassa osiossaan. Oikeastaan kaikki kunnan toiminta tukee terveyttä ja hyvinvointia tavalla tai toisella. Parkkimaksutkin.

Tilastojen mukaan Porvoolla menee melko hyvin vaikka tyttöjä ahdistaa, ryyppäämme liikaa, syömme miten ja mitä sattuu ja päälle päätteeksi emme liiku tarpeeksi. Omatoimiseen liikkumiseen Kokoniemessä odottaa avaamistaan tosi komea ulkopunttisali. Liikkatunnilla huomasin.

Noista edellä mainituista jutuista puhuin ryhmäpuheenvuorossa. Olin taannoin Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa-tapahtumassa ja siellä kantavana teemana oli tänä vuonna tekoäly. Asiasta innostuneena tein kokeeksi ryhmäpuheen tekoälyn avulla. Siitä tuli ihan perus ryhmäpuheenvuoro. Tyydyin omaan luomuälyllä aikaan saatuun. Mutta tiedoksi näyte. Tällä tavalla tekoäly olisi homman hoitanut:

” Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kaupunkilaiset,

Olemme kokoontuneet tänään keskustelemaan Porvoon kaupungin hyvinvointikertomuksesta, joka on merkittävä asiakirja kaupunkimme tulevaisuuden kannalta. Tämä kertomus ei ole vain paperi; se on suunnitelma ja sitoumus parempaan huomiseen kaikille porvoolaisille.

Vihreänä valtuustoryhmänä korostamme, että hyvinvointi on laaja käsite, joka ulottuu terveydestä ja turvallisuudesta yhteisöllisyyteen ja ympäristön laatuun. Meidän on pyrittävä luomaan kestävä perusta hyvinvoinnille, joka kantaa niin nykyisiä kuin tulevia sukupolvia… Lopuksi haluan korostaa, että hyvinvointi on yhteistyön tulos. Se vaatii kaikkien toimijoiden – kaupungin, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten – aktiivista osallistumista. Vain yhdessä voimme rakentaa Porvoosta entistä vihreämmän, terveellisemmän ja onnellisemman kaupungin. ”

Semmosta. Siitä sitten vappupuhetta promttaamaan (ohjetta tekoälylle kutsutaan promtiksi).

Talouden tasapaino- ja tuottavuusohjelma tulee vielä muuttamaan hyvinvointisuunnitelmaa. Tärkeitä yhteisöllisyysjuttuja kuten jokikarnevaalit ja Porvoon valot poistetaan tai harvennetaan. Onneksi on DOME! (kts alla)

Maan hallituksen kiivas säästö ja karsimisvimma tulee vaikuttamaan meidän terveyteemme ja hyvinvointiin. Hytekertoimet käyvät kierroksilla.

Säästäminen on helppoa, kun ei ole niin nuukaa seurauksista. Voin päättää itse säästää tuosta vaan pari tonnia. Syön tarjousjugurttia, kinkkaan yhdellä jalalla (tarvitsen vain yhden kengän) ja naapuri parturoi ja terapoi siinä samalla.

Opettajia on puhuttanut kaupungin uusi tapa jakaa opetustunnit. Maikoilla on perustunnit, joidenka päälle tulee ylitunnit (ei ylityö). Nyt mennään perustunneilla ja päälle ehkä yksi lisää. Se on toki vähemmän kuormittavaa, kun on vähemmän opetustunteja mutta outoa on, että sitten pitää palkata tuntiopeja tekemään ylijäävät tunnit. Ennen saman aineen opet ovat jakaneet tunnit ja näin on ollut kaikilla oppilailla pätevä maikka. On kyse rahastakin toki. Jos sattuisi vaikka olemaan asuntolainaa. Ja kaupunki kai säästää, kun ei tarvitse maksaa pätevän palkkaa.

Cittarin rakennustyöt alkavat. Näkee sitten millaiseen molokin kitaan kaivurin kauha solahtaa. Muutama vuosi menee mylläyksissä ennekuin pääsee yläterassille bisselle. Semmoinen sinne piti tulla. Jos ei tule, täytyy vuokrata huoneistohotellista huone ja jääkaappi. Huoneistohotellin sijaan toivottiin kaupungilla varmaan ennemmin hienostohotellia.

Hyvinvointialueen valtuuston kokous oli tiistaina VPK:n talolla. Sieltä ei ole paljoa raportoitavaa. Eniten jäi mieleen Hanna Marian savuporokeitto (oli porotonkin) ja korvapuustit. Esityslistalla oli muutama valtuutetun eroanomus ja pari aloitetta. Minusta kokouksia ei tarvitsisi pitää niin usein, jos ei ole asiaa. Vihreiden aloitteeseen kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä vastattiin, että asiaa selvitetään ja pohditaan yhdessä kuntien kanssa. On sopimus, että kaupunki ja hyvinvointialue treffaavat kerran vuodessa. Porvoon hyvinvointisuunnitelmassa todetaan, että ei ole vielä tänä vuonna tavattu. Hyvinvointialue on kutsuja. Vuoden päästä on kunta- ja hyvinvointialuevaalit. Mahtaako jälkimmäiseen olla tunkua.

 

Porvoon DOME on vallan mainio idea. Lundinaukiolle tulee ensi kuussa teltta, jossa on vaikka mitä ohjelmaa. Suurin osa pääsymaksuttomia. Katso!

Lopuksi tekoälystä innostuneena pyysin tekoälyä luomaan lyhyen vappuvitsin jossa on sima, rusina ja munkki.

  “Miksi olet niin rypistynyt?” Rusina vastaa: “Koska olen ollut täällä simassa odottamassa vappua!” Munkki naurahtaa: “No, ainakin sinulla on seuraa – minä ja sima!”

huoh..

Hauskaa vappua! 

 

 

 

 

 

 

 


lauantai 16. joulukuuta 2023

ON RYIJYN ALLA LÄMMIN A-KORISTA PISAHÄTÄÄN

 

Valtuustojen osalta vuosi paketoitiin kuluneella viikolla. Lentsu tai mikä lie koronaiivili, kaatoi vuoteeseen joten kokoukset tuli seurattua vuoteen ääreltä youtube-lähetyksiä katsellen.

Hyvinvointialueen valtuuston lista oli vaihteeksi muhkea ja ennakkoon oli peloteltu kokouksen kestävän puolille öin, vaan varsin vitkaan asioista päättivät. Melko paljon keskusteltiin valtuuston omista kokouspalkkioista ja puolueiden demokratiarahasta. Pieniä ropoja ne toki ovat liki 450 miljoonan budjetista mutta periaatteellisesti isoja. Puolueet saavat kuusitonnia per valtuutettu demokratian edistämiseen hyvinvointialuelaisille. Kun on iso valtuustoryhmä, kuittaa puolue reilut satatonnia vuodessa. Miten se näkyy? Lehdissä on ollut isojen puolueiden monisivuisia mainosliitteitä, joissa esitelty valtuutettuja ja alueen toimintaa. Toimintaa ja toimintoja esiteltiin myös viikolla hyvinvointialueen osalta joka kotiin tulleessa lehdessä. Kandee säästää. Vihreillä ei ole ollut lehtimainontaa, sen sijaan tarjosimme palveluteemaan liittyvän teatteriesityksen.

Alueen talousarvio meni läpi melko kivuttomaksi, vaikkakin muutamia muutosesityksiä oli tarjolla. Tekstilisäyksiä läpi, rahalisäyksiä ei. Isoin juttu kokouksessa oli tuottavuusohjelma. Tuottavuus tarkoittaa siis tuottavuutta alueen talouteen. Ei alue hirveästi tuota, joten tuotot revitään leikkauksilla ja supistuksilla. Ohjelman toimenpiteet on jaettu kolmeen koriin. A-korin uudistusten toivotaan tuottavan liki 30 miljoonan säästöt parissa vuodessa. Jos ei tuota, on tarjolla B- ja C-kori ja silloin todella koristaan. Kyyti on kovaa. Silloin ei hyvinvoinnista enää voi juuri puhua. Valtiolta ei apua taida olla tulossa. Ovat tarkkoina rajoista.

Palvelustrategiastakin aluevaltuusto päätti ja se on taas naimisissa tuon tuottavuusohjelman kanssa. Jotakin palveluja on jatkossakin tarjolla, vaikka ei ehkä palvelutalossa.

Loviisa visiitit jäävät tällä erää hyvinvointialueen valtuustolta tähän. Keväällä kokoonnutaan vuokrauskäytöstä lehtitietojen mukaan poistetulla Porvoon vpk:n talolla! Kiva, että hienolla tilalla on käyttöä jatkossa ja olisi varmaan enemmänkin, jos tarkistaisivat hinnoitteluaan.

Kaupunginvaltuusto oli yllättävän vänkää seurattavaa. Puistokadun kaavaa käsiteltiin. Ei sinne juuri puistoa jää. Joskus unholaan jäävää Läntistä Mannerheiminväylää taivutellaan ja kaistojen väliin istutetaan vajaat sata puuta. Ei tuossa hetkeen tapahdu mitään. Rahnaa on taloussuunnitelmassa varattu isommin vuodelle 2026. Tietysti edellyttää, että joku haluaa alkaa rakentaa. Tässä siis Mäkkäriltä lähtien entiseltä ABC (aka Näsin Esso)-huolttarilta suoraan ylös istutetaan asuinrakennuksia.

Ilmasto ja ympäristöohjelma keskustelutti myös viihdyttävästi. Puolesta ja vastaan tuli juttua arvattavista suunnista. Äänestämäänkin päästiin. Läpi meni.

Entinen kaupunginjohtaja lienee jo asettanut ranta-aittakuvan työpöydälleen kansliapäällikkönä Hesassa ja näin ollen valtuusto hyväksyi nykyisen apulaiskaupunginjohtajan hoitamaan hommia, kunnes uusi on valittu. Jännä nähdä kuinka on postiin tunkua. Luulisi olevan. Onhan tämä hyvässä kunnossa oleva kaupunki, ei mikään apulaiskaupunki.

Mahtava juttu, että nyt on Porvoossa oma skeittihalli. Kyllä se aikansa kesti mutta avajaiset on pidetty ja hienolta näyttää. Se oli vuonna 2018 kesäkuussa kun tein aloitteen skeittihallista ja yli kolmekymmentä edellisen valtuuston valtuutettua kannatti. Kyllä kannatti. Kaupungilla hieno konsepti harrastajaseuran kanssa ja sivusta seuranneena on siellä kova into päällä.

