Näytetään tekstit, joissa on tunniste Äänestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Äänestys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. joulukuuta 2024

AAMUSTA ILTAAN HAUSKAA

 Kuluneen viikon voisi julistaa suureksi talousarvio- ja palveluverkkoselvitysviikoksi. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue paini palveluverkkonsa ja talousarvionsa parissa tiistaina ja Porvoossa oltiin keskiviikkona (torstaina jatkot) samojen aiheiden äärellä. Valtuustojen pähkäilyjen välillä on eroa pari sataa miljoonaa  (hva menot 465 ja Porvoossa 265 miljoonaa) ja jos lasketaan hyvinvointialueen budjetissa taustalla väijyvät kymmenien miljoonien miinukset on ero rutkasti enemmän.

Hyvinvointialue asetti aikalailla vuosi sitten Loviisan kokouksessaan talouden tasapainottamiseksi säästötavoitteet A,B ja C koreihin ja tarkoitus oli pärjätä A korin säästöillä ja supistuksilla. Ei niillä minnekään pötkitty. Otettiin käyttöön ronskimmat keinot B ja C koreista. Valtion ohjaus väijyy, kun alijäämää on kymmeniä miljoonia ja niistä pitäisi päästä eroon vuoteen 2026 mennessä. Reilut 80 miljoonaa. No way. Ei onnistu. Hyvinvointialuejohtaja arvelikin, että kenties vuonna 2028. Kenties ei koskaan.

Ei Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuusto nostanut käsiään pystyyn, mutta karsintalistalla olleisiin vanhustenhoitoyksiköihin, saati terveysasemiin landella ei sittenkään arvattu koskea. Tai hieman joo, jonkinlaista palvelua jää. Se on toki jees. Sinänsä säästöt isossa kuvassa olisivat olleet pieniä mutta pienessä Askolan tai Lapinjärven kuvakulmasta suuria. Ja pienistä puroista…Du vet.

Porvoota nämä säästöjutut eivät (vielä ) juuri hetkauta. No, terkkarista kyllä suljetaan yksi osasto. Äänestin vastaan. Valtuustossa ei saisi vetää kotiin päin, mutta ymmärrettävää on pienten kuntien huoli. Porvoolaisilla valtuutetuilla on siten paljonkin sananvaltaa pienten puolesta tai vastaan. Ollaan valtion tarkkailuluokalla, joten kai se sitten on niin sanotusti ihan sama. On nuo vaalitkin tulossa.

Useita äänestyksiä oli. Äänestäminen on aluevaltuustossa hidasta hommaa. Ei ole mitään äänestysvempelettä vaan jokaiselta kysytään aakkosjärjestyksessä yksitellen mielipide muutokseen: Vaihtoehdot JAA tai Ei. Kun tämä manööveri toteutettiin tiistaina noin 30 ( x 2 min) kertaa pitkäksi venyneiden  puheenvuorojen kera (pj. rajasi lopussa horinat 3 minuuttiin) viihdyttiin Sipoon sairaalan juhlasalissa klo 15.30- 22.45. Todettakoon, että Porvoolla on sähköinen systeemi mutta ei sekään aina toimi moitteetta ja valtuuston kokouksessa tämän tästä joku koputtelee äänestyskapulaansa turhaa eloon.

Porvoon kaupunginvaltuustossa huomion keskipisteenä keskiviikkoehtoona oli kouluverkko. Pistetäänkö Epoon ja Ilolan kyläkoulujen oppilaat bussiin ja keskustaan koulua käymään? Äänestys oli tiukka ja lopputulos yllätys ainakin joillekin. 24-27 sen puolesta, että kouluja ei lakkauteta. Hyvä juttu. Paikalla useita varavaltuutettuja. Varsinaiset kipeenä tai missä lie.

 Keskustellessa vierähti liki viisituntia puolentunnin lasagnetaukoineen. Kaikilla oli hyviä argumentteja mutta tuskin kukaan sai toista ylipuhuttua salissa puolelleen. Oli vastakkain asettelua, säästöistä piittaamattomuutta, arvoja, lapsia tuntitolkulla busseissa kököttämissä, lievää huutamista ja tunteikkaita avautumisia. Äänet värisi ja ulkona tärisi koulujen edustajat mutta lopputulos oli heille mieleinen.

 Yli kahdeksantuhannen nimen adressi kyläkoulujen puolesta luovutettiin. Onnistunut kampanja.  Vielä on kylillä koulut. Joillekin tulos oli todellakin yllätys sillä kaupunginhallitus kokoontui saman tien päätöksen jälkeen. Puolentunnin pohtimisen tulos oli, että kokousta jatketaan torstaina. Torstaiksi jäi talousarvio. Hyvä, että siirrettiin, koska torstainakin asian äärellä oltiin puoli yhteentoista.

Puheenvuoroissa hieman, ei kovin paljoa, kaunaa ja katkeruutta edellisen illan koulupäätöksestä mutta loppuun päästiin.

Torstaina oli hoppua ja hämmennystä eri puolilla kaupungintaloa. Hallitus upotti ensin keskiviikon kouluverkkopäätöksen kulut talousarvioon, vaan eipä se sitten mennytkään niin. Eivät kaikki tykänneet. Jostakin säästömäärä on toki otettava mutta väen väkisin se haluttiin talouden tuottavuus ja tasapaino-ohjelmaan (tatuta) kasvun ja oppimisen alle. Muualtakin fyrkkaa löytyisi. Hallituksella on aikaa maaliskuun loppuun asti viilata virkamiesten kanssa säästöt tatutaan. Ensi vuodeksi jyvitetty 130 000 löytyy varmaan helposti. Seuraavina vuosina haastavampaa. Tosin eiköhän silloin rusikoida uusiksi koko säästöohjelma.

Talousarvio on vielä nippa nappa ylijäämäinen. Näin se on ollut tällä valtuustokaudella aina. Lähivuosien osalta talousarviotekstissä kuitenkin selkeästi varoitellaan tulevista huikeista investoinneista.  Liki kolmesataa miljoonaa. Kouluja, päiväkoteja, perustuksen pohjia Kokonniemen liikuntapuistolle ja muuta infraa. Jatkossa arvioidaan alijäämiä olevan jo kymmeniä miljoonia. Seuraavalle valtuustolle tuumittavaa.

Itse allekirjoitin ehdokaspaprut ja olen ehdolla huhtikuun kuntavaaleissa. Ehkä päättämässäkin, jos tulen valituksi.

Ai niin. Jostakin oli putkahtanut kouluverkkoon hoopo päätös Keskuskoulun ja Linnanjoen koulun yhdistämisestä yhtenäiskouluksi. Siis ala-ja yläkoulu samassa. Semmoiset koulut ovat yleensä samassa rakennuksessa ja ovat maltillisen kokoisia oppilasmäärältään. Tässä tapauksessa kaikki olisi toisin. Erillään ja iso.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran tammikuun lopulla. Olihan viikko.

Jahka Jokicittari valmistuu, tulee sen seinään  7,5m korkea ja 52 metriä pitkä taideteos. Siihen voisi maalata ranta-aitat. Varsin suosittu kuvauskohde.

