Näytetään tekstit, joissa on tunniste sote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sote. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

MAALISKUUN IDUISTA KASAILLEN

 

Hiihtolomaviikolla valtuusto kokousti etänä. Eipä tuossa kauaa mennyt, kun asiat oli paukuteltu. Muutamat ylitykset toimialoilla. Vihoviimeinen sotepuolen ylitys kaupungin budjetista. Työterveyttä päätettiin valita järjestämään Keski-Uudenmaan Työterveys oy. Porvoo ostaa siitä ison siivun osakkeita ja Kuninkaan työterveyden väki siirtyy sinne. Työterveyshommahan oli jo varsin pitkälle valmisteltu hyvinvointialueen kanssa yhdessä, vaan hyvinvointialue teki oharit ja läksi Mehiläisen matkaan. Siellä tuntuu olevan kovasti vetoa näihin pörriäisiin. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka Päijät-Häme hoitelee palvelut yhdessä Mehiläisen kanssa. No hyvä, että saatiin joku päätös. Ehkä edullinenkin.

Vuosi sitten näihin aikoihin, kun tein blogia ounasteltiin sotaa ja eikös se seuraavana aamuna sitten alkanutkin. Karmivaa ja kummallista tässä kaikessa, että Kilpilahdessa on fossiilisten polttoaineiden myynti kasvanut huimasti ja firma käärii taas hurjat voitot. Ja me Porvoossa tuloksen myötä nappaamme jälleen kerran sievoiset yhteisöverotuotot.

Keskuskeittiön liisauksesta luovuttiin ja nyt meillä on ihan oma köökki. Soppari oli loppumassa ja korkojen nousun myötä tuli fiksummaksi ostaa itelle. Rahnaa kun on. Ja koulussa lihasoppaan oli ilmestynyt lihaa jauhelihan sijaan. On ollut pari kertaa vanukastakin. Ja pehmeää ruisleipää. Kun tämä ruokamiljoona.

Hyvinvointialueen valtuusto ajeli nyt tiistaina Sipooseen päättämään eroanomuksista ja palvelumaksuista. Aika tapissahan maksut ovat. Ei nostettu, eikä laskettu. Mutta palautettiin takaisin, kun tuli ilmi selkeitä virheitä siellä sun täällä. Lähinnä tekstin ja lakiviitteiden osalta. Todettiin, että tarvitaan parempi valmistelu ja takaisin meni. Joku valtuutettu oli ollut tarkkana. En minä, eikä hallituskaan. Hyvinvointialueenjohtaja kertoi ajankohtaisissa asioissa  lehdissä kirjoitetusta ruuhkasta Porvoon sairaalassa. Asiakkaille ei ole paikkaa, minne heidät sijoittaa sairaalasta päästyä. Kun ei paikkaa, tulee siirtopäivämaksu 1250€/vrk. Paikkoja kuulemma on vaan ei hoitajia. Ja nyt kyseisenä viikonloppuna oli Meilahti varannut väistöpaikkoja vaan, eipä ne niitä tarvinneetkaan. No show.

Ruokajakelu ei toimi, eikä jakelupaikkaa tunnu löytyvän. Vauhdittaakseen asiaa vihreät teki aloitteen, jotta kaupunki alkaisi aktiivisesti etsiä mestaa. Kaupungintalon vieressä olisi ex-ravintola käyttämättä. Ja tuli mieleen, että kaupungintalon ramppikin voisi olla toimiva jakelupiste. Eiköhän paikka löydy.

Nyt se mun uusi levy Lauluja (2) Porvoosta on valmis. Jos haluaa hankkia oman cd-levyn, niin vein Grandin Luckaniin muutaman kaupattavaksi. Vien lisää, jos loppuu, ja viikon päästä voi kuunnella lauluja myös Spotifysta, Youtubesta sun muista suoratoistopalveluista. Kyllä tässä joku konserttikin järkätään.

Täältä tähän



 

 

tiistai 17. elokuuta 2021

UUDEN VALTUUSTON SANELUKUJEET TAPUTELTU

Ensimmäinen uuden valtuuston kokous pidettiin siellä missä edellisen valtuuston viimeinen. Siis Lypan ruokasalissa. Koska kaupungintalolla olisi istuttu liian koronatiiviisti, paikaksi valikoitui kesäkuussa ja nyt Lypa. Kiva olla kuitenkin ihan elävänä. Nimenhuudossa kuului osin uusilla äänillä ”Paikalla””närvarande””På plats”” Ja ”.

Valtuutettuja odotti ovella käsidesin ohella pussukka. Pussukassa uusi läppäri luottamushommeleiden hoitamiseen. Papereista on luovuttu jo vuosia sitten ja kaikki matsku on sähköisenä. Minäkin päätän nyt kokeilla uutta työkalua ja varsinkin tekstinkäsittelyohjelma Wordin sanelutoimintoa. Tästä eteenpäin en siis kirjoita vaan katsotaan kuinka sanelija pärjää. Olen kyllä duunissa toimintoa testannut. Pitäisi olla ihan ok. Jos tästä tulee ihan mahdotonta niin palaan perinteiseen useamman sormen näpyttelyyn. En siis korjaa seuraava tekstiä vaan se on suoraan sanelutoiminnolla tuotettu. Tämä on kaikissa uudemmissa Word-versioissa. Tarkennettakoon vielä, että minä sanelin ja kone kirjoitti eikä päin vastoin. Asiaan:

 

Valtuuston vanhin valtuutettu avasi kokouksen. Hänen johdollaan valittiin ensin suhteellisten vaalien lautakunta ja sen jälkeen oli vuorossa varsinaisen valtuuston puheenjohtajan valinta. Neuvottelut oli käyty jo kesän aikana eikä siis ollut yllätys, että valinta osui edellisen valtuustokauden valtuuston puheenjohtajana. Vaimo kysyy kirjoittaako se ja kuten huomaatte kyllähän tämä kirjoittaa kun puhuu tarpeeksi hitaasti ja selvästi hieman niin kuin stt n uutisten lukijat takavuosina. No anyway kas anyway kin tuli oikein kirjoitettuna englanti rulettaa. Valtuuston puheenjohtaja piti puheen jos sä totesi että , piti tuossa olla no nyt se tuli väärin vilkku että elämme historiallista valtuusto kautta ja edessämme on kovia haasteita. Lisäksi hän peräänkuulutti hyvää yhteistyötä valtuustoryhmien kesken oli puhetta myös siitä kuinka kaavoituksen tulisi näkyä enemmän valtuustossa OK sehän on toki tärkeää. Toisaalta ovathan kaavat näkösällä jo kuukausia ennen kuin niitä aletaan valtuustossa käsitellä paitsi jos kyseessä on cittari market joka tulla tupsahti kuin tyhjästä jos nyt vanhoja saa muistella. Tämähän sujuu ihan kivasti tämä sanelu. No sitten valittiin myös hallitukselle puheenjohtaja uusi hallituksenkin puheenjohtaja piti puheen yllättäen ruotsiksi ja varsin sujuvasti puhuu kyllä myös suomeksi ja muistutti myös näitä samoja asioita jota myös valtuuston puheenjohtaja muistutti elikkä tässä tuntuu olevan hyvä muistutus yhteistyö meille kaikille tulossa. Kappalejako näyttää vähän tylsältä. Mutta muuten sujuu aika hyvin.