Pisa-tuloksia on päivitelty. Enää ei osata mitään ja Move-mittausten mukaan on suuri osa teinitytöistä rapakuntoisia. Vuosituhannen alkuvuosina oli Suomi Pisa kärjessä. Ei Pisasta silloin kovasti meuhkattu. Maikat olivat enemmänkin ihmeissään että ”häh?”. Ihan normityötä tehtiin. Olin noihin aikoihin aika paljon tekemisissä kansainvälisissä opejutuissa ja ulkomailla kyllä meitä onniteltiin ja ihmeteltiin. Suomalaista koulua on sen jälkeen kaupattu maailmalle ja tälläkin hetkellä on maikkoja ympäri maailmaa. No ei ympäri, mutta Aasiassa ja arabimaissa. Eikä me vieläkään ihan surkeita olla. Missä syy tulosten heikkenemiseen? Digitaalisuutta on syytetty. Tietsikka on käytössä, jos oppilas jaksaa sitä repussaan raahata. Enempi on nuorella digilaite kämmenellä ja vähempi kännykällä kouluhommia tehdään. Kaikenlaiset taannoin opetussuunnitelmassa väkisin tehdyt monialaiset oppimiskokonaisuudet saivat omasta mielestäni oppimisen ja opiskelun hajoamaan monialaisesti eri suuntiin.

Joululaulut ovat vallanneet radiokanavat ja kirkonmäellä on ahdasta. Tullaan ja mennään joulua laulamaan. Joulu on siis taas. Viime lauantaina joulutorilla oli partainen mieshenkilö karusellin liepeillä kerjuulla. Ei ollut mulla lanttia taskussa ja kun sitten myöhemmin oli, oli heppu kadonnut. Vähän niin kuin Maijasen biisissä.

Hyvää ja rauhallista joulua jokaiselle ja rauhaisampaa vuotta maailmaan seuraavalle kierrokselle aurinkomme ympäri.



maanantai 4. syyskuuta 2023

SÄÄSTÄÄ ELI SOPEUTTAA ELI TUOTTAA-PELI

 

Syksyn politiikkahommelit alkoivat viime viikolla. Oli aluevaltuuston ja kotoisan kaupunginvaltuuston kokoukset.

Tiistaina aherrettiin hyvinvointialueen asioiden kimpussa. Ensin meille kerrottiin iltakoulussa talouden tummia lukuja. Säästöjen nimi tässä yhteydessä on ”Tuottavuusohjelma”. Kuinka tuotetaan liki 30 miljoonan sopeuttaminen(=säästöt) ensi vuonna? Ei varmaan mitenkään. Sama tahti jatkuu seuraavinakin vuosina. Yritetään nyt kuitenkin. Potentiaalia löytynee sieltä missä on eniten rahaankin. Eli terveyspalveluista. Myös vammaispalvelut on mainittu. Hyvinvointi hyventyy.

 Saataisiin nyt edes työntekijöitä. Pulaa on hoitsuista ja lääkäreistä. Henkilöstövuokrausfirmat voivat hyvin. Pitäisikö perustaa oma henkilöstönvuokrausfirma hyvinvointialueelle? Ei mene häävisti muillakaan alueilla. Kovasti on puuhaa tuottavuuden lisäämiseksi. Samalla pähkäillään palvelustrategiaa. Ne asiat ovat aika lailla kimpassa. Valtion suuntaan kaino katse. Kuinka paljon, miten ja missä raakataan. On siinä pohdittavaa.

Siksipä on jotenkin kornia, että kun iltakoulun jälkeen oli aluevaltuuston kokous, oli esityslistalla vain kolme eronmyöntämistä. Huoh taas. Isompia päätösasioita odotellessa.

 Talousarviotahan luotiin kuntien sotepuolen päätöslukujen pohjalta. Eivät ne ainakaan Porvoossa niin kauhean huonoja olleet. Nyt oltiin Lypassa mutta loput syksyn kokoukset ovat Loviisassa.

Kaupunginvaltuustossa herätti keskustelua Epoon tonttikaupat. Tarkemmin se, ettei kauppa käy, tai ei ole kaupattu. Kaverin luona Epoon kulmilla käydessäni bongasin metsässä mainoslakanan tonteista. Mahtoiko kukaan Jukolan viestissä vieraillut törmätä samoille kulmille. Komeat oli kyllä suunnistustapahtuman puitteet. Kaupunginjohtaja piti kokouksessa puheenvuoron ja kertoi mainontaa tehdyn somessa, eikä metsäraiteilla. Mainitsi myös, että Haikkoon rannan merenrantatontit ovat käyneet hyvin kaupaksi. Niin varmaan. Sieltä ei suunnistusmaastoa kyllä löydy.

Uusi organisaatio on ollut toimessaan puoli vuotta ja talouden ja toiminnan seurantaraportissa mainitaan asia historialliseksi. Organisaatiouudistuksesta huolimatta hyvin pyyhkii taloudellisesti. Rakentamisen hidastuminen, ellei peräti tyssääminen, tulee näkymään työttömyysluvuissa ja ainakin tonttikaupoissa se näkyy. Kaupungin kunnianhimoisiin kasvutavoitteisiin tuskin päästään. Esillä kokouksessa oli myös Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja kuntien strategisen yhteistyön sopimus. Siinä viimein myös suuntaviittoja oppilashuoltoon.

Tarkastuslautakunnan homma on tarkastaa, että kaupunki toimii suunnitelmien ja strategian mukaisesti. Perinteisesti tarkastuslautakunta motkottaa ja kaupunki selittää asiat parhain päin väistellen ja viitaten erinäisiin käynnissä oleviin prosesseihin.

Lopussa oli parikin aloitetta kaupungintaloon liittyen. Kuka ja mitä saa hilata kaupungintalon lipputankoon ja voisiko valtuustosali olla kesäisin näyttelytilana. Vaan minkälaista taidetta siellä saisi näyttää?

Ensi viikonloppuna on kaikkea kivaa tiedossa. Perjantaina soitetaan Grandissa mun Lauluja Porvoosta levyn biisit tarinoiden ja visuaalisten jutskien kera. Lauantaina suunta kohti Seinäjokea. Kannustetaan Butchers Vaahteraliigan finaalissa voittoon. Preparoitavana Seinäjoen Crocodiles.

torstai 27. huhtikuuta 2023

PUISTA TARINAA JA MUISTA PIENISTÄ JA SUURISTA EROISTA

 

Pari edellistä valtuuston ja myös hyvinvointialueen valtuuston kokoukset ovat olleet vartin tilaisuuksia joten niistä ei ole ollut jutun juureksi. Nyt keskiviikkona oli kaupunginvaltuustossa tiedoksi maankäyttösuunnitelma  ja kaavoituskatsaus. Puheenvuoroja käytettiin kuitenkin jonkun verran asian äärellä tai ainakin liki liipaten. Kaavoituskatsaukseen voi tutustua tuosta likistä Porvoon karttapalvelussa. Kannattaa tsekata lyhyt opasvideo, niin ei vallan häkelly. Muutaman vuoden takainen paperiversio oli omalla tavallaan selkeä mutta löytyy tulevat kaavahankkeet tuoltakin. Vihreiden edustaja kaupunginhallituksessa vaihtuu. Tuuli siirtyy tutkijahommiin lukuvuodeksi ja tilalle tulee Eeva Puromies.

 Ensi viikon aluevaltuuston listalla on vaihteeksi muutakin asiaa kuin eroilmoituksia (on niitäkin). Yllättäen joukko demareita ilmoitti lehdessä eroavansa ryhmästään ja perustavansa uuden. Se ei toki ollut esityslistalla. 

 Se jäi mieleen edellisestä aluevaltuustosta, että palkkojen harmonisoimiseen voi kulua ainakin pari vuotta, ellei peräti viisi. Sinä aikana ammattilaisia liikkuu sinne missä maksetaan enemmän.

 Aluevaltuuston listalla useita vastauksia aloitteisiin ja usein vastaus on, että aloitteen toiminta on jollakin tavalla jossakin jo käynnissä tai asiaan palataan palvelustrategian yhteydessä. Semmoisesta on tiistaina iltakoulu ennen varsinaista kokousta. Altså asiat ovat vielä vaiheessa tai ns. levällään.

Palvelusetelelitkin ovat listalla. Jos asut ympärivuorokautisessa palveluasunnossa ja tienaat vaikkapa tonnin, saat seteliä vajaan kolmen tonnin edestä kuukaudessa. Konjakkihömpsyyn saattaa eläkkeestä jäädä rahaa yli.

Vanhan kaupungin puut ovat herättäneet keskustelua. Keskustelun ja aktiivisten kaupunkilaisten toiminnan ansiosta pirunportaiden pikkupuistikon puut säilyvät ainakin syksyyn. Kaupunki toivoo keskustelua. Kaupungin selvityksen mukaan on puiden määrä tuplaantunut viidessäkymmenessä vuodessa. Kartoitus ja huomiot ovat tässä.

Yli viisimetrisiä puita laskettiin 1000 ja 50 vuotta aiemmin puolet siitä. Isot puut eivät selvityksen mukaan kuulu vanhaan kaupunkiin. Vanhoissa maalauksissa on puita ja ei ole. Ei ainakaan niissä tauluissa mitkä on maalattu Porvoon palon jälkeen. Minusta puut kuuluvat kaupunkiin, suuret ja pienet.  Ilmasto muuttuu. Kohta nähtäneen sitruunapuita. 80-luvulla satuin Hesassa paikalle, kun mätä lehmus oli juuri kaatunut Linnanmäen lähipuistossa pyöräilleen pikkupojan päälle. Turhaa semmonen. Lahot voi poistaa.

Porvoon joukkoliikennettä kehitetään. On pakko. Kaupunkilaisilta kysellään. Vastaa ihmeessä. Siman ja munkin ääressä voi napsutella vastaukset. Vastausaika päättyy vappuaattona!  Tästä pääset vaikuttamaan.

Ensi kerralla kaupunginvaltuustossa taitaa olla tilinpäätös. Rahaa tulee taas rutosti ja siksi 300 000 tonnin säästö koulujen määrärahoissa tuntuu kummalliselta. Varastoissa on kuulemma kirjoja. On juu. Vaan minkä kuntoisia. Ei ole matikan tai hissan kirjan kovin kummoinen, kun on käynyt lukuvuodet viiden, ellei useammankin opiskelijan repussa. Historian kirjoissa on sentään Berliinin muuri jo murrettu.

Ja Tappara teki just maalin. Onnittelut. Josko ensi vuonna Ipa. Sitä ennen nautitaan Butchersin matseista Vaahteraliigassa.

Hauskaa valpuria!