Vielä ehtii joulupolulle. Olin siellä avajaisviikonloppuna jakamassa karkkia kävelysillan kupeessa (puolue juttu). Paikalle tuli muutama aasialaiselta vaikuttava heppu ja kysyivät missä se Christmas market on? Kerroin, että ovat juuri tulossa sieltä. No ihan kivahan tuo polku on, mutta tori oli kyllä eläväisempi ja tiiviimpi tunnelman kannalta.

Hyvää ja rauhallista joulua. Kohta se on. Aamusta iltaan

 


keskiviikko 25. syyskuuta 2024

HULE HULE VEET JA SIGNE BEET



Signe Branderin muistolaatta seinässä. Ollaan Nikkilässä Nikkilän sairaalan juhlasalissa. Signe oli arvostettu valokuvaaja viime vuosisadan alussa. Kuvasi paljon Helsinkiä ja kartanoita, Porvoossakin. Kuoli Nikkilässä nälkään, ei hulluuteen. Hänet oli siirretty Hesasta Nikkilään. Sota-aika. Haudattu Nikkilän sairaalan hautuumaalle.

Juhlasalissa kokoontui tiistaina hyvinvointialueen valtuusto. Oli kokous ja iltakoulu. Aluksi korkea päättävä elin piti vajaan puolen tunnin kokouksen. Päätettiin kahdesta valtuutetun erosta. Jotenkin surku hupaisaa, ettei päätettäviä asioita useinkaan ole. Kokouksen jälkeen oli iltakoulu. Virkamiesten laatimassa palveluverkkosuunnitelmassa esiteltiin parin tunnin ajan reilun 80 miljoonan euron säästöjä lähivuosiksi. Valtio on todennäköisesti ottamassa myös Itä-Uuttamaata ohjaukseensa. Mikäs siinä. Vasso kuu. Ei tätä ainakaan valtuusto ohjaa.

Palveluverkon loppusilaukset tehdään varmaankin vasta seuraavassa hyvinvointivaltuustossa. Aikaa kuluu vielä lausuntoihin. Hidasta on, mutta maan hallitus haluaa toimia nopeasti. Koko sana hyvinvointi alkaa olla tässä yhteydessä jo irvokas ilmaisu. Jos syrjemmällä Itä-Uudellamaalla asustavat olettivat sote uudistuksen myötä palvelujensa paranevan, niin näin ei tule käymään. Tuskin odottivatkaan. Terveyspalveluita lähtee, jos on juuri ollutkaan, alueen ääriltä. 45 min päässä pitäisi jatkossa olla palveluita, jos on kyyti. Länsi
puolella siinä ajassa kerkeää Hesaan. Sosiaalipuolesta puhutaan vähän. Terveysjutut jyräävät. Palvelut kuitenkin pelaavat. Ainakin vielä.



Kaupunginvaltuustossa sanailtiin ja äänesteltiin hulevesimaksusta. Sellainen tulee. Hulevettä on kaikki se neste, joka tulee taivaalta. Joillakin se valuu asfaltoidulta pihamaalta kadulle ja kaupungin sadevesiviemäriin, joillakin talo on varustettu sadeveden keruusysteemeillä, joillakin veet imeytyvät pihamaahan ja puutarha kukoistaa. Kuinkas heitä sitten rahastetaan? 

Hulevesisysteemin ylläpito ja rakentaminen maksaa. Nyt on ajatus, että kaava-alueella olevat 7300 kiinteistöä maksavat. Jos jokainen maksaa satasen ollaan aika lähellä 800 000 euroa, joka on valtuustossa nuijittu talouden tasapainottamisohjelmaan tavoitteeksi. Äänestettiin. Huojennuksia ja säätöjä tulossa. Eli taakkaa jaetaan jollakin tavalla reilusti. Kaupunkikehityslautakunta justeeraa. Näppärästi summan keräisi pienellä veronkorotuksella mutta ei sellaista kukaan tohtinut ehdottaa. Nyt pitää palkata henkilö hommiin. Tähän asiaan palataan varmasti talousarvion yhteydessä. Saa nähdä mitä lukuja kaupunginjohtaja silloin esitykseensä pistää. Näinköhän jo ensi vuonna maksua kerätään.

 Lokakuussa ei kaupunginvaltuusto pidä kokousta mutta iltakoulua pitää. Aiheena palveluverkko. heh.

Signe Branderin kuva Gammelbackan kartanosta. Kuva Finnan sivuilta.








keskiviikko 15. marraskuuta 2023

KOKOUSTEKNISTÄ KOLINAA JA JÄÄTYNEITÄ ASIAKKAITA

 

Sattui peräkkäisiksi päiviksi talousarviokokoukset Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Porvoon kaupungin talousarvioista. Kulungeissa eroa reilut 170 miljoonaa hyvinvointialueen hyväksi. Porvoo jää toiseksi 237 miljoonallaan. HVA johtaa myös alijäämässä selkeästi 24 miljoonalla. Porvoo saa aikaiseksi miinusta vain miljoonan verran. Loviisassa tarjottiin janssoninkiusausta ja Porvoon kaupungintalon kellarissa lohta ja salaatteja. Porvoo vei tässä pisteet hummuksellaan.

Loviisan Seurahuoneella tiistai-iltana pidetty hyvinvointialueen kokous ei sujunut lainkaan niin smoothisti kuin Porvoossa keskiviikkona. Välillä oli vahva sekoilun maku, kun eri kuntien näkemykset kokouskäytännöistä kolisivat vastakkain. Tarkoitus ei ollut saada talousarviota lopullisesti hyväksyttyä. Piti olla lähetekeskustelu. Muutosesityksiä tuli ja ei tullut ja sitten taas tuli ja lopulta koko homma pantiin pöydälle. Pari äänestystä. Jotkut ehdottivat lisää menoja. huh huh. Pöydälle jäi myös palvelustrategia. Isot ryhmät eivät kuulemma olleet ehtineet perehtyä parikymmen sivuiseen esitykseen. Paprussa lukee, että se on tässä vaiheessa hyvin lavea eikä mene konkretiaan. Siihen on tarkoitus mennä myöhemmin.

 Aamun lehdessä oli mainos hyvinvointialueen HyVä-digi palvelusta. Hoitsuun etäyhteys ja sitten mietitään, tarvitaanko lääkärin palveluja. Jotakin tuommoista varmaankin se konkretia sitten tulee olemaan. Mutta pöydälle jäi palvelustrategiakin. Talousarvioon ja palvelustrategiaan palataan joulukuussa. Toivottavasti ei strategian takia tarvita omaa kokoustaan vaikkakin asioita on tulossa rutkasti. Sinänsä ok koska tässä syksyllä on ajeltu Loviisaan pari kertaa lähinnä päättämään valtuutettujen eroja toimielimistä ja koputeltu uudet jäsenet.                     

Porvoon kaupunginvaltuustossa budjettikokous on vuoden isoin happening. Talousarvioesitykseen oli valtuustoryhmiltä tullut liki sata muutosesitystä; sanamuotoja, kokonaisia kappaleita, lisää rahaa. Oli eräs ryhmä muuttamassa kaupunginjohtajan esipuhettakin. Kaupunginhallitus oli useassa kokouksessa useamman tunnin ajan jo raakannut esityksiä, mutta päästiin valtuustossa äänestämään parikymmentä kertaa. Se on aina jännää. Nyt en mokannut. Painoin 1 kun kannatin pohjaesitystä ja 3 kun kannatin muutosesitystä. Osa hallituksessa torpatuista esityksistä pulpahtaa aina vielä valtuustonkin arvioitavaksi. Keskustelu oli asiallista ja monipuolista. Juttua riitti koulujen valvontakameroista, lattiaan jäätyvistä päiväkotilapsista, seksuaalisudesta, tiedotuslehdistä ja Epoon infrastruktuurista sekä Kokoniemen liikuntakeskuksesta sekä kallioluolasta.