Ymmärsitkö . Kas ymmärsi että

Hyvä sen jälkeen käytiin jo paikkana ja kun neuvotteluissa läpikäynyt luottamusmies paikat nimi nimeltä. Tässäkään ei suuria yllätyksiä tullut paitsi että oli sinne pari virhettä jostakin vieläkin tupsahtanut ne korjattiin ja uudet valitut luottamushenkilöt ovat valmiina tehtäviinsä. Ai niin. Unohtui mainita että semmonenkin harvinaisuus tapahtui salissa , että valtuuston puheenjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan puheille taputettiin valittu. Valtuustossa harvoin taputetaan taputettiin kyllä keväällä hommat jättävä lle veteraani valtuutetulle . Ehkä lipan ruokasalissa on joku tietty fiilinki . Eipä siinä mitään saahan sitä taputtaa. Clap clap clap. Ja näin saatiin siis uusi valtuusto kausi avattua meillä vihreillä luottamus paikat vähenivät aika lailla. Itse jatkan event factory tai siis sen hallituksessa. Lisäksi olen vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja. Siinä on mielenkiintoinen posti jota odotan kiinnostuneena. No lopuksi voitanee todeta. Tämä sanelu toimii varsin hyvin. Ainoa mikä hieman jää arveluttamaan on se. Miksi san l taessa pitää olla nettiyhteys päällä .? Onko tämä blogi nyt saneltu jonnekin microsoftin syövereihin. Vasso ku vara ei vara bara .

 

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

PITÄMÄTTÖMIÄ BILEITÄ, VASTAAMATTOMIA KYSYMYKSIÄ

 

On jäänyt juhlimatta penkkarit, vanhojenpäivät, muut sukupolvikokemukset ja monet, monet synttärit ja perhejuhlat. Sieltä jälkipäästä lienee istuvan valtuuston päättäjäiskahvit. Näemmeköhän enää kertaakaan livenä toisiamme ennen kauden päättymistä? Vaalien siirron myötä voi se olla mahdollista.  Olen itse pitänyt muutaman frendin kanssa rommikaakaokävelyt ja rattoisaa on ollut. Ehkäpä semmoinen siirtymäriitti kauden loppuun? 

Mikä lienee tartuntatilanne alkuperäisenä kuntavaalipäivänä? Oisko pitänyt vai eikö ois, mitäs sanoin, järki voitti, juupas ja eipäspäs. Mielestäni ok päätös. Tuskin minkään puolueen kannatus romahtaa, saati nouse parissa kuukaudessa. Ellei kauheasti jotakin sössi. Ehtii toki.

Asumisen ohjelmassa luodaan suuntaviivoja kaupungin asuntotuotannolle lähivuosiksi ja pitemmällekin. Kyselyn tuloksena haluttaisiin asua omassa puisessa kolmiota suuremmassa nelikerroksisessa omakotitalossa. Voit tarkistaa täältä mitä,minne ja millaisia asuntoja olisi tarkoitus tuottaa. Kaupungin kyselyyn oli vastannut 177 henkilöä. Aika vähän. Kyselyn tuloksille annettiin kuitenkin valtuustolle järjestetyssä iltakoulussa varsin paljon huomiota. Kyselyt eivät ilmeisesti tavoita tai kiinnosta ketään. Luulisi edes prosentin verran kaupungin väkiluvusta tulevan vastauksia.

Suomen Kuvalehti oli pistänyt taannoisessa numerossa kuntia järjestykseen elinvoiman, väestön ja talouden perusteella tilastoaineistoon pohjautuen. Porvoo oli kivunnut sijalle 15 edellisten kuntavaalien aikaiselta sijalta 30. Laatua ei arvioida. Saatiin viisi tähteä. Pähkinäsaaren rauha 1323 mainitaan. Meillä täällä länsipuolella pyyhkii melko hyvin. Ja Lapilla. Kaavi piti perää sijalla 293. Lienee fiilismittareilla silti ihan lunki paikka. Aineiston laatineet tohtorit Timo Aro ja Eero Laesterä ovat tuttuja Porvoossakin erinäisten selvitysten tiimoilta. Ahkeria kunta-alan ajatusmaakareita.

Asumista halutaan Teboilin eteen, taakse ja osin päälle. On jäänyt tyhjä kolo. Kuusikerrosta tuntuu turhan korkealta. Ehkä koloon kaivetaan kuoppa, jonne osa rakennuksesta sijoitetaan. Teboilista olisi saanut hienon nuorisotilan. Olisi ollut mopohallit, bändikämppiä. Skeittaamaankin olisi mahtunut. Tyylikäs asema jäänee kahden rakennuksen väliin kummittelemaan ja muistuttamaan ajasta jolloin autot kulkivat poltettavilla aineilla.

Korona vei paljon aikaa sairaalalautakunnan ja sosiaali-terveyslautakunnan kokouksissa. Vielä pitäisi jaksaa meille muistutaan. Työntekijöiden jaksaminen alkaa monella alalla olla tapissa. Toisaalta, tappivertausta käyttäen, on monella alalla tappi tyystin poissa ja pohja häämöttää. Lisää käsiä tarvittaisiin. Voisi uurastus hoitsujen tilipussissakin näkyä. Bonuksia on mahdollisuus antaa.

Valtuuston listassa ei pitkään keskiviikkona viipyilty. Asioita tiedoksi. Tuskin olisi tavattu ollenkaan, ellei olisi ollut hyväksyttävä pykälää tartuntatautilakiin liittyen. Ylipäänsä on ylimmällä päättävällä elimellä usein aika vähän asioita päätettävänään. Kuinka lie maakuntien tulon jälkeen. Pitäisikö silloin justeerata myös lautakuntarakennetta? Kuinka lie valtuuston koko tulevaisuudessa.

 Maankäytön toteuttamissuunnitelmassa 2021-2025 puhutaan maankäytön ketjusta aina maanhankinnasta tontin luovutukseen. Siis jahka se tontti on kaavoitettu ja rakennettu. Tämä oli tiedoksi. Kokous oli varsin lyhyt mutta sen perään oli järjestetty iltakoulu kaupungin talouden tilanteesta. Talouden osalta ollaan nyt yllättäen varsin erilaisessa tilanteessa kun vuosi sitten koronarajoitusten ja Uudenmaan sulkutilan alettua. Silloin kaikki mahdolliset möröt olivat mahdollisia. Kauhuvuoden lopputulos on, että tilinpäätös oli 27 miljoonaa ylijäämäinen. Ei voitane vetää johtopäätöstä, että viruksen jatkaessa jylläämistään talous sen kun paranee. Tiukoillakin vielä tullaan olemaan. Ei vielä ensi vuonna, mutta 2023 päästään jo alijäämäisiksi ennusteli rahoitusjohto. Ylijäämästä osa rahastoidaan ja osa odottaa kaupungin budjetissa tulevia. Olisi tuolle ottajia vaan kuntalaissa kuulemma on omat sääntönsä. Jos edes hieman bonusta?

Päivänokosilta herätessä oli taas kiva huomata, että pääkirjastolla oli facessa livelähetys juuri alkanut. Rattoisaa lavarunoutta tarjosivat Elisa Tölli ja Juho Kuusi. Kuusen jäbätystä ja muitakin livejuttuja voi katsoa myös tallenteena. Kalenteriin toki laitoin jo aiemmin, että meteorologi Kerttu Kotakorpi tulee kertomaan Suomen luonnon tulevaisuudesta 21.4. Hän se sitten sujuvasti säät ja ilmat säätää.

Taas se aika vuodesta kun aukeaa suut, puut ja huulet.

Hyvää pääsiäistä!