 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

MAALISKUUN IDUISTA KASAILLEN

 

Hiihtolomaviikolla valtuusto kokousti etänä. Eipä tuossa kauaa mennyt, kun asiat oli paukuteltu. Muutamat ylitykset toimialoilla. Vihoviimeinen sotepuolen ylitys kaupungin budjetista. Työterveyttä päätettiin valita järjestämään Keski-Uudenmaan Työterveys oy. Porvoo ostaa siitä ison siivun osakkeita ja Kuninkaan työterveyden väki siirtyy sinne. Työterveyshommahan oli jo varsin pitkälle valmisteltu hyvinvointialueen kanssa yhdessä, vaan hyvinvointialue teki oharit ja läksi Mehiläisen matkaan. Siellä tuntuu olevan kovasti vetoa näihin pörriäisiin. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka Päijät-Häme hoitelee palvelut yhdessä Mehiläisen kanssa. No hyvä, että saatiin joku päätös. Ehkä edullinenkin.

Vuosi sitten näihin aikoihin, kun tein blogia ounasteltiin sotaa ja eikös se seuraavana aamuna sitten alkanutkin. Karmivaa ja kummallista tässä kaikessa, että Kilpilahdessa on fossiilisten polttoaineiden myynti kasvanut huimasti ja firma käärii taas hurjat voitot. Ja me Porvoossa tuloksen myötä nappaamme jälleen kerran sievoiset yhteisöverotuotot.

Keskuskeittiön liisauksesta luovuttiin ja nyt meillä on ihan oma köökki. Soppari oli loppumassa ja korkojen nousun myötä tuli fiksummaksi ostaa itelle. Rahnaa kun on. Ja koulussa lihasoppaan oli ilmestynyt lihaa jauhelihan sijaan. On ollut pari kertaa vanukastakin. Ja pehmeää ruisleipää. Kun tämä ruokamiljoona.

Hyvinvointialueen valtuusto ajeli nyt tiistaina Sipooseen päättämään eroanomuksista ja palvelumaksuista. Aika tapissahan maksut ovat. Ei nostettu, eikä laskettu. Mutta palautettiin takaisin, kun tuli ilmi selkeitä virheitä siellä sun täällä. Lähinnä tekstin ja lakiviitteiden osalta. Todettiin, että tarvitaan parempi valmistelu ja takaisin meni. Joku valtuutettu oli ollut tarkkana. En minä, eikä hallituskaan. Hyvinvointialueenjohtaja kertoi ajankohtaisissa asioissa  lehdissä kirjoitetusta ruuhkasta Porvoon sairaalassa. Asiakkaille ei ole paikkaa, minne heidät sijoittaa sairaalasta päästyä. Kun ei paikkaa, tulee siirtopäivämaksu 1250€/vrk. Paikkoja kuulemma on vaan ei hoitajia. Ja nyt kyseisenä viikonloppuna oli Meilahti varannut väistöpaikkoja vaan, eipä ne niitä tarvinneetkaan. No show.

Ruokajakelu ei toimi, eikä jakelupaikkaa tunnu löytyvän. Vauhdittaakseen asiaa vihreät teki aloitteen, jotta kaupunki alkaisi aktiivisesti etsiä mestaa. Kaupungintalon vieressä olisi ex-ravintola käyttämättä. Ja tuli mieleen, että kaupungintalon ramppikin voisi olla toimiva jakelupiste. Eiköhän paikka löydy.

Nyt se mun uusi levy Lauluja (2) Porvoosta on valmis. Jos haluaa hankkia oman cd-levyn, niin vein Grandin Luckaniin muutaman kaupattavaksi. Vien lisää, jos loppuu, ja viikon päästä voi kuunnella lauluja myös Spotifysta, Youtubesta sun muista suoratoistopalveluista. Kyllä tässä joku konserttikin järkätään.

Täältä tähän



 

 

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

PIENET EROT, SUURET SUUNNITELMAT. TAI TOISIN PÄIN.

 

Tuli taannoin 10 vuotta täyteen politiikkahommeleita. Aika kuluu, kun kuluu. Valtuustokausi alkoi tammikuussa 2013. Nyt on vuosi aluevaaleista. Nippa nappa läpi. Nyt on alkanut hyvinvointialueet toimia käytännössä. Reilu vuosi on kokouksissa käsitelty hallinnon juttuja johtosäännöstä strategiaan ja organisaatiosta budjettiin. Tiistaina oli eka kokous hyvinvointialueen alettua. Listalla aika vähän asiaa. Lähinnä eroja luottamushommista; ihmisiä muutti pois tältä alueelta tai osoittautuivat töidensä puolesta jääveiksi. Tuskin alueen takia kuitenkaan pois. Kiinnostavaa, kuinka paljon asioita valtuustoon suodattuu, jos ja kun, palvelut alkavat pyöriä. Lautakunnatkin aloittavat (viimeinkin) toimintansa. On vielä paljon keskeneräisiä asioita. Vaikkapa nyt vammaiskuljetukset ja oppilashuolto ( ei vielä johtavaa kuraattoria, saati psykologia).

Koska varsinaisia asioita oli vähän, oli hyvinvointialuejohtajalla aikaa kertoa ajankohtaisista asioista. Se tietysti kiinnosti. Kuinka on tämä uudistus lähtenyt käyntiin?  Viesti oli, että hyvin. Prioriteetti oli hallittu siirtymä ja toimiva palkanmaksu. Muunkinlaista viestiä ovat monet varmaan saaneet tuttavien kautta kuulla. Ei sitä nyt ihan alle kuukaudessa kaikki suju. Jos nyt tässä ensimmäisen vuoden aikana palikat olisi kasassa

Ennen kokousta oli iltakoulu. Isosti esitteli (lobbasi) Päijät-Hämeessä toimiva Harjun terveys omaa malliaan hoitaa sotepalvelut. Päijät- Hämeen hyvinvointialue on kimpassa Mehiläisen kanssa. Alue vastaa järjestämisestä ja Mehiläinen hoitaa palvelut. Ei kai me HUSista olla lähdössä kälppimään?

 Vihreiltä tuli aloite ”työkyvyn tuen palvelukokonaisuus Itä-uudenmaan hyvinvointialueelle.” Ja oli sitten useampi muukin aloite, joita valtuutetut kävivät esittelemässä. Terveyskeskuspäivystyksen aukioloajat, neuvolan kirjaresepti, moniammatillinen tiimityömalli sekä vanhusten palveluasuminen kotikonnuillaan. Katsotaan mikä etenee ja missä ajassa. Aluevaltuustossa aloitepapereita tulee oikealta ja vasemmalta (konkreettisesti) allekirjoitettavaksi. Niin oli tapana muinoin kaupunginvaltuustossakin. Sitten siirryttiin sähköiseen versioon ja allekirjoitukset romahtivat. Vaatii omat kommervenkkinsä päästä tukemaan aloitetta. Vaikkapa salasanan muistamisen ja hetken enempi aikaa.

Kaupungin valtuusto kokousti tänään keskiviikkona. Ei ollut esityslista pitkä nytkään. Eroamisia ja isompana juttuna kaupunkikehitysjohtajan valinta. Valtuustoryhmät olivat kaksi ehdolla ollutta kandidaattia haastatelleet. Molemmat oli todettu hyviksi paitsi toinen paremmaksi kuin toinen. Parempi oli tällä kertaa kaupunkikehityspäällikkö. Oli avoin äänestys ja päällikkö meni selvin numeroin johtajaksi. Äänestin kyllä toisin. Jos olisi ollut suljettu vaali olisi numerot olleet varmaan tasaisemmat.  

Toinen isompi asia oli lasten ja nuorten hyvinvointikertomus. Suunnitelma oli pahasti vanhentunut, vaikka katse oli vuoteen 2025. Suunnitelmassa oli paljon juttua sotepuolesta ja oppilashuollosta. Nämähän juuri vuoden alusta siirtyivät hyvinvointialueille. Mutinoitten kera se hyväksyttiin, mutta lähti jatkoon ponnen (toiveen) kera, että ensi vuoden aikana tulee päivitys. Toki kaupungin kontolle jää asioita, jotka ovat merkittäviä nuorille ja lapsille. Paljolti kallistuu nyt tuonne vapaa-ajan puolelle ja elinvoiman toimialalle. Koulut ja varhaiskasvatus nykyporvoon keskiössä.

 Skeittihalli viimein tulossa. Piti tarkistaa milloinka tein asiasta aloitteen. Ja juu, oli se vuonna 2018 ja 33 valtuutettua kannatti. Ehkä joku muukin on vielä mukana. Ja bändikämpätkin ovat tulossa

Tämä on muuten sadaskahdeskymmeneskolmas blogini. Aloitin näiden kirjoittelun jo ensimmäistä kertaa ehdolla ollessani; miltä tuntui ja miltä näytti. Lähinnä itselleni ja jollekin jota tämmöinen saattaisi kiinnostaa. Jatketaan. Ei näitä nyt voi kesken kauden lopettaa. Tiirailijoiden määrä on vaihdellut mutta, kyllä heille aina muutama tilausbussi olisi pitänyt hommata, jos sillä viisiin ajatellaan.

Kouluruualla oli soppapäivänä juustoa ja reissumiestä. Viime viikolla vanukas. Oisko  ruokamiljoonan seurausta?

 Helmikuussa julkaisen uuden suomenkielisen cd:n Lauluja(2) Porvoosta.  Siinä on 12 mun laulua Porvoosta. Kerron sitte.

maanantai 19. joulukuuta 2022

JOULUBLÖGI

 

Samalle viikolle (viime) osuivat perättäisiksi päiviksi aluevaltuuston ja kaupunginvaltuuston kokoukset. Esityslistoissakin paljon samaa. Molemmissa käsiteltiin hallintosääntöä ja tulevan vuoden talousarviota.

Itä-Uudenmaan parin viikon päästä alkavan hyvinvointialueen tiimoilta väännettiin puoli tuntia kokouspalkkioista ja hallituksen puheenjohtajan palkkiosta. Puheenvuoroja käytettiin siitä kuinka merkittävää tai jonninjoutavaa on valtuustojen infokokouksista maksaa korvausta. Ei infoissa ehkä niin montaa osallistujaa olisi ilman korvausta. Joku toki. Porvoon kaupunginvaltuuston iltakoulujen suosio kasvoi, kun alkoi saada pikkuliksan osallistumisesta. Tämä joitain vuosia sitten.

 Aluehallituksen puheenjohtajalle tuli 833,333…€/kk tai jos haluaa tehdä työnsä puolipäiväisenä (jos kerkeää) saisi kaksi ja puoli tonnia. Talousarviota käsiteltäessä ei tullut aluevaltuustossa yhtään muutosesitystä. Porvoossa kaupungin johtajan ehdotukseen yli sata. Loppupeleissä kaupunginhallituskäsittelyn jälkeen jäljelle jäi vajaat kolmekymmentä muutosta valtuustossa miteltäväksi.