Vihreillä on vuosikaudet ollut esitys metsähakkuutavoitteiden poistamisesta tekstistä ja nyt se viimein poistui. Epoossa ei tapahdu toistaiseksi mitään ja varhaiskasvatuksen henkilöstö sai vaaterahaa, jotta tarkenee ja pysyy kuivana päiväkodin pihamaalla. Kokoniemestä tulee kevääksi iso aihe. Kyllä se tulee, vaan millaisena. Kun asiasta valtuustossa päätettiin, oli ideana, että mukana on ulkopuolista rahoitusta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ulkopuolinen fyrkka tulee pankista lainan muodossa.

Yleensä on yhteisöverotuottoihin luotettu varoen ja nytkin verohallinto toppuutteli intoa ja talousarviosta tulikin lievästi miinusmerkkinen. Euroopassa sota jyllää ja se seurauksena diesel ja muut fossiiiliset polttoaineet ovat käyneet kaupaksi korkeaan hintaan.  Kamala yhtälö. Sköldvikistä on jatkossakin tulossa hyviä verotuloja. Porvoon yhteisöverotuotot ovat sitä luokkaa, että niistä moni kunta voi vain haaveilla.

Luulisi hyvin pärjäävällä Porvoolla olevan imua. Uuden kaupunginjohtajan valinta on edessä ja hakuilmoitus kohta lehdissä. Keskiviikkona oli nykyisen pomon viimeinen valtuustokokous. Ei virkkanut mittään. Ei alussa, eikä lopussa. Ei ehkä ollut vielä sen aika. Ehkä hän safkiksella Espalla kävellessään Runebergin patsaan kohdalla muistelee vuosiaan pikkukaupungin johdossa. Eipä mitn. Tsemppiä tulevaan.

tiistai 1. marraskuuta 2022

Sukkasillaan sipsutellen hyvinvoinnissa

 

Puoli kasilta alkaa juntta tömisyttämään maata jossain päin kaupunkia. Jump, jump jump. Ontuvasti verraten samalla tavoin luodaan perustaa vuoden vaihteessa aloittavalle Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Johtaja on valittu, hallintojohtajakin ja muita päälliköitä. Isosti on sopimuksia kunnista siirretty ja vielä ennen vuoden vaihdetta päästään käsiksi talousarvioon. Hallitus sen nyt kylläkin laatii. Iltakoulutusta saada marraskuun puolessa välissä.

Hyvinvointialueen valtuusto kokoontuu loppu vuoden Lypalla. Sukkasillaan sipsutellaan koulun ruokalassa. Ensi kerraksi pitää varata villaiset. Onkohan Lypan oppilailla? Sittemmin siirrytään Sipooseen.

 Aluevaltuuston kokoukset ovat olleet maltillisesti muutaman tunnin pituisia. Edellisellä viikolla on infotilaisuus missä asioita avataan tarkemmin. Hyvä käytänne. Tiistaina oli viimein strategiakin päätettävänä. On sitä hiottu jo useammassa seminaarissa ja ihan ok strategia tuli. Alempien tasojen detaljeihin ei tässä strategiassa mennä. Ei näy oppilashuoltoa, saati terapiatakuuta. Ei nyt.  Vielä rustataan palvelustrategiaa, henkilöstöstrategiaa sun muuta.

Ryhmäpuheenvuorot pidettiin ja kiitoksia jaettiin suuntaan ja toiseen. Vaikka hehkutettiin hyvää yhteisymmärrystä, saatiin äänestystä aikaiseksi parista muutosesityksestä tekstiin. Eivät ne läpi menneet. Kannatin kyllä. Hyvärissä (itse keksin) käsiteltiin myös kunnista siirtyviä sopimuksia ja sitoumuksia. Sopimuksia piisaa; jalkojenhoidosta leasing autoihin, sähkösänkyjen huoltosopimuksiin, lähdevesiautomaatteihin ja Loviisan osalta Apottiin asti. Muutamia mainitakseni. Hyvinvointialue pomo palasi Apottiin ajankohtaisissa asioissa. Ei vaikuttanut innostuneelta vempeleeseen. Itseäkin se on alkanut epäilyttää. Hankaluudet ja hinta. Ajatus hyvä Huomasin sopimuslistasta, että vainajien siirtopalvelut hoitaa Calla Oy. Kylmää kyytiä.

Kohta ovat palikat kasassa. Katsotaan sitten ajan kanssa, muuttuuko mikään. Puhetta on ollut, ettei asiakas huomaa eroa nykyiseen. Syytä kyllä olisi. Varmaankin parempaan. Päättävän jengin voi vaihtaa 13.4.2025 kuntavaalien yhteydessä. Rahnat eivät tule riittämään todetaan jo nyt. Onneksi HUS ei säästöissään Porvoon sairaalan päivystystä ainakaan vielä heittänyt romukoppaan. Siinä menisi koko sairaala. Vauvat menivät jo.

Päästiin äänestämäänkin. Hyvinvointialueilla on hyvin erilaisia kokouspalkkiokäytänteitä. Aihe oli listalla ja viikon varrella oli tullut esityksiä, että palkkioita osin muutettaisiin. Aiheesta sitten pari esitystä. Yksi esitys oli, että asiaa vielä puitaisiin eli laitettaisiin pöydälle. Tuli muutosesityskin. Äänestettiin (52–6) ja asia meni sinne mistä se oli tullutkin eli poliittiseen ohjausryhmään. Voi, olla että silti asiasta marraskuussa taas äänestetään. Meidän Itä-Uudellamaallamme on varsin maltilliset kokouspalkkiota (170 € valtuutetulla. Siitä verot pois ja puolueelle mikä puolueelle kuuluu.) verrattuna muihin. Hallituksen puheenjohtajan palkkiosta nyt kiikasti. Se olisi tonnin kuussa. Yleensä listalla on ollut asioita, jotka eivät ole puheita kirvoittaneet mutta tiistaina kävi suhina (ne sukat! ) mikrofonin äärelle.

Kaupunginvaltuusto kokousti toissa viikolla. Varsin pikainen operaatio. Kuten varmaan seuraavakin kokous, joka pidetään talousarvioiltakoulu-seminaarin yhteydessä. Veikkaus sen kestoksi puolituntia. Heviä staffia on tulossa joulukuussa, kun listalla on talousarvio ja hallintosääntö. Arvioisin noin kuutisen tuntia. Ja tietysti tuntien lukukinkerit ennakkoon. Vaikka onhan näistä jo etukäteen keskusteltu. Veroprossiin ei kajottu, kun ei nyt voitu. Tämä oli välivuosi. Valtio vie omansa jatkossakin. Ei huolta. Kiinteistöveroon olisi voinutkin kajota mutta ei kukaan hennonut.