 

torstai 17. joulukuuta 2020

JOULUBLÖGI HYVÄN TAHDON KAUPUNGISTA

 

Kuinka leveä, korkea, vino, suora, lähellä, kaukana  jyhkeä, maltillinen? Kysymys, josta valtuusto viimein pääsi keskiviikkona päättämään käsitellessään Porvoon Energian tontille kaavoitettuja kerrostaloja. Asia olisi varmasti ollut jo aikaa sitten selvä, ellei asian lisätarkastelussa olisi kaavoittajan pöydällä tupsahtanut rakennuksiin yllättäen vähentämisen sijasta lisää rakennusmassaa ja korkeutta. Asia on rampannut eri portaissa edes ja takaisin.

Itseäni eivät korkeat talot juurikaan haittaa, kunhan vanhaa kaupunkia ja Ruusupuiston ympäristön empirekaupunkia ei ronkita. Kaavan rakennuskanta on suurta. Eikö olisi maltillisempi ratkaisu riittänyt? Ei.  Äänestykseen odotetusti meni. Äänestiin takaisin palauttamisen puolesta. Ei mennyt. Äänestettiin uudestaan hylkäämisestä. Ekan kerran valtuustohommissa äänestin tyhjää. Ajatuksena, että jotakin alkaa joskus tapahtua vaikkakin maltillisempi ratkaisu olisi ollut paljon parempi.  Ei varmaan vielä muutamaan vuoteen tapahdu mitään. Valituksia tullee. Kaupungin joulutervehdysvideossa kerrotaan, että Porvoo on ”hyvän tahdon kaupunki.” Okei. Hyvää tahtoa tullaan jatkossa tarvitsemaan. Tonttu on muuten kaupungin videolla nimetty Fredrikiksi.

Jos ja kun kaikki ikäännymme, on Porvoossa lähivuosikymmeninä tuplasti enemmän seiskavitosia kuin nyt. Jos tämä asia alkaa kiinnostaa, kannattaa lukaista Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma  . Suunnitelmassa tarkastellaan lähivuosien suunnitelmia vuoteen 2023. Silmään pisti, ettei koronamaailma näy tekstissä. Ehkä jo vuoden päästä on tauti rokotettu pois päiviltä. Ei arpia.

Gammelbackan pellolle nousee hyvää vauhtia siirtolapuutarhamökkikylä. Kauppa on kiinteistövälittäjän mukaan käynyt hyvin (kuinkapa muutoinkaan). Hyvin varustellun uuden ”mökin” hinnalla saisi Gammelbackasta kaksion tai rivarin. Rahaa jää vielä vaikka uuteen autoon. Mutta. Gammelbackalaiset sen tietävät. Meri on lähellä, puistometsä hieno. Purokin on. Ehkä Kamppulan status saa tästä lisää nostetta. Toivottavasti Purolan Galaksi (galaksi?!?) saa tyytyväisiä asukkaita eikä ole musta-aukko.

Marraskuun lopussa oli valtuustolle Metsä-iltakoulu. Kodeissa etänä oltiin. Avohakkuista saa nopeasti rahaa, mutta hitaasti uutta hakattavaa. Luonnonvarakeskuksen tutkija Sauli Valkonen esitteli jatkuvan kasvun menetelmää ja totesi sen kestävämmäksi pitemmällä ajanjaksolla. Rahaa saa silloinkin. Isoja puita poistetaan, pienemmät kasvavat. Jos metsässä vielä pienempiä puita on. Eri-ikäiskasvatus siis rulettaa. Useampiakin metsähenkilöitä kaupungin puolelta kävi valaisemassa metsäasiaa. Porvoossa puita kaadetaan pääasiassa rakentamisen tieltä ja osin myös erilaisten tuholaisten työn hillitsemiseksi. Osin talousarvion. Erilaisia suunnitelmia on. Yhteistyö (tai sen puute) eri hallintokuntien välillä aiheuttaa ongelmia ja herättää kysymyksiä ulkoilijoiden taholta. Mihin katosi puu?  Kuka vastaa? Metsä ei.

Suojelusta puhuttiin. Vihreillä onkin aloite Virvikin alueen metsän suojelusta. Virvikin kulmalta saisi myös muodostettua viherkehän, jossa elukka ja ötökkä voisi liikkua laajemmin eikä näivettyisi omaan kuplaansa.

Metsillä , kuten tiedämme, on paljon vaikutusta meidän mieleemme. Taannoin koulussamme oli itsenäisyyspäivän ohjelman yhteydessä tehtävä, jossa oppilaat tekivät luokissaan kuusimetsämobilen koulun aulaan. Idea oli kirjoittaa puuhun(kartonki) ajatus siitä, mitä metsä merkitsee minulle. Varsin moneen kartonkiin kirjoitettiin sana ”rauhaa”. 

Sotelautakunta päätti tämän vuoden etäkokousrupeaman torstaiehtoona. Päätettiin maksuista ja palkkioista. Pääosin samat määrät kuin tänäkin vuonna. Muutama muutaman sentin fiilaus. Mieluusti veroja maksan. Palveluja on ja niitä saa tarvitseva kohtuulliseen hintaan. Keskusteltiin paljon ajankohtaisista ja tiedoksi tuoduista asioista. Niistä riittänee keskustelua julkisuudessa jonkun ajan päästä. Muutoin mm. &&%hyi48+0098807:;sta haluttiin lisää tietoa, vaikka oli sitä nytkin. Kyseessä siis potilastiedon pilvipalvelu. Olet siellä tunnistamaton pseudonymisoitu kryptinen jono tai joku hieroglyfi mikä lie galaksi (huom. Oma tulkintani, ei esittelytekstiä). Ei huolta.  Opas henkilökohtaisen avustajan työnantajalle palasi modifioinnin jälkeen listalle ja hyväksyttiin. Kiiteltiin lopuksi sotepuolen väkeä hienosti hoidetusta työstä. Liksa lämmittäisi.

Soittajilla hyvä tahti. Zentra järkkäsi striimaukseen viime lauantain punkillasta. Jos ei nyt punkkia,  niin ainakin voimallista kitaravetoista vauhtirockia soittivat kolme paikallista nuoremman polven bändiä. Video pelitti, äänet pelitti  ja bändit pelitti oikein komeasti. Strum 101 kirkkaimpana kruununa.

Bändimeiningeistä tuli mieleen neljäkymmentä vuotta sitten elämänlankansa loppuun kerinyt taitava nuori säveltäjä/laulaja Jarmo Högman. Jotkut ehkä muistavat muinaiselta Porvoon sävelet-levyltä Jarmon koskettavan laulun ”Nousin tuulen polvelle.  ”Högöllä", broidilla ja kumppaneilla oli silloin oma punkbändinsä, Sdunk. Kävin Unkalla katsomassa. Kundeilla tupa täysi. Nyt syksyllä Jarmon sisko löysi c-kasetin, jossa nuori (lapsi) Högö laulaa säveltämäänsä joululaulua. Tuuma ja siitä toimeen. Nyt biisin laulavat ja soittavat Jarmon silloiset soittokaverit; säveltäjä itsekin lopussa äänessä. Hieno ja onnistunut projekti!

Hyvää joulua ja onnellista seuraavaa kierrosta aurinkomme ympäri.  

 

https://youtu.be/Adsan-RYG_Y


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

KANNAMME HUOLTA JA MASKEJA

 

Kaupungin valtuuston porukkaa on tullut nähdyksi vain vilahduksina etäkokouksen ja iltakoulun nimenhuudoissa. Alkuseremonioiden jälkeen kamerat ovat enempi pysyneet kiinni ja koneen uumenista kantautuu valtuutettukollegojen hyvä tai huono soundisia puheenvuoroja. ” Aina kun sä puhut, tulee ongelmia”. 