Hyvinvointialueen pyörittäminen maksaa 433 miljoonaa, Porvoon vajaat 200 miljoonaa vähemmän. Porvoo saa verotuloja kaupunkilaisilta ja Sköldvikistä. Lopulta rahnaa jää yli reilut 14 miljoonaa. Hyvinvointialueen rahat tulevat valtiolta. Verojahan nekin loppupeleissä ovat. Vaan eivät riitä.

Hyvinvointialueen budjetti on kursittu kasaan alueen kuntien edellisten tilipäätös lukemien pohjalta; siis sosiaali- ja terveyspuolen sekä pelastustoimen osalta. Tällä tavoin päästiin lukemaan, joka tulee olemaan liki 27 miljoonaa alijäämäinen. Mistä se raha? Valtio maksaa. Toivotaan. Siis me kaikki maksamme. Jollakin tavalla. Jos valtiolta ei tule lisärahaa aletaan melko pian säästöhommiin.

Parin viikon päästä vuoden vaihtuessa ovat kaikki palvelut ainakin muutaman tunnin samalla tavoin kuin ennenkin hyvästi. Eiköhän tuo suju. Itseäni eniten arveluttaa kuinka riittävät resurssit Porvoon ja hyvinvointialueen yhdessä omistamalla HPK oy:llä henkilökunnan tietotekniikkavempeleistä huolehtimiseen. Osaavasta väestä on pulaa. Vähän joka alalla. Ai niin, saa Porvoo hyvinvointialueeltakin rahaa. Sinnehän siirtyi kaikki sote kiinteistöt ja niistä maksetaan vuokraa. Liitteestä ilmenee esim., että Ilolan koulun 21 neliön terveydenhoitajan tilasta Porvoo saa 851€ kuukaudessa. Näsin terveyskeskuksesta liki kaksisataa tonnia. Kolmen vuoden ajan.

Aluevaltuuston kokoustaminen on kömpelöä, kun ei ole vielä käytössä sähköistä kokousympäristöä. Äänestystoimintakin hidasta ilman äänestyslaitteistoa. Jokainen äänestys käydään nimenhuudon perusteella. Valtuutettu äännähtää JAA tai EI. Kaikki kymmenet asialistan liitteet ovat useammassa sähköpostissa liitteinä.

Porvoon kaupungin valtuustossa ykkösjuttu oli Epoon koulun tulevaisuus. Jo kuolleeksi julistettu kyläkoulu sai lisäaikaa. Varmaankin ainakin tämä valtuustokauden ajan. Siinä ajassa on kenties vuosikaudet toimenpiteitä odotelleet tonttipäätökset saatu etenemään viemäröinnin, sähkön, vesihommien ja teiden osalta. Infra you know. Kymmenet tontit odottavat ottajiaan. Eikö siinä yksi kyläkoulu sitten pysy hengissä jatkossakin. 

Kyläläiset, oppilaiden vanhemmat ja oppilaat tekivät huikean työn koulunsa puolesta. Asiaa pidettiin esillä telkkarissa, radiossa, lehdistössä (valtakunnallisesti ja paikallisesti) ja myös valtuutettujen sähköposteissa. Muutama kouluaktiivi jaksoi seurata klo 16 alkanutta kokousta ja meidän valtuutettujen jorinoita aina hieman ennen puolta tapahtuneeseen äänestyshuipennukseen asti. Ei tule kyllä itselle mieleen, että näin pitkää valtuusto kokousta olisi sattunut omalle kohdalle aiemmin.

Talousarvioesityksessä oli 50 sentin lisäys kouluruokaan. Sitä ei oppilas saa rahana, vaan satsaus laitetaan laadukkaampaan kouluruokaan kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Samasta keittiöstä tulee ymmärtääkseni vanhusten ruuat mutta tuskin sieltä mitään erotellaan pois. Heh. Ruoka jos mikä on makuasia ja aihe kirvoittikin useammankin valtuutetun muistelemaan omia, mummonsa tai lapsensa kokemuksia kouluruuasta. 

Itselle kouluruoka on maistunut kouluaikana ja openakin jo liki kolmekymmentä vuotta. Minusta se on ihan hyvää. Aika monesta yläkoulun oppilaasta asia ei näin ole. THL:n kouluterveyskysely viime vuodelta kertoi, että 40 % oppilaista ei syö joka päivä kouluruokaa. Pitäisikö satsata porkkanaan? Syö koululounas ja kerää leimat lappuun ja saat mäkkäriaterian. Kaveri ehdotti tämmöistä ja ei se loppujen lopuksi ihan dorka idea ehkä olisikaan. Jospa nyt miljoonan satsauksella alkaisi ruoka maittaa, kasvisruokakin. Eikä se ole pelkästään ruoka, vaan kyllä aikuinenkin syö mieluusti viihtyisässä ympäristössä.

Viikonloppuna oltiin Mankkenissa äänittämässä uutta matskua pienellä kokoonpanolla. Joskus helmikuussa julkaisen levyllisen uusia suomenkielisiä lauluja. Lauluja II/ Porvoo laulut. Kaikki biisit kertovat kotikaupungista ja aika monet nuoruudestani täällä.

Rauhallista joulua ja koko maailmalle onnellisempaa seuraavaa kierrosta aurinkomme ympäri

tiistai 1. marraskuuta 2022

Sukkasillaan sipsutellen hyvinvoinnissa

 

Puoli kasilta alkaa juntta tömisyttämään maata jossain päin kaupunkia. Jump, jump jump. Ontuvasti verraten samalla tavoin luodaan perustaa vuoden vaihteessa aloittavalle Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Johtaja on valittu, hallintojohtajakin ja muita päälliköitä. Isosti on sopimuksia kunnista siirretty ja vielä ennen vuoden vaihdetta päästään käsiksi talousarvioon. Hallitus sen nyt kylläkin laatii. Iltakoulutusta saada marraskuun puolessa välissä.

Hyvinvointialueen valtuusto kokoontuu loppu vuoden Lypalla. Sukkasillaan sipsutellaan koulun ruokalassa. Ensi kerraksi pitää varata villaiset. Onkohan Lypan oppilailla? Sittemmin siirrytään Sipooseen.

 Aluevaltuuston kokoukset ovat olleet maltillisesti muutaman tunnin pituisia. Edellisellä viikolla on infotilaisuus missä asioita avataan tarkemmin. Hyvä käytänne. Tiistaina oli viimein strategiakin päätettävänä. On sitä hiottu jo useammassa seminaarissa ja ihan ok strategia tuli. Alempien tasojen detaljeihin ei tässä strategiassa mennä. Ei näy oppilashuoltoa, saati terapiatakuuta. Ei nyt.  Vielä rustataan palvelustrategiaa, henkilöstöstrategiaa sun muuta.

Ryhmäpuheenvuorot pidettiin ja kiitoksia jaettiin suuntaan ja toiseen. Vaikka hehkutettiin hyvää yhteisymmärrystä, saatiin äänestystä aikaiseksi parista muutosesityksestä tekstiin. Eivät ne läpi menneet. Kannatin kyllä. Hyvärissä (itse keksin) käsiteltiin myös kunnista siirtyviä sopimuksia ja sitoumuksia. Sopimuksia piisaa; jalkojenhoidosta leasing autoihin, sähkösänkyjen huoltosopimuksiin, lähdevesiautomaatteihin ja Loviisan osalta Apottiin asti. Muutamia mainitakseni. Hyvinvointialue pomo palasi Apottiin ajankohtaisissa asioissa. Ei vaikuttanut innostuneelta vempeleeseen. Itseäkin se on alkanut epäilyttää. Hankaluudet ja hinta. Ajatus hyvä Huomasin sopimuslistasta, että vainajien siirtopalvelut hoitaa Calla Oy. Kylmää kyytiä.

Kohta ovat palikat kasassa. Katsotaan sitten ajan kanssa, muuttuuko mikään. Puhetta on ollut, ettei asiakas huomaa eroa nykyiseen. Syytä kyllä olisi. Varmaankin parempaan. Päättävän jengin voi vaihtaa 13.4.2025 kuntavaalien yhteydessä. Rahnat eivät tule riittämään todetaan jo nyt. Onneksi HUS ei säästöissään Porvoon sairaalan päivystystä ainakaan vielä heittänyt romukoppaan. Siinä menisi koko sairaala. Vauvat menivät jo.

Päästiin äänestämäänkin. Hyvinvointialueilla on hyvin erilaisia kokouspalkkiokäytänteitä. Aihe oli listalla ja viikon varrella oli tullut esityksiä, että palkkioita osin muutettaisiin. Aiheesta sitten pari esitystä. Yksi esitys oli, että asiaa vielä puitaisiin eli laitettaisiin pöydälle. Tuli muutosesityskin. Äänestettiin (52–6) ja asia meni sinne mistä se oli tullutkin eli poliittiseen ohjausryhmään. Voi, olla että silti asiasta marraskuussa taas äänestetään. Meidän Itä-Uudellamaallamme on varsin maltilliset kokouspalkkiota (170 € valtuutetulla. Siitä verot pois ja puolueelle mikä puolueelle kuuluu.) verrattuna muihin. Hallituksen puheenjohtajan palkkiosta nyt kiikasti. Se olisi tonnin kuussa. Yleensä listalla on ollut asioita, jotka eivät ole puheita kirvoittaneet mutta tiistaina kävi suhina (ne sukat! ) mikrofonin äärelle.

Kaupunginvaltuusto kokousti toissa viikolla. Varsin pikainen operaatio. Kuten varmaan seuraavakin kokous, joka pidetään talousarvioiltakoulu-seminaarin yhteydessä. Veikkaus sen kestoksi puolituntia. Heviä staffia on tulossa joulukuussa, kun listalla on talousarvio ja hallintosääntö. Arvioisin noin kuutisen tuntia. Ja tietysti tuntien lukukinkerit ennakkoon. Vaikka onhan näistä jo etukäteen keskusteltu. Veroprossiin ei kajottu, kun ei nyt voitu. Tämä oli välivuosi. Valtio vie omansa jatkossakin. Ei huolta. Kiinteistöveroon olisi voinutkin kajota mutta ei kukaan hennonut.

Kaupunginvaltuuston listalla olleesta kolmannesta osavuosiraportista voi todeta, että ihan hyvin menee. Rahaa tulee pyytämättä rutkasti enemmän kuin oli osattu ennustaa. Kukapa osaisi. On se kuitenkin hassua, kuinka ennen koronaepidemiaa tehtiin kestävän talouden ohjelma, jossa mm. säästettiin pehmeästä leivästä kouluruokailussa. Nyt tulee yhteisöveroa (taas) kymmeniä miljoonia ennakoitua enemmän. Voisi ostaa juustotkin leivän päälle. Talousjohto varoittelee ja onhan se heidän duuni. Neste takoi taas muhkeat plussat polttoaineilla. Hinnat nousivat, tuotot nousivat. Kotona sammutellaan valoja. Ei varmaankaan yhteisöverotulot vähene. Kyllä näillä maksaisi muutaman kyläkoulun kulut.