Kaupunginvaltuuston listalla olleesta kolmannesta osavuosiraportista voi todeta, että ihan hyvin menee. Rahaa tulee pyytämättä rutkasti enemmän kuin oli osattu ennustaa. Kukapa osaisi. On se kuitenkin hassua, kuinka ennen koronaepidemiaa tehtiin kestävän talouden ohjelma, jossa mm. säästettiin pehmeästä leivästä kouluruokailussa. Nyt tulee yhteisöveroa (taas) kymmeniä miljoonia ennakoitua enemmän. Voisi ostaa juustotkin leivän päälle. Talousjohto varoittelee ja onhan se heidän duuni. Neste takoi taas muhkeat plussat polttoaineilla. Hinnat nousivat, tuotot nousivat. Kotona sammutellaan valoja. Ei varmaankaan yhteisöverotulot vähene. Kyllä näillä maksaisi muutaman kyläkoulun kulut.

Bändejä perustamaan! Hieno, homma että pensselitehtaan väki ja kaupunki löysivät yhteisen sävelen. Skeittiväki vielä etsii kattoa päänsä päälle.

torstai 17. joulukuuta 2020

JOULUBLÖGI HYVÄN TAHDON KAUPUNGISTA

 

Kuinka leveä, korkea, vino, suora, lähellä, kaukana  jyhkeä, maltillinen? Kysymys, josta valtuusto viimein pääsi keskiviikkona päättämään käsitellessään Porvoon Energian tontille kaavoitettuja kerrostaloja. Asia olisi varmasti ollut jo aikaa sitten selvä, ellei asian lisätarkastelussa olisi kaavoittajan pöydällä tupsahtanut rakennuksiin yllättäen vähentämisen sijasta lisää rakennusmassaa ja korkeutta. Asia on rampannut eri portaissa edes ja takaisin.

Itseäni eivät korkeat talot juurikaan haittaa, kunhan vanhaa kaupunkia ja Ruusupuiston ympäristön empirekaupunkia ei ronkita. Kaavan rakennuskanta on suurta. Eikö olisi maltillisempi ratkaisu riittänyt? Ei.  Äänestykseen odotetusti meni. Äänestiin takaisin palauttamisen puolesta. Ei mennyt. Äänestettiin uudestaan hylkäämisestä. Ekan kerran valtuustohommissa äänestin tyhjää. Ajatuksena, että jotakin alkaa joskus tapahtua vaikkakin maltillisempi ratkaisu olisi ollut paljon parempi.  Ei varmaan vielä muutamaan vuoteen tapahdu mitään. Valituksia tullee. Kaupungin joulutervehdysvideossa kerrotaan, että Porvoo on ”hyvän tahdon kaupunki.” Okei. Hyvää tahtoa tullaan jatkossa tarvitsemaan. Tonttu on muuten kaupungin videolla nimetty Fredrikiksi.

Jos ja kun kaikki ikäännymme, on Porvoossa lähivuosikymmeninä tuplasti enemmän seiskavitosia kuin nyt. Jos tämä asia alkaa kiinnostaa, kannattaa lukaista Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma  . Suunnitelmassa tarkastellaan lähivuosien suunnitelmia vuoteen 2023. Silmään pisti, ettei koronamaailma näy tekstissä. Ehkä jo vuoden päästä on tauti rokotettu pois päiviltä. Ei arpia.

Gammelbackan pellolle nousee hyvää vauhtia siirtolapuutarhamökkikylä. Kauppa on kiinteistövälittäjän mukaan käynyt hyvin (kuinkapa muutoinkaan). Hyvin varustellun uuden ”mökin” hinnalla saisi Gammelbackasta kaksion tai rivarin. Rahaa jää vielä vaikka uuteen autoon. Mutta. Gammelbackalaiset sen tietävät. Meri on lähellä, puistometsä hieno. Purokin on. Ehkä Kamppulan status saa tästä lisää nostetta. Toivottavasti Purolan Galaksi (galaksi?!?) saa tyytyväisiä asukkaita eikä ole musta-aukko.

Marraskuun lopussa oli valtuustolle Metsä-iltakoulu. Kodeissa etänä oltiin. Avohakkuista saa nopeasti rahaa, mutta hitaasti uutta hakattavaa. Luonnonvarakeskuksen tutkija Sauli Valkonen esitteli jatkuvan kasvun menetelmää ja totesi sen kestävämmäksi pitemmällä ajanjaksolla. Rahaa saa silloinkin. Isoja puita poistetaan, pienemmät kasvavat. Jos metsässä vielä pienempiä puita on. Eri-ikäiskasvatus siis rulettaa. Useampiakin metsähenkilöitä kaupungin puolelta kävi valaisemassa metsäasiaa. Porvoossa puita kaadetaan pääasiassa rakentamisen tieltä ja osin myös erilaisten tuholaisten työn hillitsemiseksi. Osin talousarvion. Erilaisia suunnitelmia on. Yhteistyö (tai sen puute) eri hallintokuntien välillä aiheuttaa ongelmia ja herättää kysymyksiä ulkoilijoiden taholta. Mihin katosi puu?  Kuka vastaa? Metsä ei.

Suojelusta puhuttiin. Vihreillä onkin aloite Virvikin alueen metsän suojelusta. Virvikin kulmalta saisi myös muodostettua viherkehän, jossa elukka ja ötökkä voisi liikkua laajemmin eikä näivettyisi omaan kuplaansa.

Metsillä , kuten tiedämme, on paljon vaikutusta meidän mieleemme. Taannoin koulussamme oli itsenäisyyspäivän ohjelman yhteydessä tehtävä, jossa oppilaat tekivät luokissaan kuusimetsämobilen koulun aulaan. Idea oli kirjoittaa puuhun(kartonki) ajatus siitä, mitä metsä merkitsee minulle. Varsin moneen kartonkiin kirjoitettiin sana ”rauhaa”. 

Sotelautakunta päätti tämän vuoden etäkokousrupeaman torstaiehtoona. Päätettiin maksuista ja palkkioista. Pääosin samat määrät kuin tänäkin vuonna. Muutama muutaman sentin fiilaus. Mieluusti veroja maksan. Palveluja on ja niitä saa tarvitseva kohtuulliseen hintaan. Keskusteltiin paljon ajankohtaisista ja tiedoksi tuoduista asioista. Niistä riittänee keskustelua julkisuudessa jonkun ajan päästä. Muutoin mm. &&%hyi48+0098807:;sta haluttiin lisää tietoa, vaikka oli sitä nytkin. Kyseessä siis potilastiedon pilvipalvelu. Olet siellä tunnistamaton pseudonymisoitu kryptinen jono tai joku hieroglyfi mikä lie galaksi (huom. Oma tulkintani, ei esittelytekstiä). Ei huolta.  Opas henkilökohtaisen avustajan työnantajalle palasi modifioinnin jälkeen listalle ja hyväksyttiin. Kiiteltiin lopuksi sotepuolen väkeä hienosti hoidetusta työstä. Liksa lämmittäisi.

Soittajilla hyvä tahti. Zentra järkkäsi striimaukseen viime lauantain punkillasta. Jos ei nyt punkkia,  niin ainakin voimallista kitaravetoista vauhtirockia soittivat kolme paikallista nuoremman polven bändiä. Video pelitti, äänet pelitti  ja bändit pelitti oikein komeasti. Strum 101 kirkkaimpana kruununa.