Puheenvuoroja tuntuisi olevan vähemmän kuin valtuustosalissa. Voisi luulla, että kun ei tarvitse siirtyä ilmaisunsa ajaksi puhujapönttöön, olisi helpompaa käyttää ääntään. Saattaa myös olla, ettei haluta pitkittää kokouksia, jos ei ole asiaa (eikä yleisöä). Ensimmäisenä valtuutettuvuotenani ihmettelin (ja kyllä vieläkin aina välillä), että kenelle ne täällä puhuvat. Asioita on aika tarkkaan valmisteltu jo etukäteen. On paikalla toki aina joku toimittaja. Saattaa nielaista täkyn, jos oikein nasevasti pistää. Eivät kaikki suinkaan käy puhumassa valtuustosalissakaan ja harvoin asiat kokouksessa puheilla muuttuvat. Joskus kyllä.  Ehkäpä seuraavassa valtuuston talousarviokokouksessa.

Tulevan vuoden talousarvion ja tulevien vuosien taloussuunnitelman tiimoilta oli iltakoulu valtuustolle. Puolueiden kammareissa on viilattu tekstiä ja pilkunpaikkoja kaupunginjohtajan esityksen pohjalta. Rahaa ei nyt juuri varmaankaan vaadita mutta rahankäytön järjestykseen puututtaneen.

 Keväällä valtuusto puuhasi kestävän talouden ohjelmaa, koska kaupunki oli ”ajautumassa selvään ja syvään taloudelliseen kriisiin.” Hätään ensihelpotuksena kaupunginjohto keksi käynnistää yt-neuvottelut ja lomauttaa osan duunareista (samoin kuin monessa muussa firmassa). Olisi hieman voitu odottaa. Nyt taannoisessa kokouksessa kiiteltiin henkilöstöä jaksamisesta. Osa kiittelijöistä oli keväällä lemppaamassa porukan pellolle. Säästötavoitteita määrättiin ja niiden myötä lautakunnat perkasivat budjettejaan syvästä kriisistä pelastautumiseksi.

Ja kas! Hoccus poccus ziliaccus! Fyrkkaa tuli Sannan putiikista enemmän kuin kukaan kaupunginjohdossa arvasi. Väkeään ulospotkinut Nestekin maksaa kivasti ja valtion tuella vieläkin kivammin. Nyt näyttää siltä, että mikäs tässä. Hyvin selvittiin. Henkilöstöä ei tarvinnut lomauttaa ja palvelut pelaavat, eikä veroprosenttiin tarvitse kajota näin ennen vaaleja (mä saattaisin kyllä). Siis kuntavaaleja, ei ensi viikon pressan. Talousjohto ennusteli, että seuraavakin vuosi menee näillä suht.ok-spekseillä mutta sitten ollaan taas isosti lirissä. Silloin onkin jo uusi valtuusto pähkäilemässä. Allekirjoitin muuten ehdokaspaprut ja olen siis yhtenä ehdokkaana ensi kevään vaaleissa siihen seuraavaan.

Koronaviruksen myötä muotoutunut uusi normaali jäytää taustalla lasten, aikuisten ja vanhusten mieliä. Kouluissa (tai koulun ulkopuolella) mätkitään kuonoon ja medioissa räyhätään maskeista ja ihan mistä vaan mihin sopivasti saa tarrattua kiinni. Melkotositv-ohjelmissa kampitetaan kaveria armotta Sohvaperunoista sinkkukisoihin. Heli ja Aki kurmoottavat Markkua. Kokki räyhää kebab-ravintolassa.

 Kaikki kantavat huolta lapsista ja nuorista. Tulevassa talousarviokokouksessa varmasti suosittu puheenaihe. Ja miksei ei olisi. Kouluilla on kiusaamisen vastaisia ohjelmia (Kiva) ja juuri alkaa Ankkuri-toiminta. Ulkopuolisia firmoja häärää tukemassa lapsia ja nuoria. Taannoin sote-lautakunta juuri päätti, keiden palveluja voidaan käyttää. Palveluntarjoajia on useita. Aikuisia lisää sinne ja tänne. Hyvä niin. Montako laitetaan? Montako isää, montako äitiä, montako psykologia? Kuka kantaa vastuun? Ei ainakaan vastaamo.fi. Ehkäpä vastuu kaikkien hyvinvoinnista on vain sulla ja mulla.

Raatihuoneen torin joulurauhan julistus peruttiin. Jonakin pimeänä yönä, kohta ei tarvitse olla yökään, joku kaupungin puhis julistaa joulurauhan videolle ja sitä voi sitten katsella etänä kodissaan, kun kinkulta ehtii. Saa kyllä kuka tahansa julistaa. Ajattelin tuosta kotoportailta lähipiirille.

 Jouluun on vielä aikaa. Nautitaan ensin marraskuu. Jokos sitä glögiä arvaisi nauttia?

 

torstai 24. syyskuuta 2020

KALAKEPUKOITA HALLINNON RATTAISIIN

 

Valtuusto kokousti torstaiehtoona. Pari asiaa asialistalla. Niistä isoimpana lausunto sote-uudistuksesta. Viime tinkaan meni koska vastauksen tulee olla perjantaina perillä. Toki asia on ollut jo lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa esillä. Äänestettiin ponnesta tarkastuslautakunnan lausunnon tiimoilta. Ponsi on yleensä valtuuston esittämä toivomus, yleensä yksimielinen, paitsi nyt. Äänestettiin, ollaanko yksimielisiä. Ei oltu. Kuten jo keskusteluissa tuli selväksi. Ehkä tuloksista voi vetää joitakin johtopäätöksiä. Ehkä sen, että kuntavaalimieli on nostamassa päätään ainakin valtuutettujen keskuudessa. Kaupunkilaiset malttanevat odottaa huhtikuuhun.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistuksesta ja maakuntien perustamista koskevasta lainsäädännöstä annettiin siis lausunto. Uudistuksen tavoitteena on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Ok. Tuleeko kaikille yhtä huonot olot? Yhdenvertaiset palvelut. Ok. Onko ne sitten jatkossa kaikilla yhtä hyvät vai huonot? Turvataan ammattilaisten saanti. Ok. (meiltä varmaan vienti). Hillitä kustannusten kasvua. Ok. On epäilty kustannuksia hillittömiksi. Anyway. Ollaan solidaarisia syrjäseutuja kohtaan.

Ryhmäpuheenvuoroissa uudistus todettiin tärkeäksi paitsi, että meidän porvoolaisten kannalta se todettiin huonoksi. Näin oli läpi puoluekirjon (myös hallituspuolue). Porvoolainen näkökulma on luonnollisesti melko lailla omaan napaan tuijottava. Sikäli kun napa näkyy. Itsepä kysyivät. Koulukuraattorien ja psykologien siirtämistä tulevan maakunnan (onko se sitten nimeltään maakunta, alue, provinssi tai triumviraatti) huomaan ei isommin diggailtu. Saapi nähdä. Itseäkin epäilyttää.  Voi olla, ja varmaan onkin, että asioita tapahtuu Porvoon lausunnoista huolimatta (Kaupunkitasolla usein valitetaan, ettei esimerkiksi kaavalausunnoilla ole merkitystä. Heh). Ehkäpä maakunta saa rutosti rahnaa kasaan. Koulukuraattorien ja psykologien määrä kasvaa ja pikkukunnissakin iloitaan. Tuskin tämä uudistus mikään belsebuubin (tai guttaperkan) tuoma hirvitys on. 