Bändejä perustamaan! Hieno, homma että pensselitehtaan väki ja kaupunki löysivät yhteisen sävelen. Skeittiväki vielä etsii kattoa päänsä päälle.

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Energiariisin smakua ja maantien ässää

Melko perinteisen tuskaisen hellekesän jälkeen alkoivat taas politiikkahommelit. Alkuun valtuustossa varsin kevyt lista, mutta saatiin siitä jonkun verta keskustelua aikaiseksi.  Lähinnä talouden -ja toiminnan seurantaraportista (ja hieman sen sivu Epoon kouluun liittyen), sekä perinteinen valtuustoaloitteiden käsittelynhitausmotkotus. Ja motkotus siitä, ettei uusien aloitteiden puheenvuoroista ollut ilmoitettu etukäteen. 

Ja eikö perkule joku ollut pöllinyt mun tervaleijonat valtuustosalin pilttuun laatikosta! Nuuhkin ilmaa mutta ei epäiltyjä. PALOHÄLYTYS!!. No poistumisharjoitus. Siirryimme asiallisesti ulos varaportaikosta. 

Liikuntarajoitteiselle haastava taival mutta tosi tilanteessa apua on tarjolla yli puoluerajojen. Viimeksi kun jokunen vuosi oli vastaava manööveri tuli ihan paloauto. Tai olisi tullut, jos olisi päässyt luovasti pysäköityjen valtuutettujen autojen ohi. Nyt ei tästä mainittu.

Nykymuotoista hallinnollista Porvoota on jäljellä vielä neljä kuukautta, kunnes Itä-Uudenmaan hyvinvointialue aloittaa. Toive oli, ettei asiakas muutosta käytännössä juuri huomaa. Nähtäväksi jää. Saman asiat mitkä nyt ovat ilahduttaneet tai raivostuttaneet tehnevät sitä jatkossakin. Ainakin jonkun aikaa. Tehdään parannus. Hallintoa on valmisteltu tammikuusta lähtien; valittu johtaja ja uusia tullaan valitsemaan. Aluehallitus päätti yllättävän tiukoista kielitaitovaatimuksista. Voi ole vaikke löytä pätevä person. Tai niitä on aika vähän.

 Valtuustossa käsiteltiin maanhankintaa. Kaupunki on varannut siihen tarkoitukseen miljoonan. Suurin osa on käytetty. Nyt on kaupungilla etuosto-oikeus yritystonteille Kulloossa. Siihen ja mahdollisesti vielä muuhun hankintaan päätettiin lisätä 800 000 € talousarvioon.  Varatut rahnat eivät tule sivistys- ja sote puolellekaan riittämään. Niihin palataan myöhemmin.

 Akuutisti tarvittiin rahaa 400 000 €, että kaupungin sisäisesti päästään julkisella liikenteellä paikasta a paikkaan b, paikan c kautta, d paikka sivuuttaen, ja unohtaen muut palaten paikkaan a. Onnibus flex (ex Porvoon liikenne) hoiteli ajot kesään asti ilman tukia, mutta nyt se hoitelee miltei samat reissut kaupungin avustuksen tukemana (ja saa pitää lippurahat). Pakkohan ne on hoitaa. Vaan kuinka jatkossa? Minkä värisillä ja kokoisilla busseilla jatkossa ajellaan? Perustetaanko bussifirma? Annetaanko kaikille kuntalaisille taksisetelit tai sähkövempeleet. Joku viipurinrinkelimalli, jossa pikku dösät veivaavat vartin välein pitkin päivää? Jotkut muistanevat vielä ajan, jolloin Eestinmäkeen kulki säännöllinen bussilinja (Norrgårdin pojat, vihreä onnikka) ja lähiöihin pääsi iltamyöhäiseen.

 

Valtuustossa esiteltiin tiedoksi talouden ja toiminnan seurantaraportti tammikuusta kesäkuun loppuun. Hyvä ja selkeä esitys siitä mitä piti tehdä ja mitä on tehty. Minne ovat rahat menneet. Kyllä meillä ihan ok menee. Yhteisövero tulot yllättävät taas. Hupsista vaan tuli kymmenen miljoonaa enemmän kuin arveltiin. Ei enää yllätys. Sähkökriisiin varaudutaan, kertoi talousjohtaja.

 Pari valtuustokautta sitten istuin rakennus- ja ympäristölautakunnassa. Silloin oli Nord Stream-putki asiat listalla. Nähtiin selvityksiä siitä, kuinka putki vaikuttaa Itämeren pohjaan. Tämmöinen ympäristökysymys siis. Oli myös kiinnostava merenpohja kartta, jossa näkyi vanhoja laivoja ja taisi olla myös sota-ajan värkkejä. Siellä se putki nyt pötköttää. Hanat pantiin kiinni. Vaikutuksia on.

Varsin ympäristökysymys sekin, että joku puulaaki on taas keksinyt, että alueellamme on malmeja. Siellä maansisuksissa. Kaivetaan ne pois. Ei kaiveta. kuusitoista vuotta sitten oltiin hamuamassa uraania Askolasta. Pöyristyttävä hanke kariutui. Niin tämäkin.

 Sähkönhinta nousee ja puhutaan energiakriisistä. Ei ihan vielä mutta kohta. Seitkyt-luvulla rajoitettiin ajonopeuksia ja valaistusta vähennettiin. Näyteikkunat olivat pimeitä. Onko enää näytetikkunoita? Klapikauppa käy, jos on myytävää. Tolkkisten voimala hamuaa haketta läheltä ja hyvinkin kaukaa. Edellisen energiakriisin aikaa Kirkalla oli biisi Energiaa. Saapi nähdä, josko joku räppäri tarttuu nyt aiheeseen. Poika saunoo, öisin.

Vielä ehtii smakuilla ja Kulttuurilaivalla torstaiehtoona soittaa Rinneradio. Kävin katsomassa taannoin Kulttuurilaivan livessä Kuuhulluja. Lava on siis ulkona.  Porukka oli kuin Bar Maryssa muinoin ja porukkaa oli hyvin. Jocke-vainaan henki leijaili ilmassa. 

Syyskuu on aikaa lausua ajatuksensa ja tutustua keskeisten alueiden osayleiskaavaan. Tsekkaa.

. Kaupungin johtajaksi haki kaksi henkilöä. Kaupunginjohtaja ja joku toinen. Kumpikin pääsee kolmen parhaan joukkoon. Lopuksi energiaa.




keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

TILINTEKOJA KESÄILLOISSA SOI

 Kuluvalla viikolla on kokoustettu ahkerasti. Valtuusto kokoontui maanantaina ja vielä tänään keskiviikkonakin. Maanantaisessio oli yllättävän lyhyt. Olisivat asiat kyllä siten mahtuneet yhteenkin kokoukseen. Tiistaina aluevaltuusto piti kokoustaan Lapinjärvellä sivarikeskuksessa.

Maanantain lista näytti pitkältä ja liitteiden lukemiseen kului aikaa hyvin yhden tuhdin kesädekkarin verran. Oma valinta, ei siinä mitään. Tilinpäätös antaa hyvän kuvan siitä mitä vuonna 2021 piti tehdä ja aika lailla se tehtiinkin. Rahaa tuli yhteisöveron muodossa (71milj!!), niin rutkasti etteivät ennusteet perässä pysyneet. Valtiokin jeesasi ja lopputuloksena saatiin kymmeniä miljoonia (53) ylijäämäinen tulos. Tuskin tulee koskaan enää toistumaan. Ryhmäpuheenvuorossa toivoin ylijäämän käyttöä kulttuurin ja nuorten tarpeisiin ja vaikkapa just tähän pensselitehdashommaan. Kyseessä tahdon asia.  Asiat saadaan hankaliksi, jos niin halutaan. Nyt ei ole kyse vain muutamasta treenikämpästä, vaan olisi paljon laajempi ja monipuolisempi konsepti tarjolla. Skeittihallihanke etenee toisaalla

Aluevaltuuston kokouksessa oli myös tilinpäätös esityslistalla. Näytti hassulta. Tulos oli 0 (= nolla). No eipä alue ole vielä 2021 ollut kuin teknisesti olemassa. Kokous pidettiin Lapinjärven siviilipalvelukeskuksessa. Kaunis mesta Sjökullan kartanon alueella järven rannalla. Vuoteen 1990 paikka oli alkoholistiparantola. Siellä muinoin viinan marinoima keho lepäsi maatalousaskareiden parissa pakostakin. Kirjaimellisesti. Aluksi pakkohoitoa.

Ensi viikolla on vielä aluevaltuustolla kokous ja valitaan alueelle johtaja. Voisi odottaa tiukahkoa vaalia. Ryhmät haastattelivat kolmea loppusuoralle päässyttä kandidaattia. Isoa vääryyttä tuskin tulee, tulee valituksi kuka tahansa ehdokkaista. Olisin kyllä mieluusti haastatellut ne pari muutakin. Pukkilassa kokoonnutaan seuraavaksi.

Keskiviikko illan valtuustossa oli tärkein asia uusi organisaatiouudistus. Puheenvuoroja käytettiin; kehuttiin pääasiassa mutta kritiikkiäkin tuli. Vanhoilla systeemeillä olisi jonkun mielestä pärjätty. Nyt mennään kolmella toimialalla ja konsernipalvelujen toimialalla. Isoin muutos kaupunginjohtajan luonnokseen oli nuorisopalvelujen siirto elinvoima toimialan alle kasvun ja oppimisen toimialalta. Myös liikuntapuolen hallinto kaikkine muine toimintoineen ainakin ensi vuoteen pysyy siellä. Muutosesityksiäkin tehtiin taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön (esim. kans.opisto) tiimoilta, vaan eivät ne tilannetta muuttaneet. Elinvoima toimialan alla pysyvät. Eikä saanut kannatusta esitys kulttuurijaostostakaan riittävästi. Vihreiltä sai. Jaosto hommaan palataan vielä, jahka nähdään kuinka uusi organisaatio pelittää.

Taannoin kysyttiin, ja kun oli mahdollisuus osallistua, osallistuin rahoituksen ja johtamisen seminaariin RAFOON toissa viikolla Tampere- talolla. Oli kiinnostavaa. Ei liene uutinen, että vuodet 2024–2025 tulevat olemaan kuntataloudessa kurjat. Tämä tuli esiin erinäisissä paneeleissa ja esityksissä. Tuli paljon muutakin. Tuulivoima on tuonut joihinkin lännen kuntiin niin hyvät kiinteistöverotulot, että kuntatalousguru Laesterän mukaan esim. Kyyjärvi pärjäisi jatkossa, vaikka ei perisi kuntaveroa lainkaan. Idän kuntiin ei myllyjä saa puolustusvoimien tutkavalvontaa sotkemaan rakentaa. On se valvonnan kyllä ihan kiva olla toimiva. Tampere-talo on muuten samalla paikalla, jossa joskus 70-luvun alussa oli eläintarha. Lapsena kävin. Gorilla nakkasi kalterihäkistään sapuskat jonkun ukon poplarille. Oli aika karu eläintarha.