Bändimeiningeistä tuli mieleen neljäkymmentä vuotta sitten elämänlankansa loppuun kerinyt taitava nuori säveltäjä/laulaja Jarmo Högman. Jotkut ehkä muistavat muinaiselta Porvoon sävelet-levyltä Jarmon koskettavan laulun ”Nousin tuulen polvelle.  ”Högöllä", broidilla ja kumppaneilla oli silloin oma punkbändinsä, Sdunk. Kävin Unkalla katsomassa. Kundeilla tupa täysi. Nyt syksyllä Jarmon sisko löysi c-kasetin, jossa nuori (lapsi) Högö laulaa säveltämäänsä joululaulua. Tuuma ja siitä toimeen. Nyt biisin laulavat ja soittavat Jarmon silloiset soittokaverit; säveltäjä itsekin lopussa äänessä. Hieno ja onnistunut projekti!

Hyvää joulua ja onnellista seuraavaa kierrosta aurinkomme ympäri.  

 

https://youtu.be/Adsan-RYG_Y


torstai 24. syyskuuta 2020

KALAKEPUKOITA HALLINNON RATTAISIIN

 

Valtuusto kokousti torstaiehtoona. Pari asiaa asialistalla. Niistä isoimpana lausunto sote-uudistuksesta. Viime tinkaan meni koska vastauksen tulee olla perjantaina perillä. Toki asia on ollut jo lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa esillä. Äänestettiin ponnesta tarkastuslautakunnan lausunnon tiimoilta. Ponsi on yleensä valtuuston esittämä toivomus, yleensä yksimielinen, paitsi nyt. Äänestettiin, ollaanko yksimielisiä. Ei oltu. Kuten jo keskusteluissa tuli selväksi. Ehkä tuloksista voi vetää joitakin johtopäätöksiä. Ehkä sen, että kuntavaalimieli on nostamassa päätään ainakin valtuutettujen keskuudessa. Kaupunkilaiset malttanevat odottaa huhtikuuhun.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistuksesta ja maakuntien perustamista koskevasta lainsäädännöstä annettiin siis lausunto. Uudistuksen tavoitteena on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Ok. Tuleeko kaikille yhtä huonot olot? Yhdenvertaiset palvelut. Ok. Onko ne sitten jatkossa kaikilla yhtä hyvät vai huonot? Turvataan ammattilaisten saanti. Ok. (meiltä varmaan vienti). Hillitä kustannusten kasvua. Ok. On epäilty kustannuksia hillittömiksi. Anyway. Ollaan solidaarisia syrjäseutuja kohtaan.

Ryhmäpuheenvuoroissa uudistus todettiin tärkeäksi paitsi, että meidän porvoolaisten kannalta se todettiin huonoksi. Näin oli läpi puoluekirjon (myös hallituspuolue). Porvoolainen näkökulma on luonnollisesti melko lailla omaan napaan tuijottava. Sikäli kun napa näkyy. Itsepä kysyivät. Koulukuraattorien ja psykologien siirtämistä tulevan maakunnan (onko se sitten nimeltään maakunta, alue, provinssi tai triumviraatti) huomaan ei isommin diggailtu. Saapi nähdä. Itseäkin epäilyttää.  Voi olla, ja varmaan onkin, että asioita tapahtuu Porvoon lausunnoista huolimatta (Kaupunkitasolla usein valitetaan, ettei esimerkiksi kaavalausunnoilla ole merkitystä. Heh). Ehkäpä maakunta saa rutosti rahnaa kasaan. Koulukuraattorien ja psykologien määrä kasvaa ja pikkukunnissakin iloitaan. Tuskin tämä uudistus mikään belsebuubin (tai guttaperkan) tuoma hirvitys on. 

Historiallinen mullistus kyllä. Aikataulu on tällä(kin) kertaa nopsa. Ehkä jo parin vuoden päästä saadaan äänestää maakuntavaaleissa. Kukaan ei tainnut lausua mitään pelastustoimen uudistuksesta. Kristillisessä hengessä kannettiin viimeisessä puheenvuorossa huolta kansanterveydestä; meistä pulskista hengityslaitteen avulla makoisasti nukkuvista menoerä sääliöistä.

Edellisellä viikolla oli sotelautakunta. Etäsessiosta voisi mainita pykälän Itä-Uudenmaan alueelliseen apuvälinekeskukseen liittymisestä. Ei tykätty ajatuksesta. Päätettiin palauttaa ja pyytää tammikuun kokoukseen tarkempia vertailulukuja talouden osalta. Ehkä silloin jo sote-uudistuksestakin on selvyyttä. Apuvälinetoiminta pyörii nykyisin meillä Porvoossa hyvin. Apuvälinevarastossa on muuten yli 11 000 erilaista vempainta vessanistuimen korottajasta kävelykeppiin ja sähköisiin vekottimiin.

Talousennuste on soten osalta rankka. Budjetin raameista ryskätään ulos oikein kunnolla. Yli ollaan menossa liki kymmenen miljoonaa. Tämän ennusteen jälkeen tuntui oudolta puhua talousarvioesityksestä. Puhuttiin silti. Kunhan nyt olisi joku talous. Pandemian takia on hoitojono liki puoli vuotta. Hyvin ovat koronan kanssa hoitohenkilökunta ja pomot kuitenkin jaksaneet. Puhelimeen on vastaamassa 10-15 hoitajaa. Poissa jostakin muusta. Kylmäkontit viedään pois. Toivottavasti ei enää tuoda.

Lehtien palstoilla, ja ehkä muuallakin, on keskusteltu valtuutetun vaatimuksista. Eipä niitä montaa ole; äänestysoikeudellinen ja kaupungin asukas. Lukutaidosta on toki apua. Hienoa, että demokratiassa kuka tahansa ehdot täyttävä voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksi. Jos luotettaisiin vain asiantuntijoihin (minkä asian?) voisi hommat jättää viranhaltijoiden hoidettavaksi. Ei olisi meitä tavallisia tolloja häiritsemässä kehityksen kehittymistä. Eläköön kansanvalta!

Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kuuntelemassa elävää musiikkia. Taidetehtaan Avanti-salissa oli turvallisen väljää. Dave Lindholmin blueskitarointi oli jylhää. Miltei täysi tupa (sadalla hengellä saa tuvan täydeksi korona-aikana) sai nautinnollisen perinnemusatuuttauksen.

Tulevana viikonloppuna on Porvoossa jatsia. Mennään eläviin konsertteihin niin ne elää.

Koulun ruokasalissa oli oppilaille tehdyn kouluruokaan liittyvän kyselyn tuloksia. Vastaajia oli 217. Yli kahtasataa erilaista sapuskaa oli toivottu sushista maksalaatikkoon. Eniten toivottiin nugetteja, pinaattilettuja, tortilloja ja lihapullia. Yhdeksän vastaajaa ei halunnut tillilihaa. Liekö demokraattista mutta tilliliha häipyy listalta. Pehva. Se oli oikeasti hyvää. Vanhemmat pelotelleet penskat. Kalapuikkojen tilalle tulee kalakepukka (!?). Kepukka R-kioskeihin. Vielä kun niitä on.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

IHMEITÄ SUVIYÖSSÄ KERA KUKKIEN JA MEHILÄISTEN


Omituinen etäkokouskevät päättyi tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen. Elokuussa jatketaan. Kaupunginhallituksen väki vielä ahkeroi, mutta poikkeusolojen johtoryhmä laitettaneen pikapuolin naftaliiniin. Toivotaan, että pysyy siellä seuraavat vuosikymmenet, ellei sadat. Eikö tästä toistaiseksi selvitty melko hyvin?