Historiallinen mullistus kyllä. Aikataulu on tällä(kin) kertaa nopsa. Ehkä jo parin vuoden päästä saadaan äänestää maakuntavaaleissa. Kukaan ei tainnut lausua mitään pelastustoimen uudistuksesta. Kristillisessä hengessä kannettiin viimeisessä puheenvuorossa huolta kansanterveydestä; meistä pulskista hengityslaitteen avulla makoisasti nukkuvista menoerä sääliöistä.

Edellisellä viikolla oli sotelautakunta. Etäsessiosta voisi mainita pykälän Itä-Uudenmaan alueelliseen apuvälinekeskukseen liittymisestä. Ei tykätty ajatuksesta. Päätettiin palauttaa ja pyytää tammikuun kokoukseen tarkempia vertailulukuja talouden osalta. Ehkä silloin jo sote-uudistuksestakin on selvyyttä. Apuvälinetoiminta pyörii nykyisin meillä Porvoossa hyvin. Apuvälinevarastossa on muuten yli 11 000 erilaista vempainta vessanistuimen korottajasta kävelykeppiin ja sähköisiin vekottimiin.

Talousennuste on soten osalta rankka. Budjetin raameista ryskätään ulos oikein kunnolla. Yli ollaan menossa liki kymmenen miljoonaa. Tämän ennusteen jälkeen tuntui oudolta puhua talousarvioesityksestä. Puhuttiin silti. Kunhan nyt olisi joku talous. Pandemian takia on hoitojono liki puoli vuotta. Hyvin ovat koronan kanssa hoitohenkilökunta ja pomot kuitenkin jaksaneet. Puhelimeen on vastaamassa 10-15 hoitajaa. Poissa jostakin muusta. Kylmäkontit viedään pois. Toivottavasti ei enää tuoda.

Lehtien palstoilla, ja ehkä muuallakin, on keskusteltu valtuutetun vaatimuksista. Eipä niitä montaa ole; äänestysoikeudellinen ja kaupungin asukas. Lukutaidosta on toki apua. Hienoa, että demokratiassa kuka tahansa ehdot täyttävä voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksi. Jos luotettaisiin vain asiantuntijoihin (minkä asian?) voisi hommat jättää viranhaltijoiden hoidettavaksi. Ei olisi meitä tavallisia tolloja häiritsemässä kehityksen kehittymistä. Eläköön kansanvalta!

Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kuuntelemassa elävää musiikkia. Taidetehtaan Avanti-salissa oli turvallisen väljää. Dave Lindholmin blueskitarointi oli jylhää. Miltei täysi tupa (sadalla hengellä saa tuvan täydeksi korona-aikana) sai nautinnollisen perinnemusatuuttauksen.

Tulevana viikonloppuna on Porvoossa jatsia. Mennään eläviin konsertteihin niin ne elää.

Koulun ruokasalissa oli oppilaille tehdyn kouluruokaan liittyvän kyselyn tuloksia. Vastaajia oli 217. Yli kahtasataa erilaista sapuskaa oli toivottu sushista maksalaatikkoon. Eniten toivottiin nugetteja, pinaattilettuja, tortilloja ja lihapullia. Yhdeksän vastaajaa ei halunnut tillilihaa. Liekö demokraattista mutta tilliliha häipyy listalta. Pehva. Se oli oikeasti hyvää. Vanhemmat pelotelleet penskat. Kalapuikkojen tilalle tulee kalakepukka (!?). Kepukka R-kioskeihin. Vielä kun niitä on.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

LINSSILUTEITA JA MUITA IIVILEITÄ


Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään keskiviikkona ensi kertaa sähköisesti. Lautakunnat ovat jo pitäneet useita etäkokouksia joten melko jouhevasti operaatio sujui. Kivempi on normikokous valtuustosalissa. Etänä valtuustokollegat tulevat selkeästi turvarajojen sisäpuolelle(jos kamera on päällä). (”Kuuluuko?”) (”No, nyt ei kuulu”). (”Pistä kamera pois päältä”). Puhuvan pään voi välttää kuuntelemalla ja seuraamalla kokousta sähköisestä kokousalustasta.  Nimenhuuto vei aikaa, mutta kun siitä päästiin, oltiin valmiita alle tunnissa.

 Antimäen eteläosan asemakaava muutos ei aiheuttanut reaktioita. Kaavaselostukset ovat kyllä itsessään kiinnostavaa luettava. Niissä käydään läpi alueiden historiaa.  Antinmäki (siis siinä Kvaban ja Wernersödeströmin kadun välissä) on rakennettu 1920 – luvulla.  Kaupungin tonttien myyntihinnat hyväksyttiin. Kalleimmilla alueilla keskustan tuntumassa tontti maksaa kuusikymmentäviisi euroa neliö. Muutama yksityisen kauppa on käyty samalla alueella liki kahdensadan neliöhintaan. Eipä siellä paljoa tontteja ole. Epoosta tontin saa parilla kympillä neliö.

Apottiin ei olla liittymässä mutta hieman asia puhututti samoin kuin myös hyvinvointikertomuksen raportti. Raportti oli ainakin itselle tilastokäppyräosuudeltaan varsin sekavaa luettavaa. Hyvinvointia edistäviä ohjelmia ja suunnitelmia on kaupungilla kolmetoista kappaletta. Yksi puheenvuoro asiasta käytettiin ja minun oli sen aikana pakko avata raportti ja lukea sitä uudestaan. Sanottiinko siellä tosiaan kaikki valtuutetun mainitsemat asiat? En ehtinyt näpytellä puheenvuoropyyntöä. Livenä valtuustossa tästä aiheesta olisi varmasti puhuttu enemmän. Onhan se tärkeä koonta. Ja aika sekava.
 Kun kokous nyt sujui nopsaan, saa nähdä kuinka ketterä on kesäkuun kokous. Silloin listalla on tärkeä Kestävän talouden ohjelma. Kun jo ennen koronakriisiä oli kaupungilla kymmenen miljoonan vaje, on päälle lätkäisty nyt kahdenkymmenenmiljoonan koronalisä. Siinäpä sitten säätöä.

 Toimialat ovat viilanneet euroja sieltä ja täältä ja saaneet oman osuutensa ainakin paperilla näyttämään toivotunlaiselta. Ei tästä ilman verokorotuksia selvitä. Jääkö joku tulematta unelmien kotikaupunkiin jos veroprosentti on korkeampi kuin Keravalla? Jyväskylä ja Tampere olivat tuoreessa tutkimuksessa imagoltaan Porvoon edellä. Vetovoimaisia kaupunkeja vaikka molemmissa on korkeampi veroprosentti. Paljonkos nostetaan? Raa’asti voi laskea, että yksi veroprosentti on kymmenen miljoonaa. Olisiko kolme liikaa? Entä kaksi? Tai edes yksi. Yhdenkin saa pienempiin osiin. Valtiolla on piikki auki. Kaupunki ei kovin hanakasti lainaa käy nostamassa. Tuskin siltäkään voi välttyä.

Vieläkö unelma elää? Henkilöstön lomautuksella saisi muutaman miljoonan. Saisi myös varsin huonon imagon ja palvelut sekaisin pitkäksi ajaksi. Kunta-alan työsopimusneuvottelut etenevät. Kaupunki on laskenut uusien palkkojen nostoon parin prosentin lisän. Joka kuukausi jää sen verran fikkaan palkkakuluista. Voi toki olla, että sopimuksissa se napataan takaisin mutta näin ei ollut vapun aikaan nurin menneessä ehdotuksessa.