Viikonloppuna Porvoo soi. Lehtitietojen mukaan on lipunmyynti sujunut hyvin. Jää nähtäväksi. Onhan niitä jo myyty kolmeen kertaan. Porvoossa olisi hyvä tämmöisissä olla myös ruotsinkielistä iskelmää tarjolla. Kaksivuotta sitten oli tapahtuman ohjelmistossa myös nuoruuden diggailukohteeni Uriah Heep. Ei enää. Olisi ollut kiva nähdä kuinka ainoan alkuperäisjäsenen kitaristi Mick Boxin letti vielä liehuu seiskavitosena. Nyt itseäni kiinnostaa oikeastaan vain Martti Servo ja Napander. Esiintymisaika perjantaina klo 1630. Siinä on Onnibussi Flexiä (miltei kaikki dösät sillä brändillä ja pari Uudenmaan ely-keskuksen nimikkeellä aikatauluissa) odotteleville viihdettä tarjolla. Konserttiaitauksen ulkopuolellakin napanteri maistunee sään salliessa.

Ja tosiaan kuten lehdissä on kirjoitettukin, on se vanhan kaupungin jäätelökioskipeltipurkki käsittämättömän ruma. Kappalaisen talolla Porvoo fotoja museon arkistoista. En o vielä kerennyt mutta on kesämust. Kohta Avantikin töräyttelee fanfaarit Raatihuoneen torilla. Perunat alkaneet kasvaa, vaikka varikset tai naapurin kissa tonki siemenpotut ylös. Ja vaikka itse tongin syksyllä kaikki maa-artisokat ylös, on niitäkin tulossa hyvinkin keittotarpeiksi. Maa-artisokalla on kaunis kukka, vaikka ei soppaa sitten tekisikään.

Hyvinvointialueen johtajan valinnasta saa ensi viikolla varmaan lukea lehdistä.

 Blogeista pidän taukoa elokuulle lopulle. Kaunista ja levollista kesää kaikille!

 

torstai 26. toukokuuta 2022

STRATEGISTATOIMINTAA ERILAISISSA PÖNTÖISSÄ CHIRPY

 

Siinä missä Suomi ja Ruotsi ovat ajautuneet turkkilaiseen basaarikauppaan tinkimisoperaation kohteeksi, saatiin valtuustoryhmien ja kaupunginhallituksen neuvotteluissa hyvässä yhteistyönhengessä tuunattua strategialuonnoksesta varsin oiva lopputulema. Keskiviikon valtuustossa oli vielä muutama puheenvuoro ja muutosesitys. Yhdessä harvoista kokouksen aikana läpimenneistä muutosesityksistä oli vihreillä ilon aihetta läpimenneestä maininnasta soiden ja metsien suojelusta. 

Neuvottelujen hyvää henkeä ei ehkä uskoisi valtuustokeskustelun loppupuolella erään puolueen esiin nostamista ilmastomuutoksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden vähättelystä. Pakkohan niihin lopulta oli vastata ja vihreiden Impiön Jussi kävi tinttaamassa ansiokkaan tiukan vastauspuheenvuoron. Strategia ohjaa sitten lähivuosien kaikkea päätöksentekoa. Lain mukaisesti. Pulpahtaa esiin aina sopivan paikan tullen ja siksi kaikella pilkunviilaamisella ja semantiikalla on merkitystä. ” Valtuuston hyväksymässä strategiassa todetaan, että…”

 Seuraavaksi pitäisi päättää uudesta kaupungin organisaatiomallista. Montako toimialaa, kuka johtaa, minne kuuluvat nuorisopalvelut ja mihinkä laatikkoon liikuntapuolen kenttäväki? Näistä lähiviikkoina neuvotellaan ja jo aika pian päätetäänkin. Se mitä pienet linnut ovat liverrelleet on tuonut viestiä, ettei organisaatiomalli ihan ehdotuksen mukaiseksi tule jäämään. Linnunlaulusta mieleen, että pihan kirjosieppo ilmaantui kesänviettoon täsmälleen samalla päivämäärällä kuin vuosi sitten. Sen organisaatiomalli malli on varsin selkeä. Hurmaa laulullaan (se chirpy chirpy cheep cheep jos joku muistaa), perustaa pari perhettä, ahmii kymmeniätuhansia hyönteisiä ja häipyy.

Tässä on viime ajat ollut yltä päältä strategioissa. Edellä mainitun Unelmien Porvoon strategian lisäksi on työstetty strategiaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Se hommeli on vielä siinä niin kutsutussa vaiheessa, mutta jonkinlaista ajatusta runkoon saatiin maanantaina Haikon kartanossa aikaiseksi. Alustuspuheenvuoroista jäi mieleen tilasto, jonka mukaan Itä-Uusimaa on valtakunnan kärjessä keuhkosairauksien määrässä. Äitivainaan elämän vuonna 1976 lopetti Porvoossa häijyksi äitynyt astma. Kaikenlaiset päästöt ovat niistä ajoista tippuneet huimasti. On niillä varmaan jotakin vaikutusta. Ollaan Itä-Uudellamaalla myös aika läskejä. Ja kumpikaan kärkisija ei kuulemma johdu koronasta. Mainittakoon että kun viime aikoina on ollut keskustelua millaisella muonalla valtuutettuja kaupungilla ja alueilla tulisi ruokkia, jos yli päänsä pitäisi, niin Askolassa Helkamäen emäntien palapaisti keitinperunoiden kera edellisessä aluevaltuuston strategiasempassa oli kerrassaan herkullista.

Maanantaina söin koulussa nakkikeittoa ennen siirtymistä Haikkoon. Tilapalvelut (joka hoitaa siivouksen ja kouluruoat) on järjestämässä henkilöstölle nimikilpailun siivous- ja ruokapalveluille. Tarvitaanko semmoista? Eikö Porvoon siivous ja ruokapalvelut ole jo hyvä nimi? Kertoo mistä on kyse. Haetaankohan takaa jotakin latinalaista. Siivota on latinaksi purgo. Kuinka saundais Borgå purgo?

Tiistaina oli Taidetehtaan Event Factoryn hallituksen seminaari ja sielläkin pakerrettiin strategiaa. Kymmenen vuotta on kaupungilla vielä vuokrasopparia jäljellä Taidetehtaasta, kymmenen jo ollut. Kaupunki tukee tehdasta avustuksella ja Taidetehdas maksaa kaupungille vuokraa. Hieman enemmän kuin se avustus. heh. Samoin tuetaan kulttuuritaloja muissakin kaupungeissa. Nyt kun pahin koronavaihe on selätetty näyttää salien varauskanta varsin hyvältä niin konserttien kuin kokousvieraiden kannalta. Kesällä on hiljaista. Porvoossa on kuvattu monia leffoja ja tv-sarjoja. Olisko joku semmoInen näyttely kiva missä olisi leffan pätkiä kohtauksista kotikaupungistamme ja joku appi/kartta jossa kohteet kaupungilla. Voisi kiinnostaa meitä ja muita. Mua ainakin.

Opella alkaa kohta kesäloma. Tässä vaiheessa vuotta on fiilis kuin olisi loppuu rutistettu sitruuna, vielä vähän rutistetaan ja jos jotakin irtoaisi rutistetaan vielä kerta. Sitten nakataan kesänurmelle toipumaan. Perunoita ei näemmä tarvitse kastella.

torstai 28. huhtikuuta 2022

ENNUSTUKSIA MAKSALAATIKON RUSINOISTA

 Keskiviikkona piti olla valtuuston kokous. Ei ollut. Ei ollut asioita. Tarjolla oli salilliselle luottamushenkilöitä iltakoulu sivistystoimen palveluverkon ennustemallista. Katselimme porukalla valtuustosalin näyttöruutua. Esittäjistä suurin osa oli etänä. Päät ja diat vaihtuivat valtuustosalin isolla näytöllä. Pilttuuni on eturivissä. Siitäkin oli vaikea saada dioista selvää. ”Eikö mekin olisi voitu olla etänä?” aprikoi moni.

 Ennustemalli on semmoinen karttapohjasovellus, joka ennustaa missä päin kaupunkia lähi- tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa on koulun tai päiväkodin tarvetta. Luonnollisesti se riippuu kenen ennusteita käyttää ennustemallin ennusteiden pohjaennusteena. Ennustan, että tarvetta on siellä, minne rakennetaan ja jos ja kun strategian tavoitteiden mukaisesti rakennetaan, on helppo ennustaa, että lisää tilaa kouluissa tarvitaan. Ehkä tuo vekotin auttaa näkemään tulevaan ja auttaa haltijoita (viran).

Strategiaa on valmisteltu viime viikot ryhmien välisissä neuvotteluissa. On yritetty löytää luonnostekstistä asioita, joista ollaan samaa mieltä. On sellaisiakin löytynyt. Ryhmienväliset ovat kokouksia, joihin osallistuvat valtuustoryhmien neuvottelijat (usein valtuustoryhmän puheenjohtajia). Sitten käydään sivu, kappale, lause, sana ja pilkku kerrallaan strategialuonnosta läpi. Onko ok? Se ei ole niin puisevaa puuhaa kuin luulisi. Kaupunginhallituksen huoneesta on joku saattanut kuulla jopa yhteistä naurun remakkaa. Valtuuston kokoukseen jää äänestettävää riittämiin.

Seuraavaksi paneudutaan ryhmien välisissä neuvotteluissa tulevaan organisaatiomalliin. Uusi malli saanut jo nyt päättäjissä ja viranhaltijoissa aikaiseksi levotonta liikehdintää. Mikä on missä, onko se tossa vai tässä ja kuka kukin on. Jännää tiedossa kevätkesään strategian ja organisaatiomallin myötä.

Aluevaltuusto piti kokouksen pari viikkoa sitten Loviisassa Harjurinteen koululla. Taas oli luvattu koululounas kuten Sipoossakin. Syötiin koululla. Pitopalvelu toi. Ei tullut rutinaa. Viimeksi Sipoossa jotkut luottamushenkilöt järkyttyivät sipoolaisesta kouluruuasta ja ehdottavat nyt Porvoon luottamushenkilöitä nauttimaan kokouseväänä sämpylöiden ja kaffen sijaan kouluruokaa. Porvoolaista kaiketi. Itse olen opintojen ja duunin myötä nauttinut hyvällä ruokahalulla kouluruokaa viitisenkymmentä vuotta. Se on kouluruokaa. Kaikki varmaan muistavat sapuskoja, joista pitivät ja sapuskoja, joita piilottelivat poskeen tai taskuun.