Sotelautakunnassa ennakkoon eniten, jos ei nyt julkisuudessa, niin lautakunnan liepeillä ainakin puhetta herätti vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutus. Tällä hetkellä kuljetuksiin oikeutettu on tilannut taksin, kuitannut kyydin henkilökohtaisella asiointikortillaan ja maksanut omavastuuosuuden. Ei enää. Tilata pitää toki jatkossakin; puhelimella tai sovelluksella. Tilaus menee ohjauskeskukseen ja sieltä autolle.

 Tiistaina päätettiin, että ohjauskeskuksena toimii Taksi Helsinki oy. Se kuka ajot käytännössä hoitaa päätetään alkusyksystä. Mukana olevat Itä-Uudenmaan kunnat tekevät varsinaiset sopimukset kukin tahollaan. Kuljetuspalveluja käyttää hyvin erilaiset henkilöt erilaisine tarpeineen. Jos ei tämä systeemi toimi, niin sitä sitten säädetään. Vammaiskuljetuksella pääsee kauppaan, konserttiin tai kaverille. Lääkärille ei pääse. Kelataksilla mennään lääkäriin mutta ei kauppaan, konserttiin tai kaverille.

Päätettiin myös asioimistulkkauspalveluista. Useampi firma hoitaa etä- ja lähitulkkaukset. Tulkattavia kieliä on useita. Hassua, että toimialat päättävät palveluista erikseen. Luulisi koko kaupungin yhteisen kilpailutuksen tuovan säästöjä. Viittomakielelle on omat tulkit. Omassa työssäni on kyllä välillä ollut mukana tulkki, jonka viittominen kielen ohella on ollut jo sinällään informatiivista. Tulkkauksessa tarvitaan ammattilainen.

Lautakunnassa todettiin myös, että talousarvio ylitetään varsin reippaasti ja syksyllä haetaan liki kuuden miljoonan euron ylityksiä. Tämä oli jo tiedossa viime viikkoisessa valtuuston kokouksessa kun käsiteltiin Kestävän talouden ohjelmaa. Saapi nähdä jääkö edes tähän. Raamit olivat tiukat, mennään raamit ryskyen.

Valtuusto sai melko sopuisasti aikaiseksi miljoonien säästöt, eikä enää isommin äänestelty. Jonkin verran toki. Valtiolta tuli lopulta enemmän tukea kuin kamreerien hahmotelluissa skenaarioissa oli uskallettu toivoa. Oli helppo päättää ilmaisesta ehkäisystä myös alle 25 -vuotiaille. Muistan kuinka vuosia sitten pitkässä skaupan kassajonossa ihmettelin, kun edelläni nuori tyttö ja poika jonottivat ilman ostoksia. Löytyi sitten hihnalle Sultan-paketti. Söpöä ja rohkeaa. Itse kävin muinoin iltahämärässä Lundinkadun R-kioskilla.

Valtuustossa piti käsitellä myös Porvoon Energian tontin kaavaa. Valmistelussa oli ollut sen verran omituisuuksia, että asia otettiin listalta pois ja palautettiin kaupunkikehityslautakuntaan. Siellä oli myös kuulemma omituisuuksia ja kaava palautuu elokuussa valtuustoon, josta se sitten taas palautuu sinne sun tänne.  Ideahan on, että siihen kirjaston kulmille (olin vallan unohtanut, että jotkut kutsuivat kirjaston mäkeä bänikseksi) rakennetaan ainakin kolme nelikerroksista (ensin), mutta kuulemisten ja valitusten  jälkeen ainakin kolme viisikerroksista asuintaloa. Itseä ei yleensä haittaa, jos kaupunki kasvaa ylöspäin mutta ainakin havainnekuvien mukaan tässä kohtaa vähempikin riittäisi.

Kaavoista tuli mieleen, että nyt voi käydä tutustumassa suunnitelmiin torin tiimoilta ja lausua mielipiteensä täältä.

Mielipidettä voi lausua myös pyöräliikenteen olosuhteista. Sinne tästä . Ainakin jos julkinen keskustelu ja huutelu aiheesta antaa osviittaa luulisi mielipiteitä löytyvän.

Lausunta on mainiota puuhaa juhannussaunan jälkeen, kun tansseja ei järjestetä eikä kokkoja saa polttaa. Ainoa mikä palaa on iho.

Hyvää kesää!


Juhannusfiilistä nostattamaan tässä komea Laila Kinnusen versio Summertimesta.





torstai 30. tammikuuta 2020

ENNUSTUSTEN ENNUSTETTAVUUDESTA JA ILMAT PIHALLE


Hyvä, että idässä on jatkossakin koulu(t). Eilisen keskiviikon valtuustokokouksen lähestyessä alkoi näyttää siltä, että ratkaisu Ilolan ja Sannaisten koulun säilyttämisestä tuunattuina nykysijoillaan voisi olla valtuutettujen enemmistön hyväksyttävissä. Itselleni hieman yllätys. Näin kävikin; koulut Ilolassa ja Sannaisissa jatkavat. Siirrettävälle sivistyskeskukselle ei ollut selvitysten mukaan järkevää paikkaa.  Joko keskus tai oppilaat olisivat olleet väärin sijoittuneita Olisiko voinut vuorovuosin siirrellä kylästä toiseen? heh.  

Sanalla sivalleltiin puolin jos toisin. Osa puhujapöntössä vierailleista valtuutetuista osasi ennustaa. He näkivät koulut lähivuosina lakkautettavan. Itse ei ole kyseisiä taitoja ole mutta aika näyttää.  Meidät kahta koulua kannattaneet nähtiin myös vastuuttomina laastaroijina tai jotenkin muuten vaan hölmöinä. Ei lakkauteta, eikä laastaroida, hölmöydestä kiistellään. Koulu on jatkossakin molemmissa kylissä. Ilolassa kylläkin enemmän kylää. Molemmilla koulut. Eikös se ole aika hyvä juttu? Huonot osat pois ja siirrettävää moduulia (=koulu) tilalle. Vanhoissa rakenteissa väijyvät polysykliset aromaattiset  hiilivetyiivilit (=PAH) menkööt! Lähivuodet näyttävät houkuttelevatko uudet koulut uusia asukkaita tonttikaupoille. Näin olisi ajatus.

Kivaa oli, että kaikille esityksille löytyi kannatusta yli puoluerajojen. Olisi lopputulos ollut mikä tahansa, eivät uudet koulutilat synny hetkessä. Ensi vuoden talousarvioon on varattu viisi miljoonaa itäisille kouluille. Ei tule riittämään. Ei olisi riittänyt sivistystaloonkaan. Syksyllä säädetään. Veroprosentin nosto lienee joka tapauksessa edessä.

 Olisiko samaan lopputulokseen päädytty ilman useamman vuoden vatvomista?  Olivatko kaikki tehdyt selvitykset ja selvitysten selvitykset turhia? Tuskin. Tuli paljon tietoa, jota tarkastella ja katsoa kuinka hyvin tai huonosti osattiin ennustaa tulevaisuudessa mennyttä. Varhaiskasvatuksessa suomen- ja ruotsinkieliset lapset ovat sujuvasti saman katon alla ilman sen kummempia keskuksia. Eikö toimisi kouluissakin?