Sosiaali-ja terveyslautakunta kokoontui taannoin viikon aikana kahdesti. Ensin oltiin aiemmin mainitun säätölistan kimpussa. Summat olivat pieniä, mutta kun niitä oli useita, saatiin vajaa miljoona säästettyä. Säästöt sote-puolella ovat osin näennäisiä sillä monet palvelut ovat subjektiivisia, eli asiakas saa palvelut oli rahaa varattu tai ei. Muutamia julkisuudessakin keskustelua herättäneitä osioita ei lautakunnassa säästöiksi hyväksytty ja näin saatiin ”pelastettua” vajaat satatuhatta. 

Kaupunginjohtaja on tehnyt nyttemmin uuden esityksen ja siinä kohdan ”muut” alle on upotettu monta pienempää fiilausta. Eipä enää tiedä mitä.  Saman viikon torstain lautakunnan kokouksessa ilmoitettiin, että soten talous on jo nyt menossa liki kuusi miljoonaa miinukselle. Tämä ei ole vallan kauhistuttavaa sillä kulut ovat kasvussa kautta maan ja tässä kurjuuden statistiikassa on Porvoo ihan ok asemissa. 

Kotihoitoon toimitetaan parisataa ateriaa päivässä. Tähän asti ruuat on tehty Johannisbergin keittiössä mutta kun nyt köökki lakkaa on uuden aika. Lämmin ateria ja kuljetus maksavat nyt neljätoista euroa. (Sillähän on saanut korona aikana ravintolasta lounaan kotiin!). Jatkossa ruoka tuodaan kylmänä Mehiläisen (pelasta pörriäinen) omistaman Ateriaalin toimesta. Se lienee ok. Saa syödä kun haluaa ja hintakin on puolet halvempi ja kaupungille tästä säästöä. Kaupungilla on keskuskeittiö mutta siellä ei tämän sorttinen ruuanvalmistus onnistu ilman lisäsäätöjä. Ollaan me kummallinen keittiö päätetty rakentaa.

Koulut alkoivat lähisysteemillä pitkän ja miltei kaikkia uuvuttavan etäjakson jälkeen. On ollut kivaa ja koulun turvasäädöt ovat toimineet. Opiskelu on sujunut varsin jouhevasti. Lounasruoka tuo mieleen Porvoon Yhteislyseon(nyk.Linnankosken lukio) eineet 70-luvun lopulta. Laatikkoruokaa ja päälle hedelmä. Ei salaatteja. Näkkäriä. Harmillisesti Linnajoen koululla heti alkupäivinä todettiin tartunta (Joskus koulusta käytetään lyhennettä Linko. heh). Olihan toki odotettavissa, että jossain virusiivili saa saaliin. Päästiin koronalla Yle tv:n Uudenmaan alueuutisiin ja sote-johtaja Maikkariin toteamaan Porvoon ihmeen (siis, että hyvin toistaiseksi korona-asiat). Talousjohtaja oli ihan vaan Iltasanomissa kertomassa Unelmien kaupungin talouskurimuksesta. Ja päästiin me vielä kerran tv-uutisiin. Yhden päivän oltiin Suomen lämpimin kaupunki! Harapakassa (niin Maikkarilla luki, heh) 24.5 celsiusta. Tervetuloa kesä!

torstai 27. helmikuuta 2020

TOISAALTA JA TOISAALTA, OISKO JA VOISKO, APOTTI VAI PILLERI.



Tänään kokoontui sosiaali- ja terveyslautakunta. Asialistan huipentumana oli Apotti. Potilastietojärjestelmä sote-puolelle. Kokouksen alussa saimme selvitystä toimialan viime vuoden ylityksistä, joita kauhisteltiin.  Heti perään kauhisteltiin Apotin hintaa. Kallis on. Vie aikansa ennen kuin pelittää jouhevasti. Kulut liki neljä miljoona vuodessa seuraavat lähivuodet. No, ei ihan niin paljoa kylläkään. Maksammehan me nykyisestäkin systeemistä. Eli tarjotaan Akin ja Helin tapaan kaksi ja puoli. Mikä on vaihtoehto?

Porvoolla ollut käytössä Effica järjestelmä ja siitä juuri tuunattiin Life Care systeemiä muutamalla sadalla tonnilla. Tuo systeemi maksaa yli miljoonan vuodessa. Mutta miljoonia lisää ?! Sillähän rakentaisi pienen koulun joka vuosi ja palkkaisi sitä sun tätä. Paitsi eipä sitä rahaa ole/olisi. Toisaalta kaupunki maksaa Microsoftille hallintopuolella liki miljoonan ja sivistyspuolella ymmärtääkseni about saman. Microsoftista hyötyvät pääasiallisesti kolme ja puolituhatta kaupungin työntekijää. Apotista hyötyisivät kaikki. Toisaalta- asia on myös se, että Porvoo on osa HUSia, joten olemme me jo nyt olleet maksamassa Apotin kehitystä. Lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Apotin toiminnalliselta kannalta mutta lopullinen päätös nakattiin esityksen mukaisesti kaupungin hallitukselle, ja sieltä valtuustolle. Silloin käy puhepönttöön kengän kopina. Hallituksessa arvioidaan Apotin plussia ja miinuksia talouden kannalta. Palveluja ja toiminnallisuutta voi olla haastavaa vääntää taloudellisesti plussalle. Ei voi, eikä pidäkään. Reikäkortit ovat niin out.

Lautakunnalle esiteltiin myös uusi terveyskeskuksen palvelumalli. Jos olet käynyt hammaslääkärissä, on systeemi tuttu. Saat aikaikkunan, jolloin operaatiot tapahtuvat. Valmiina lähtöön. On paljon uutta ilmoittautumiseenkin ja kaiken ajatuksena toki parantaa palvelua. Tarkemmin täältä.  

Valtuusto kokoontui keskiviikkona. Pääosin kopauteltiin päätökset isommitta puheitta mutta sosiaali- ja terveyspuolen yli neljän miljoonan ylitys viime vuoden budjetissa aiheutti liikehdintää puhujapönttöön. Ikävä yllätys tuli joulukuun laskutuksessa. Pienistä puroista muodostui iso. Asumis- ja laitoskulut olivat nousseet kymmenillä prosenteilla. Olisiko syytä vaihtaa majoittajaa? Jännä kun sillä lailla loppuvuodesta laskuttavat. Hyvää toki, että asiakkaat saivat tarvitsemansa palvelut. Seurantaa ollaan kehittämässä. Jos omatkin, vaikkapa vesilaskut, tulisivat kotiin yhdellä kertaa loppuvuodesta, voisi aiheutua päänvaivaa jouluhurmassa. 

Vesilasku esimerkkinä on aasinsilta siihen, että Porvoon Vesi häätää kaikki Linnamäen vesilaitoksella treenanneet bändit. En ole kuullut, että musiikki pilaisi veden. Bändeillä on reilu vuosi aikaa löytää uudet tilat. Oisko vinkkiä?