On totta, että on paljon oppilaita, jotka eivät koulussa syö. En tiedä millainen lisäsatsaus pitäisi olla, että ruoka maistuisi. Jos antaisi jokaiselle syömään suostuvalle euron? ”Syöt tuon kesäkeiton ja saat tämän kolikon.” Kuukaudessa parikymppiä. Sen voi sitten sijoittaa Heseen tai Ediin. Tänään muuten oli kesäkeittoa. Oli ihan okei. Jos kesäkeitosta tykkää.

Pääsiäisenä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun muutin Porvooseen. Aloitin toisen koululuokkani Ilvespipa päässäni Kuuselan koulussa. Siellä oli Pasi-pojalle shokki, kun keittäjälle piti ruotsiksi ilmaista ravinnon tarpeensa ”takso lite tai tai takso mykke”. Hyvin putos. Nääs.

Mutta aluevaltuustosta siis. Oli siellä äänestystäkin. Onko perustettavassa HUS-yhtymässä (ex HUS-kuntayhtymä) yhtiökokousmalli vai valtuustomalli? Värikkäitä ja tunteikkaita puheita tuli puolesta ja vastaan. Pääneuvottelija tuskaili kuinka mitään ei voinut tehdä, kun muut veivät. Yleisesti oli Itä-Uudellamaalla ollut toivetta valtuustomallista. Se koettiin demokraattisemmaksi. Äänestettiin kuitenkin pääosin, itsekin, yhtiökokousmallin puolesta. Kummin vain tuleekin, ei hyvinvointialueiden joukossa ole piskuisella Itä-Uudellamaalla kovasti sanomista. Saadaan kuitenkin edustaja. Muuallakin äänestellään. Ristiin ja rastiin. Ei se nyt niin selvää ollutkaan. Jos ei tule sopua valtioneuvosto päättää. Marinilla lienee kyllä muitakin kiireitä.

Natoon liittyminen näyttää todennäköiseltä. Nouseeko myöhemmin ajopuuteoriat pintaan? Joku jossain vaiheessa katsoo viimeisen kerran Dnjepriin.

 

Kaikista maailman kauheuksista huolimatta iloista vappua!

 

 -Palvelutalossa vappuna tekarihuumoria

 

-Mikä on kohtelias heinäkasvi?

- Timoteitittelijä

 

-Söitkö kesäkeittoa

-en

-Mitä söit?

-tipan leipää

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

MAALISKUUN KIDUKSISSA KAKOILLEN

 

Vilkas viikko yhteisten asioiden hoidossa. Maanantaina oli valtuuston iltakoulu organisaatiomuutoksesta, tiistaina aluevaltuuston koulutus ja päälle kokous. Keskiviikkona kokoontui kaupunginvaltuusto. Kaikki livenä paikan päällä.

Iltakoulussa esiteltiin tulevan jämäporvoon organisaatiomallia. Jämä siis hallinnon ja talouden kannalta, kun sosiaali- ja terveyspuoli häippäsee ensi vuoden alusta Itä- Uudenmaan hyvinvointialueelle. Tehtäväalueista tulee palvelualueita. Palvelualueilla toimintoja jakaantuu hieman eri otsikoiden alle kuin nykyisin.  Kuinka ne jakaantuvat on vielä pohdinnan paikka valtuustoryhmille. Kulttuuri ainakaan sanana ei näy. Muutoinhan Porvoo on ennusteiden ja ilmeisen strategisen tahtotilan myötä turpoamassa neljänsadan asukkaan vuositahtiin aina 70 000 asukkaan unelmaksi. Vai onko? Halutaanko? Nyt juuri kasvettiin Kotkan ohi. Hunterskin voitti Titaanit.

Aluevaltuusto kokousti toista kertaa. Viimeksi oltiin Porvoossa Taidetehtaalla. Tällä kertaa kokousareena oli Sipoossa uusi koulu Sydän. Viime kerralla nuijittiin päätöksiä, joita oli jo hyvästi etukäteen valmisteltu. Äänestettiin toki. Omista liksoista. Sadan seitsemänkymmenen euron kokouspalkkiota pidettiin liian isona ja äänestyksen jälkeen ei sitä enää sellaisena pidetty. Muilla alueilla kuulemma enempi. Laskin, että puolueen osuuden ja verojen jälkeen jää jäljelle noin yhdeksän kymppiä. Onhan se toki rahaa. Kiva, ettei tarvitse hirveästi maksaa. Kokouksen alussa ministeriön heppu viime kerralla kertoi, että alueille on tulossa liki kuusisataa päätettävää asiaa. Kertoi myös, että Porvoossa ollaan hyvissä asemissa. Vihreät teki aluevaltuuston ensimmäisen aloitteen matalankynnyksen mielenterveyspalveluiden järjestämisestä jokaisen hyvinvointialueen kunnan alueella.

 Sipoon kokouksen pääaihe oli alueen kuntien tilojen ja kiinteän omaisuuden luovutuksesta hyvinvointialueelle. Porvoosta siirtyvät miltei kaikki terveydenhuoltoon liittyvät tilat alkaen Näsin terkkarista aina koulujen terveydenhoitotiloihin ja tietysti kaikki paloasemat. Osin siis vuokralle kolmeksi vuodeksi. Siitä kunnille tuloja. Sen jälkeen? Myydään, pidetään tai huolestutaan? Henkilöstön kanssa samat manööverit. Vajaat kaksi ja puolituhatta työtä harmonisoidaan ja siirretään. Pientä viilaamista on mm. apuvälinekeskusten kannalta. Viime kaudella, kun olin sotelautakunnassa oli aiheena Porvoon apuvälinekeskuksen siirtyminen HUSin alaisuuteen. Ei siirretty. Oli aika pitkälle vastapuolelta jo valmisteltu. Sekös heitä kummastutti. Miten lie nyt käy. Tiistain Sipoon reissun koulutusosuus liittyi varmaan aika monelle osallistujalle tuttuihin kokouskäytäntöihin ja hallintoon. Seuraava aluekoulutus liittyy strategiaan.

 

Valtuustossa oli esillä Kokoniemen liikuntakeskuksen suunnitelma. Maailman mullistukset eivät valmistelua tunnu hetkauttavan (kyllä voisi) vaan edetään jäähalli edellä. Valtuustoryhmien välillä työ sujui jouhevasti. Itseäni huolettaa Kokonhallin säädöt. Alun perin oli halli tarkoitus pyhittää nuorisohalliksi vaan nyt siitä, sitten joskus, on tulossa monitoimitila vauvasta vaariin. Toki jees, mutta ei sinne skeittiramppeja silloin varmaankaan mahdu. Toivoa sopii, että skeittihalliprojekti saadaan onnistumaan toisaalla, siinä missä myös bändikämppäkulttuuritila Tarmolaan. Pensselitehtaalle sutinaa. Heh. Hankkeisiin varatut rahat tuskin riittävät, mutta näihin voisi lohkaista vipuvoimaa reilusti ylijäämäisestä tilipäätöksestä. Ei tuntuisi juuri missään.

Linnajoen koulun pihamaata myllätään miljoonalla ja se on oikein hyvä juttu. Pöhlö juttu oli, että valtuustolla ei ensin ollut mitään liitteitä esitykseen asiaa koskien. Semmoinen sikasäkissä fiilis. Kun  toivottiin tuli tilapalvelujen johtaja esittelemään kuvan. Sinne tulee karusellikin!

Viime blogissa aprikoin maailman johtajien mielenliikkeitä ja sittenhän jo seuraavana aamuna ylittivät tankit Ukrainan rajan. Yli kuukausi on tätä kamaluutta seurattu ja ties kuinka monta päivää, viikkoa, kuukautta, vuotta on vielä edessä. Sama juttu kuin koronan kanssa (iski se pentele; pikkunuha, makuhaju veks). Mikään ei jää ennallaan. Eivät kaupungit, eivätkä ihmisten mielet. Äidit ja lapset pakenevat. Ei voi välttyä ajattelemasta omaa äitiäni ja mummoani (äidin äitiä) evakkojunassa matkalla Muolaasta kohti jotakin. Kahteen kertaan.

Natosta keskustellaan. Okei. Onko siinä kohta juuri keskustelemista? Ollaan kumppaneita. Seiskan tyyliin ”emme seurustele, olemme vain ystäviä”. Pressan mukaan naapuri saattaa olla ikävä ja töniä kun keskustellaan, ronskinpuoleinenkin. Vasta-askelista puhuttiin Ykkösaamussa. Tuskin letkajenkkaa, ehkä quicksteppiä. Hyvin todennäköistä jotakin keljua on tulossa, jollei sitten ole silloin jo naapurilla puitavaa ihan kotioloissaan. Vierustoverina sadisti koulukiusaaja, jonka vastapainoksi haetaan turvaa reilummalta (tällä hetkellä)  ja vahvemmalta korstolta.

Julkaistiin bändin kanssa (Sleepwellers) seitsemäs levy. Jos ei halua fyysistä cd-lättyä hankkia voi musaa aprillipäivästä lähtien kuunnella suoratoistoista. Levy on jo soinut aika kivasti Radio Suomen musaohjelmissa. Patteriradiollakin onnistuu.

Mutta joo. Tiekarhu on herännyt talviuniltaan. Bongasin viimein kotikadulla, harmaahaikarat raakkuvat Kokoniemessä, mustarastasta laulattaa ja lumetkin sulavat joskus. Business as usual.

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

KAAVOJEN KANGISTAMANA MAAILMAN MYRSKYISSÄ

 

Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona. Entisen sairaalan, entisen verotoimiston kulmille rakennetaan taloja. Osa korttelista on suojeltu, mutta Soturinkylän puolelle nousee neljä 3–5 kerroksen rakennusta. Nousee ne. Näin päätti valtuusto vaikkakin on ymmärrettävää, että eivät pientalojen asukkaat ole mielissään. Kaupunki muuttuu ja keskusta kasvaa minne kasvamaan mahtuu.  Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on kuten virressä 501 veisataan. Kyseinen virsi on muuten Sambian kansallislaulu. Itseasiassa Jaakko Löytty toi se Afrikasta. Siellä sen alkukoto.