Kuulin, että Ilolan koulussa on muinaisen oopperabassosuperstaran Martti Talvelan nyrkkeilyhanskat. Talvela työskenteli koulussa jonkun aikaa opena. Toivottavasti tässä sivistyskamppailussa ei isketty turhan lujaa, eikä kovin pahasti ainakaan vyön alle. (edit.Sain just tarkennuksen,että hanskat on Epoossa. No, oma matsi se on siinäkin tulossa ).

ps. Tämän iltaisessa Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan kokouksessa esiteltiin Maisa. Maisa on älykännykässä toimiva (kuulemma toimii jo nyt) asiointiportaali sosiaali- ja terveysasioihin; omia potilastietoja, videoyhteyttä ja ajanvarausmuistutusta. Maisa on osa Apotti-potilastietojärjestelmää. Apotti ponnistetaan käyttöön perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tavoitteena on, että 70 % HUS-asiakkaista käyttää Maisaa. Sain nipun Maisa-mainoskortteja. Siinä lukee ” mobiilisovellus löytyy sovelluskaupoista hakusanalla Maisa” Ei kyllä Play-kaupasta löytynyt. Kun kirjoitti Maisa.fi niin jo löytyi!  Nyt ois näitä kortteja tässä…


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

VALOA JA HEIJASTIMIA KANSALLE JA DUUNAREILLE


Muuttaisinko perheen kanssa maalle, landelle ? Lapset ovat jo aikuisia mutta jos olisivat alakouluikäisiä, muuttaisinko ? Kenties, todennäköisesti en, mutta ei sitä koskaan tiedä. Lapset pitäisi laittaa kouluun. Maalla tulisi olla koulu. Porvoo on pikkumatkan päässä Hesasta mutta landea löytyy joka suunnasta. Jokaisesta ilmansunnasta koulujakin. Entä tulevaisuudessa? Muutaman vuoden päästä, kymmenen vuoden, kahdenkymmenen vuoden päästä. Valtuuston keskiviikkoisessa iltakoulussa aiheena oli itäisen alueen kouluratkaisut. Tuleeko yksi vai kaksi koulua, yhteinen sivistyskeskus vai kaikille koulukyytiä kaupungin keskustaan. Samma på svenska.

Valtuutetuille esiteltiin viimeisintä kouluverkon jatkoselvitystä. ”Jatko” siksi, että asiaa on selvitelty jo useampi vuosi. Kouluhankkeen tiimoilta esiteltiin väestöennusteita, talouden uhkia ja kaavoituksen näkökantoja. Esitykset kiteytettynä: Kouluun ei ole oppilaita, ei liioin fiksua sijoituspaikkaa saatikka fyrkkaa. Jos virkamiesjohto saisi päättä koko kouluveivaus jäisi tähän.  Se lienee niiden duuni. Vaan valtuustopa lopulta päättää. On jo aiemmin päättänyt, että varmistetaan itäiselle alueelle koulu. Minustakin idässä pitää olla koulu. Kouluton kylä ei houkuttele muuttajia.


Viime valtuustokaudella päätettiin kylärakenneohjelmasta. Sivistyspuoli silloin pyristeli irti ajatuksesta, että palvelukylän palveluihin kuuluisi koulu. Eikös se nyt juuri ole palvelu? Kylärakenne ohjelma lupasi lähinnä sen, että vesi tulee ja menee. Jollekin unelmien kotikaupunki ei ole kaupungissa. Minusta voisi olla kaksi pientä koulua. Näin tuskin tulee käymään. Jos nyt edes yhden. Päätetään mitä vaan, ei uusi opinahjo nouse hetkessä, eikä hetkeä varten. Maksuvalmiutta tarvitaan. Nostettaisko veroa ? Mitä tuumaatte läntisen puolen porukat uusine kouluinenne. HIIHAA !!

Valtuusto ei siis keskiviikkona kokoustanut, kun ei ollut asioita päätettäväksi. Viime kerralla äänestettiin määräaikaisesta etsivästä nuorisotyöntekijästä. Kaupungin johto torpedoi ajatuksen vedoten tulevassa olevaan työllisyyskokeiluun. Annettiin enemmistön valtuutetuista ymmärtää, että asia on loppusilausta vaille selvä ja kokeilu hoitaisi etsivänkin tehtävät. No ei se kyllä. Ei saatu koko hanketta, vaikka näin vakuuteltiin. Se lienee johdon duuni.

Muinoin valistettiin, että heijastin on halpa henkivakuutus. Kukaan ei varmaan sateisessa mustuudessa ole menettänyt henkeään mutta lähellä on varmaan ollut. Olisiko tasapuolista, jos autot ajaisivat ilman valoja? No ei sentäs. 

Valoista puheen ollen, on aivan mahtava juttu, että Porvoo saa oman valofestivaalinsa helmikuussa. Joskus olen miettinyt, että valoilla voisi luoda näyttävän spektaakkelin Porvoon palosta. Toisaalta voisi järkätä myös katuvalottoman hetken, jolloin Linnamäen pulkkamäen ääreltä voisi ihailla tähtien tuikintaa yötaivaalla.

Kohta on joulu ja joulupukki tuo lahjoja. Se on pukin duuni.

Jaa mä toivotam rauhalliiista ja hyvää joulua !

torstai 15. marraskuuta 2018

PST PST...PTS PTS KUULUUKO ?


Keskiviikkona oli yksi vuoden merkittävimmistä valtuustokokouksista. Illalla oli tarjolla talousarvio ensi vuodelle ja suunnitelmaa tuleville. Asioita on toki käsitelty jo monessa palaverissa. Näin se menee: Ensiksi tulee kaupunginjohtajan esitys, esitystä puidaan poliittisissa ryhmissä, kaupunginhallituksessa, poliittisissa ryhmissä, kaupunginhallituksessa ja lopulta valtuustossa. Asiaa on siis väännelty ja käännelty ennen lopullista nuijan kopautusta. Vääntelyyn ja kääntelyyn on joutunut niin talousarvioesityksen teksti kuin varsinaiset euromäärät. Osa ehdotuksista on mennyt läpi, osa jäänyt toistaiseksi toteutumatta. Valtuustosalissa hallituksessa torpatut esitykset tuppaavat kaivautumaan esiin äänestyksiin asti. Sitten ne torpataan uudestaan. Näin kävi keskiviikkonakin. Kukaan ei lopulta kajonnut veroprosentteihin mutta ei toisaalta tullut kalliita uusia esityksiäkään. Soundit olivat huonot ja siksipä ensimmäinen ryhmäpuhuja (RKP) suoritti sound checkin ”Yksi, kaksi, kolme, kuuleeko Välimäki (KOK)?”.