Kaupunkia ollaan kehittämässä ja olen itsekin vastaillut ahkerasti kyselyihin. Viimeksi kyseltiin mielimaisemista. Se oli kiinnostavaa. Merkkasit karttaan kaupungin paikat jossa viihdyt ja ne jotka ovat kamalia. Kamalaa oli, että karttaohjelma ainakin itsellä pyki ja vaati innokkuutta ja sitkeyttä askaroida kysely loppuun. Varmaankin kyselyyn voi vastata myös ihan kynällä ja paperilla. Toinen taannoinen kysely liittyi asumiseen ja sen vastauksia varmaankin oli esillä tämän päiväisessä seminaarissa. Vastaaminen kannattaa. Kuten olen aiemminkin todennut, kyselyiden tuloksilla on yllättävän paljon painoarvoa päätöksenteossa ja suunnittelussa. Joskus ihmettelee kuinka paljon, jos kyselyn vastausmäärä on ollut vaatimaton. Mutta kysytty on. Mielimaisemasta voi kaupunkisuunnittelun kyselyyn vastata maaliskuun alkuun asti. Vastaamaan tästä.

Keskustan cittarin kulmaan ilmestyi lohimedaljongit. Jonkinmoinen profiilin nosto. Oikeastaan looginenkin. Muinaisen maalaiskunnan vaakunassa oli kolme lohta. Itse olen leikitellyt ajatuksella, että kulmassa olisi iso peili, joka sillalta tullessa peilaisi vanhan kaupungin näkymiin.  

torstai 31. lokakuuta 2019

HOUSE OF THE RISING FUN



Ensi vuonna Porvoon pyörittäminen maksaa hieman yli miljoonan päivässä. Vuoden 2020 talousarvioesityksessä kulut ovat about 388 miljoonaan. Iso raha mutta uutisissa juuri kerrottiin, että Espoo satsaa sen verran koulurakentamiseen. Espoo iso, me pieni. On mekin toki jo satsattu, liki satamiljoonaa uusiin kouluihin ja päiväkoteihin. Velkaa on jokaista porvoolaista kohti 3500 € ja tuplasti enempi jos mukaan lasketaan konsernin velat.  Kenties seuraavaksi katseet kääntyvät koulujen sijaan Kokoniemen monitoimihalliin (skeittailu mainittu!), Arts ja River taidekeskukseen, virastotaloon tai/ja pallokentän pukusuojiin. 

Valtuutetut ja valtuustoryhmät ovat viime viikkoina väännelleet ja käännelleet kaupunginjohtajan talousarvioesitystä. Esityksiä tekstiin ja pilkun paikkoihin fiilaillaan lautakunnissa ja samalla tuodaan omia esityksiä, kuten ovat tehneet aiemmin hallintokunnat.  Alkusyksystä toimialat saavat kehyksen. Siinä on palikat joiden kanssa tulisi toimintaa pyörittää. Vääntelevät, kääntelevät ja tekevät uusia esityksiä.  Nyt kävi niin, että kaupunginjohtajan delete-näppäin napsutteli kaikki lisäykset pois.  Napsutteli vaikka todennäköistä on, että Kilpilahdesta tulee taas mojova yhteisöveropotti.

 Ja kuten aiemmin todettu, nyt valtuustoryhmät kampeavat esityksiä takaisin ja siinä sivussa keksivät lisää. Loppuhuipennuksena valtuusto hyväksyy talousarvion marraskuun kokouksessa. Asiat on siis puitu ja sovittu pitkälti ennen kokousta mutta saattaa joku ex-tempore esitys päätyä silloinkin äänestykseen. Äänestyksiä, puheenvuoroja ja lisää äänestyksiä ja puheenvuoroja. Lopputulokseksi yleensä on jäänyt alkuperäinen esitys.  Lainamäärää kasvaa.

 Kukaan ei ole puhunut veroprosentin nostosta. Jos ei tällä kertaa, ei varmasti ensi vuonnakaan sillä seuraavat kuntavaalit kolkuttavat jo huhtikuussa 2021. Sinne on vielä aikaa mutta jo nyt kuuluu supinaa mahdollisten uusien ehdokkaiden korvissa.  Käydään nyt Yhdysvaltain pressavaalit ensin. Siellä vasta suhinaa on puhumattakaan briteistä.

 Viime keskiviikkona oli valtuuston kokous mutta ei siitä eikä liioin edellisestä lyhyestä palaverista jäänyt paljoakaan kerrottavaa. Ilmasto ohjelmaa pääosin kiiteltiin ja onhan se  hieno. Kuka olisi uskonut.  Eräs valtuutettu ryhmineen sai aloitteellaan veneet kulkemaan nopeampaan Hamarista kohti Porvoota. Sai samalla traficomilta liki kuudensadan maksun kontolleen. Sehän on kuin ajoneuvovero suuripäästöisestä vehkeestä. heh. Muutenkin oli puhetta aloitteista ja niihin vastaamisen hitaudesta. Aivan kuten joka vuosi. Nyt voi valtuutettu tehdä aloitteen sähköisesti.  Jahka digiversio alkaa toimia.
 
Syyskuussa valtuusto tuskin ehti asettua paikoilleen kun lyhyt lista oli koputeltu. Semmoinen se kunnan ylin päättävä elin joskus on.

Mutta marraskuussa sitten! Marraskuun kokouksessa on listalla myös uuden sivistysjohtajan valinta. Valtuustoryhmät saivat haastateltavakseen viisi kärkiehdokasta.  Tuskin ihan  metsään mennään tuli heistä sitten kuka tahansa valituksi. Demokraattisesti valitaan. Eikös ?

Sosiaali-ja terveyslautakunnassa päätettiin vammaispalvelun kuljetuspalvelun kilpailuttamisesta. Aika näyttää saako kilpailutus vastakaikua palveluiden tarjoajilta.  Homma on kahdessa osassa; on keskus joka koordinoi ja on taksit jotka vie ja tuo. Paperilla kaikki näyttää hyvältä, toimivalta ja mietityltä. Aika näyttää tässäkin. Asiaa on valmisteltu pitkään ja kuultu viranomaisia ja vammaisjärjestöjä. Joidenkin mielestä liian vähän mutta toiminnan myötä palveluja fiksataan asiakkaiden toiveiden mukaiseksi.

Lautakunta päätti jo edellisessä kokouksessa, että kotisairaala toiminta siirtää HUSsille. Idea on, että asiakas voi saada hoitoa kotonaan. Hoitoa pääasiassa siinä vaiheessa kun sairaalan erityispalveluihin ei enää ole tarvetta.

Kaikki ovat varmasti jo nähneet kaupungin kaavoittajien näkemykset torin ja nykyisen cittarin suhteen. Pääasiassa tykkäsin rohkeista näkemyksistä. Torille tulee enemmän toria ja cittarin kortteliin kauhaistaan ihmisenmentävä raitti suoraan vanhasta kaupungista torikahvilaan. Toriparlamentti siellä jo päivittelee massiivista rakentamista sisääntuloväylälle ja uuden ABC:n huoltamon kamppailua valitusprosesseissa. 

Rakentamisesta tuli mieleen Seinäjoki. Kävin taannoin anoppia moikkaamassa ja voi ristus sinne on noussut jättimäinen Ideaparkki rohmuamaan loputkin jo nyt näivettyneestä keskustasta. Arkkitehtuuriltaan kauppalaitos näyttää samalta kuin Porvoon Puuilo x 50. Kaipa se on sitten komia. Porvoon tulevaisuuden rakentamisesta pääsevät kaikki kuulemma lausumaan marraskuun lopulla.