Liiketonttien kaavoitus Kuninkaanporttiin sai aikaan puheenvuoropyyntöjä. Pari isoa laatikkoa sinne Gigantin kulmille motarin liepeille. Ruokakauppaa toivottiin muutaman puolueen taholta ja semmoisen saisi niille kulmille maakuntakaavan mukaan rakentaakin mutta ei tuohon, eikä kovin isoa. Ei se auttanut. Puheenvuoroja käytettiin lisää ja kaavoittaja yritti selittää, että ei se nyt onnaa. Äänestykseen meni. 42-9. Ehkä sitten myöhemmin.

Kaavoituskatsauksesta voi tarkistaa minne lähivuosina kaavoitetaan ja mitä. Tämä Kaavoituskatsaus - Porvoo toimi oikeastaan varsin hyvin. Koulutusta tulossa valtuutetuille karttasovelluksen käyttöön, koska semmoista toivottiin. Aloitteiden kohdallakin koettiin nykyinen nettisysteemi hankalaksi, ellei peräti toimimattomaksi. Ennen muinoin kiersi aloitepapru valtuustosalissa keräämässä kannatusta ja tukinimmareita tuli aivan eri tahtiin nykyiseen verrattuna.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma myös puhututti. Kertomuksen pohjana on käytetty YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Mikäpä siinä vaikkakin köyhyyden poisto ja nälänhätä ovat täällä hieman eri kontekstissa kuin kehittyvissä maissa. Ovat arkipäivää meilläkin. Pidin vihreiden ryhmäpuheenvuoron. Toivoimme konkretiaa. Konkretiaa erityisesti nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Niitä löytynee niistä reilusta neljästäkymmenestä hyvinvointiin suunnatusta ohjelmasta. Nuorista olivat huolissaan muutkin. Hyvinvointi-alue aloittaa vuoden 2023 alussa ja sitten hyvinvointisuunnitelmaa taas tuunataan. Pianhan tuo tulee vastaan.

Aluevaltuuston ensimmäinen kokous on muuten Taidetehtaalla kahdeksas päivä ensi kuuta. Olen vihreiden neljän hengen ryhmän varapuhis. Kuntien ja hyvinvointialueen on tarkoitus tehdä yhteistyötä näissä hyvinvointi- ja terveysasioissa. Kunnan rooli ennaltaehkäisevä.

Josta tuli mieleen, kuinka Tampereella oli yksityinen firma sössinyt vanhusten kotihoidon totaalisesti ja aluehallintovirasto puhalsi pelin poikki. Kaupunki otti homman hoitaakseen jo syksyllä puolentoista kuukauden(?!) päästä firman toiminnan alettua. Kilpailutuksen firma oli voittanut. Muinoin kaupattiin huutolaislapsia tyyliin kuka halvimmalla hoitaa.

Valtuustoryhmien puheenjohtajisto on sorvannut ideaa Kokoniemen liikuntakeskuksesta. Mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Paljonko laitetaan rahaa. Isoja hankkeita, joihin saa varmasti laitettua vaikka kuinka paljon varoja. Yksityistä rahoitusta tullaan tarvitsemaan, jotta saataisiin myös laatua. Yhteinen näkemys on päämääränä. Skeittihallille on löytymässä tila, joten Kokoniemeen se tuskin on tulossa. Katsotaan nyt.

 ”Vaikka maailman myrskyt meitä tuutittaa, niin vapaus se varmasti voittaa” lauloi Hiski Salomaa Lännen lokarissa. Nyt on tultu tilanteeseen, jossa kovasti alkaa myrskyt tuutittaa. Ei ole tietoa kuka voittaa vai häviävätkö kaikki. Pari vuotta sitten kauhisteltiin lännen presidentin puheita, nyt kuunnellaan ja katsellaan hiukset pystyssä naapurimaan haltijan toimia. Aika näyttää minne päädytään. Nyt oli aika tullut jollekin näyttää. Ei ole Lieko Zachovalova kertomassa rätisevän puhelinyhteyden välityksellä tankkien vyörymisestä pääkaupungin kaduille (Praha 1968) vaan nyt moni silmäpari somettaa, kommentoi ja kyttää tilanteita maalla, merellä, ilmassa ja ilmakehän ulkopuolella. Kamalaa aikaa. Telkkarissa Ketonen & Gustafberg sotaleikkivät. Absurdia.

Jotakin iloa. Jocke Lybeck-vainaa aina muisti valtuuston puhujapöntössä vaatia Alkoa keskustaan. Nyt semmoinen on tulossa Välikadulle. Haetaan tryffelit naapurista ja kaveriksi viinakaupasta moscatoa, portviiniä tai madeiraa. Ihmetellään maailman menoa, katsellaan taivaalle, odotellaan kevään tuloa ja tarkkaillaan lumen sulamista. Aina se on sulanut.

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

ÄÄNIÄ, PISTEITÄ , ÄÄNESTYKSIÄ

 Minut äänestettiin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Kiitos tukijoille. Kiitos kaikille ketkä ylipäänsä äänestivät. Joka toinen ei piitannut asiasta tällä(kään) kertaa. Seuraavat kuntavaalit ja aluevaalit ovat samaan aikaan huhtikuussa 2025. Silloin voi samalla vaivattomuudella kertaheitolla olla äänestämättä kaksissa vaaleissa. No, vuoden päästä eduskuntavaalit ja pian sitten jo pressaakin valitaan.

Jokainen saamastani 178 äänestä oli ja on tärkeä. Sain 72 ääntä enemmän kuin kuntavaaleissa puolivuotta sitten. Äänestystuloksen seuranta oli jännää mutta kamalaa. Pikkuautollisen verran äänestäjiä suuntaa tai toiseen olisi vaikuttanut tulokseen isosti. Bussilastillinen äänestäjiä olisi tuonut vihreille viidennen paikan. Ei tullut. Maaliskuussa pitäisi olla ensimmäinen kokous. Kaiketi kokouksia on aika usein koska kaiken pitäisi olla, ainakin jossain määrin, valmista alle vuoden päästä. Ovat virkamiehet jo pohjia tehneet, mutta duunia ja lukemista tulee piisaamaan. Kerron sitte.

Joulukuussa ei valtuusto kokoontunut, ei ollut asiaa, nyt keskiviikkoehtoona oli. Kaupunkikehityksestä ja hallituksesta oli tullut kolme asemakaavaa hyväksyttäväksi. Osassa kaavoja, ja kaavojen muutoksista, oli jo edellisissä päätösvaiheessa syntynyt äänestyksiä ja keskustelua. Samaa oli odotettavissa nytkin. Tulihan sitä. Eniten etäkokouksessa puhututti torin kaava. Tiedättehän sen paikan siinä Seurahovin ja Cabriolen välissä. Sen nimeksi on kaavan mukaan tulossa Porvoon tori. Okei. Osalle valtuutetuista on tiukka paikka, kun torin ympäriltä katoaa parkkipaikat. Taannoin oli Kajaanissa toteutettu saman sorttinen operaatio ja kas keskusta ja torin ympäristö elävöityvät. Torille halutaan tulla. Vaikka kävellen. Innokkaana torikahvittelun ystävä soisin kahvilaperinteen jatkuvan. Suunnitelmissa olevan paviljonkirakennuksen rakentaa joku yksityinen taho. Jos rakentaa. Saa olla rahaa takana, että siitä syntyy suunnitelmien mukainen wow-rakennus. Äänestykseenhän tämä meni. Kolmeen itseasiassa. Ja niin siinä kävi, että Porvoossa on Porvoon tori jatkossakin 29-20. Erään äänestäjän tekniset ongelmat toivat lisäväriä someen ja äänestykseen.

Kokoniemen laskettelurinteen ja sinne tulevan tapahtumakentän välittömään läheisyyteen on tulossa useampi puurakenteinen kerrostalo. Kaupunkikuva muuttuu. Ehkä suunniteltu pitkä lamellitalo toimii äänieristeenä kaupunkiin päin, eikä Popedan 75-vuotisjuhlakonsertin elämöinti kanna keskustaan asti. Hieman puutalon nurkissa natajaa, vaikka äänieristystä on luvattu. Tulvat eivät kaavan mukaan ole uhka. Kontioilla pärjää. Ei tästä isommin keskustelua syntynyt.

Sen sijaan vanhan kauppiksen tontin tiimoilta sanottavaa syntyi. Tontille on suunniteltu seitsemän kerrostaloa. Ovat pistetaloja. Se tarkoittaa, että talon keskellä on portaikko ja sen ympärillä asunnot. Olen siis asunut koko lapsuuteni pistetalossa. Itse olen kutsunut sitä kerrostaloksi. Onhan se kiva jos portaikosta on yhteys asuntoihin. heh. Kerroksia olisi kaavaehdotuksen mukaan viidestä kuuteen. Se korkeus itselle menisi mutta kumppanuuskaavahankkeessa oli epäselvyyksiä, joten palautukseen äänestin. Vaan sepä hävittiin. Ja oli siinä kokousteknistäkin sekoilua. Joten hävittiin toinenkin palautus esitys. Jep kahesti palauteltiin.

Parkkipaikat ja asunnot puhuttivat monia. Ratkaisuna voisi olla, että rakennetaan vain parkkitaloja ja ihmiset asuvat autoissaan.

Noihin molempiin rakennuskomplekseihin on tulossa asunnot yli 400 asukkaalle. Semmoista kasvua  kaupungin asunto-ohjelmassa tavoitellaankin. Minnekäs seuraavat asunnot tungettaisiin?

Ja ilta jatkui. Käsittelimme maahanmuuttajien kotouttamisohjelman.  Se oli varsin laaja ja ainakin minun silmään hyvin ja selkeästi laadittu. Keskusteluahan tästä syntyi. Ikävä klangi joissakin puheissa. You know, Surullista. Mainitaan siellä haasteena asuntoalueiden eriytyminen mutta se ei riitä, ellei asialle tehdä jotakin. Voisiko seuraavat neljäsataa asuntoa olla vuokrakämppiä?

Porvoon mitalin sain kun kaupunki 1996 oli täyttävinään 650 vuotta. Ruma ja painava. Nyt on mitali taas esityslistalla 25-vuotta edellistä myöhemmin, nythän juhlittiin kaupungin suunnilleen 675 v. juhlaa.  Mitali annetaan ansioituneelle porvoolaiselle henkilölle tai yhteisölle. Toimikunta päättää kunnianosoituksen saajasta kaupunkilaisia osallistaen. Jos ei ole kukaan ansioituinut, niin kunniaa ei jaeta. Pitää ansiokkaasti toimia Porvoon hyväksi tai tehdä Porvoota tunnetuksi. Ei ansioitunut sitten muuta saakaan kuin mitalin ja sen saamisen kunnian.  Hiljaista oli puheenvuoropyyntöjen osalta. Ainoa hyvä puoli tässä on, että joku paikallinen taiteilija saisi duunia. Ehkä mitalinkin joku päivä.

 Tämmöinen oli edellinen Porvoo-mitali