  Välillä summista vääntäminen tuntuu turhauttavalta, kun kuitenkin esimerkiksi sosiaalipuolen budjetti menee nokilleen, jos useampi kaupunkilainen teloo lonkkansa talvijäillä ja erikoissairaanhoidon kulut kasvavat. Sitä ei voi tietää. Ei tarkkaan sitäkään paljonko saamme yhteisöveroa Nesteen imussa. Toivottavasti paljon.  Pöntössä vieraili useampikin valtuutettu mutta samassa aikataulussa mentiin kun vuosi sitten. Ruokataukoon mennessä oli puheet puhuttu. Skeittihallin selvityksiin irtosi jo hallituksessa kymppitonni. Jos ja kun hyviä vaihtoehtoja on tarjolla, haetaan ensi vuonna valtiolta apua. Ja näin skeittailulle, skuuttailulle, BMX-fillaroinille, löytyy katto pään päälle ja rampit alle. Ihan ilman, että ollaan missään urheiluseurassa vaan liikutaan omia aikoja. Kun se on kivaa.

 Lastentarhan opettajien palkkoihin esitti vihreiden ryhmä reilun satasen lisäystä ettei jäätäisi jälkeen naapurikuntien satsauksesta ammattilaisiin. Hyvä juttu. Siksi hyvä, että kaupungin lakimiehen mielestä minun oli syytä jäävätä itseni tätä asiaa käsitellessä.” Vaimosi lienee sinulle läheinen?” Totta maar , kohta kolkyt vuotta. Ja kyseisessä palkkakuopassa. Pieni immeinen. Menin siis käytävään odottamaan jännää äänestystä. Ei mennyt läpi esitys. Sympatiaa eri suunnista kyllä. Apulaiskaupunginjohtaja juuri nosti teknisen puolen heppujen (varmaan suurin osa heppuja) palkkoja ihan tosta vaan. Ei päässyt valtuusto häiritsemään. 

Eikä tullut vastakaikua myöskään lisäykselle kansalliseen kaupunkipuistoon vaikka hyvät perustelut oli. Metsänhoidon tuottovaatimuksiin vihreiden ryhmä toivoi alennusta, ettei hakattaisi turhan nuorena. Äänestyksessä se hakattiin.

Sosiaali-ja terveyslautakunta ei tässä kuussa kokoustanut, koska asiaa oli listalla köykäisesti. Hyvä niin, ensi kerralla tuhdimmin joulupuuron ääressä. Oltiin toki asialla ja käytiin miltei koko lautakunta tutustumassa turvakotiin. Turvakoti on siinä Palomäen palvelutalon takana Nordenskiöldin kadulla. Katseltiin diat, hörpittiin kaffet ja tehtiin kierros. Turvakodissa on yhdeksän asiakaspaikkaa joihin hakeudutaan silloin kun parisuhteessa ilmenee väkivaltaa jommankumman puolison taholta. Valtio kustantaa ja Porvoo myy palvelun. Korostivat turvakodissa, että paikka ei ole mikään vankila vaan yksi perheen tukimuoto. Toki perheitä tuetaan sitten  myös monin muin tavoin. Asiakkaat tulevat omatoimisesti tai usein  terveyden- ja sosiaalihuollon kautta. Joulun aika ei suinkaan ole kiireisintä turvakodissa vaikka media joulun alla aina niin uutisoi. Silloin on kodeissa kulissit kunnossa mutta muiden lomien aikaan ovi (lukittu/valvontakamera) käy paljon useammin. Jokainen muksu saa oman uuden halinallen.

Valtuustolla oli iltakoulu. Konsulttifirma oli tehnyt selvityksen kaupungin rahoitusjohdon tilauksesta rakennusomaisuuden kunnossapitojärjestelmästä. Aika lailla persiilläänhän kaikki näytti olevan. Järjestelmä on miltei yhtä mätä kuin monet rakennukset. Ei liene yllätys. Kouluja ja päiväkoteja rakennetaan miljoonilla mutta samaa tahtia tupsahtelee ongelmia kuin sieniä sateella. Sieniä kirjaimellisesti.  Puhuttiin paljon PTS-suunnitelmasta ja PTS suunnitelman puutoksesta ja kuinka kaikki on paremmin kun saadaan kunnon PTS aikaiseksi. Pakko googlata. PTS= pitkän tähtäimen suunnitelma. Pöh. Kaupungilla on 171 kiinteistöä, jolle jokaiselle on nimetty kiinteistönhoitaja. Jokin mättää kun on kiinteistöjä joita ei juuri ole hoidettu. Tässä on kaksi pääsyytettyä: Toimitilajohto ja Liikelaitos tilapalvelut (Nuo syyttävät valtuustoa. Kolme sitten). Keskeisin ongelma on ollut, ettei kumpikaan tiedä mitä toisen tulisi tehdä, ei tiedä mitä itse tulisi tehdä tai luulee toisen tekevän sitä mitä itse ei tee. Organisaatiota on uudistettu vuoden 2017 alusta(kolmas uudistus). Odotamme tuloksia. Muuttuuko tilanne organisaatiota vai ihmisiä muuttamalla?

Auditoinnin pääkohde oli siis rakennusomaisuuden hoito mutta kyllä keskustelu koko ajan tuppasi kääntymään homeisiin kouluihin.  Akuuteilla homeen hillitsemisoperaatioilla perusteltiin, sitä että muu kiinteistöomaisuuden hoito on jäänyt retuperälle. Raportissa suositellaan myös työyhteisövalmennusta. Mätää silläkin taholla. 

On kehitystäkin. On palkattu sisäilma-asioidenprojektipäällikkö ja tehty sisäilma-asioiden-menettelytapaohjeistus. Edellisellä valtuustokaudella päätettiin tehdä monella miljoonalla kouluja ja päiväkoteja elinkaarimallilla. Kalliimpaa kuin kaupungin omalla rakentamisella mutta ajatus oli, että saataisiin kestävämpää jälkeä. Rakennuttaja sitoutuu huolehtimaan rakennuksesta seuraavat kaksikymmentä vuotta. Aika näyttää. Se, että Suomessa on sama tilanne kaikkialla homekoulujen suhteen, ei lohduta opea jonka hengitys vinkuu, silmät turpoavat, kädet syyhyävät ja kiky vie osan palkasta. Katsotaan kuka on se tarpeeksi suuri pomo, joka saa asiat muuttumaan. Kaupungin ylin päättävä elin on valtuusto, ihmisellä aivot.


Pari viikkoa sitten esiteltiin suunnitelmat keskustan elävöittämiseksi, siis ihan perinteisen keskustan. Jokicittarin yhteydessä tuotiin yhtä mittaa esiin, että on monta keskustaa. Se se ongelma lieneekin. Lehdissä on suunnitelmia selvitelty. Mitä ensiksi tapahtuu, tapahtunee torin kulmilla. Tori on kaupungin omaa aluetta. Nykyisen dösiksen bussialueen päälle tulisi semmoinen ameban muotoinen katos jonka alta tulee löytymään kauppahalli ja linja-autoaseman odotustilat. Bussit siirtyisivät kaupungin talon eteen. Busseja on asemalla hetkellisesti paljon, mutta kyllä asema on usein myös tyhjä.  Jos parkissa olevat onnikat saisi jonnekin muualle, ei tunkua olisi. Siis mun miälest. Torilla olisi myös hulevesi(=vesi mikä tulee taivaalta)allas. Tyhjänä se lienee oiva skeittiramppi, täytenä siellä juhlitaan porvoolaisen joukkueurheilun menestystä paidatta vettä roiskien.

Kiinteistöjen auditointiraportti tästä.


Keskustan kehittäminen hela hoito tästä.