Koska halloween-tyyppejä ei ole tänä vuonna näkynyt taidan syödä hemut itse.


torstai 28. maaliskuuta 2019

DIGI DIGIMPI DIGEIN JA PIKKU TWIITTAUKSIA


Valtuustorintamalla hiljaista. Eilen keskiviikkona piti olla kokous mutta se peruttiin koska ei ollut asioita. Eipä mitä. Asiaa ei tehty tikusta vaan tekoälystä. Kokouksen sijaan oli ilmeisen vikkelästi järjestetty valtuutetuille iltakoulu digitalisaatiosta. Työ -ja elinkeinoministeriön asiantuntija kertoi, että Suomi pyrkii olemaan digitalisaation kärjessä. Okei.

Kaupungin uudessa virassa aloittanut kaupungin  digitaalisten palveluiden kehitysjohtaja kertoi puheenvuorossaan, mitä digitalisaatio voisi tarkoittaa Porvoon osalta ja kuinka Porvoo on digitaalisen muutoksen kärjessä. Ainakin ohjelman mukaan piti kertoa. Eivät visiot kovin räiskyvästi kuukauden työrupeaman jälkeen vielä sinkoilleet. Uudistuksena esiteltiin valtuutetuille nettilomake aloitteiden tekoon. Jep jep. Kehityksen kärjessä mennään.

Viime kuussa valtuustolla oli silloinkin varsin köykäinen lista. Nuorisovaltuustolaiset saivat puheoikeuden valtuuston kokouksissa. Olisi se kyllä toista jos saisivat kuntavaaleissa 16 vuotiaat äänestää ja vaikuttaa ihan oikeasti.

Edellisellä valtuustokaudella kului valtavasti työtunteja kuntaliitosten valmisteluun. Ei uskalla kuin arvailla kuinka paljon karille menneen sote-uudistuksen tiimoilta on valmistelua tehty. Sote-mörkö oli taustalla kaikessa valmistelutyössä, eikä vähiten talousarvion ja strategian yhteydessä. Valtuustokauden alun ennustukset sosiaali-ja terveyslautakunnan kuoppaamisesta osoittautuivat siis ennen aikaisiksi. Tiistain sote-lautakunnan kokouksessa meille esiteltiin hallituksen (R.I.P) kärkihankkeen ” ” Kehitetään ikääntyneiden kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa” tuloksia. Tuloksista laaditaan käsikirjat kunnille. Valtava työ. Hyvä, että jotakin jää kunnille hyödynnettäväksi vaikka tarkoitus oli luoda pohjaa maakunnalliseen (Uusimaa)ratkaisuun. Eiköhän sote pompahda uuteen hallitusohjelmaan.

Lopuksi muutamia pikku huomioita tarkastelujaksolta:

·         Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkoja oli tarkoitus nostaa ja tarkistaa. Kaupungin isot isät tarkistivat ja päättivät nostaa mutta vain vähän. Naapurikuntiin nostelevat pian pätevät duunarit.

·         Vihreiden ryhmähuone on vanha putka. Putkassa kävi vierailulla edustajia nuorisovaltuustossa sekä tuoreet päälliköt ympäristönsuojelusta ja kaupunkisuunnittelusta. Fiksua väkeä kaikki tyynni.

·         Kamppulan kirkossa (aka srk-keskus) oli tilaisuus Gammelbackan metsän tulevaisuudesta. Kaavoittajan alkusanat veivät terän teräväkielisimmiltä kannanotoilta.” Kuuselan koulun alueen kaavoitustyötä ei jatketa” Hip hei ! Kuuselan koulu seisoo siellä nyt ypönä ja tyhjillään. Mitä sille keksittäisiin?

·         Porvoo on laaja kunta. Itäiselle puolelle olisi tarkoitus saada aikaiseksi kaksikielinen sivistyskeskus. Kävin Sanannaisissa kuuntelemassa missä se sikäläisten vanhempien mukaan tulisi sijaita.  No, arvaahan tuon. Kuuma peruna sivistyslautakunnalle. Valtuustossa sitten raotetaan kukkaron nyörejä. Ilmeisesti Kerkkooseen on nousemassa melko edullisesti viipalekoulu. Jos tehtäisiinkin edulliset koulut Ilolaan ja Sannaisiin ? Taisin astua hyppypanokseen.

·         Antti Rinteen vaalitentissä sekoillessaan esittämän lihaveron voisi toteuttaa osuuskauppojen bonuskorteilla. Lihakiintiöt. Kun kuukauden lihakiintiö olisi täynnä kassa ilmoittaisi:” Olette syöneet lehmänne, voitte ostaa kaksi ämpärillistä härkistä tai nyhtökauraa.”

·         Kirkkokadun liikennettä ollaan ilmeisesti suitsimassa katkaisemalla yhteys Papinkadun ja Rihkamakadun pätkältä. Siis fryysarilta siihen Doris & Dukeen. Kurvataan siis Kirkkokadulta Papinkadulta Rauhankadulle. Sikäli tasapuolista, että tästä ei varmaan kukaan tykkää. Asukasyhdistyksiä ollut kuultavana.

·         Sotepalveluiden lapsi-ja perhepalvelut muuttivat miltei kokonaisuudessaan Taidetehtaalle ( H & M yläkertaan) Soteltk:n porukan kanssa käytiin visiitillä. Pitkästä aikaa outoa nähdä piiitkä käytävä ja paljon ovia. Ei olla nyt avokonttorissa. Kaupungin parhaat duuninäköalat on joenpuolen päädystä. Ainakin toistaiseksi ennen mahdollista cittarihotellia.

·         Taidetehtaasta mieleen.. Fazer jätti Vitriinin ja ensi viikolla alkaa toiminta pyöriä Kanrestan toimesta. Lounaslistakin on jo ensi viikoksi julkaistu https://www.kanresta.fi/ravintola/porvoon-taidetehdas/

·         Kävin Porvoon sairaalan 50v. tilaisuudessa. Pari puhetta, kuorolaulua ja kaakkua. Kohdusta hautaan. Siellä on mun lapset syntyneet ja sinne äiti kuollut. Enää ei siellä synnytä. Kaihileikkaus onnistuu. Oli kierros silmäpolille.” Silmäinjektio tehdään silmään hyvin pienellä neulalla” Okei. Hieman jo kylmäsi jos oikein isolla.

·         Tulevina viikonloppuina toreilla on taas tarjolla purtavaa. Yleensä menussa on ollut vasemmistoilla soppaa, ruotsalaisilla ja kokkareilta makkaraa, ja palan päälle vihreillä kaffet ja herkkunisut. Tulossa on matalankynnyksen (muotisana, pitää käyttää) vaalit. Voi äänestää ennakkoonkin ! Hyviä ehdokkaita on monta. Mulle tulee heti mieleen kaksi hyvää vihreää. Tuo Tuuli Hirvilammi Porvoosta on hyvä ja Turkan Ville Vantaalta on hyvä.

·         Ja kuukauden päästä on NOU paha- Jocke Fest jo ohi. 26.-28.4 viikonloppuna on Vanha 123:n kulmilla WSOYn talossa nähtävää ja kuultavaa. Yli kaksikymmentä bändiä jatsista jumitukseen, ja lisäksi leffaa ja teatteria. Kellariin eli entiseen Sohoon on piletit jo myynnissä, hyvin myyvät. Lauantai iltapäivästä lähtien paikallista tarjontaa Vanha 123:ssa ja samassa mestassa sunnuntaina ohjelmaa lapsille ja loppuhuipennuksena Porvoo Big Band.  Kaikki tuo yläkerrassa talkoohengellä ilmatteeks. Tämä ohjelmisto ei jätä ketään kylmäksi. Kuten ei Jockekaan jättänyt.