tiistai 21. marraskuuta 2017

TAPALUOKKIA JA JOULUVIITTAUKSIA

Koulussa olemme viime viikkoina käsitelleet moduksia eli tapaluokkia. Indikatiivi, konditionaali, imperatiivi ja potentiaali. You know. Käytetään niitä.

Viime viikolla valtuuston talousarviokokous. Asioita oli jo ennakkoon valmisteltu ryhmissä ja kaupunginhallituksessa mutta puheenpartta riitti silti neljästä iltakymmeneen. Äänestysnappuloita sai käyttää ahkerasti, kun hallituksessa torpedoidut esitykset nousivat uudestaan esiin. Muutamassa tapauksessa paluu palkittiin, mutta pääosin mentiin listan mukaan. Olin itse miettinyt onko tuloveroa syytä nostaa, kuten virassaan vantaaprosessin jälkeen jatkava kaupunginjohtaja oli alun perin esittänyt. Lähivuosina uusiin kouluihin ja päiväkoteihin uppoaa liki sata miljoonaa. Neljännesprossa ei paljoa tuo mutta ei tarvitse tehdä ensi vuonna isoa nostoa. Jossain vaiheessa näin tapahtuu jos ja kun rahnat menevät maakuntaan soten myötä. Jää nähtäväksi. Siispä kun vasemmiston Joonas ehdotti veronnostoa, kannatin ajatusta. Ehdotus hävisi sata nolla (ilman tekstillistä väritystä ilmaistuna 46-5). 

Esityslistassa häiritsi kiusaajasovittelijan kohdalla kouluterveyskyselyn tieto, että yli 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä etteivät aikuiset puutu kiusaamiseen lainkaan. Tutkin vuoden 2013 kouluterveyskyselyä ja nyt syksyllä julkaistua enkä löytänyt kummastakaan moiselle väitteelle tukea. Kävin puhuja pöntössä motkottamassa. Koulu, jossa on ajanmukaiset tilat, ammattitaitoiset opet, oppilashuoltohenkilökuntaa, koulunkäynninohjaajia, sekä nuorisotyöntekijöitä antaa yhdessä muun työhönsä sitoutuneen henkilökunnan kanssa hyvät puitteet luoda kiusaamista ehkäisevä ilmapiiri. Ei sekään kaikkea estä. Ei mikään. Ei oppilaitten eikä aikuisten välillä. Kouluterveyskyselyn mielenkiintoisia tuloksia, kaupunkikohtaisiakin, voi tutkia täällä .  Kiusaaminen  oli  vähentynyt. Tämä meni nyt indikatiivissa kun muutin konditionaalit indikatiiviin. Käytetään väliin konditionaalia. Se on yleinen modus valtuustopuheissa.

Joidenkin valtuutettujen mielestä tulisi Helsingistä kaavailtua vesiputkea harkita uudestaan, ettei se maksaisi aivan rutosti ja veisi Porvoota perikatoon seuraavien vuosikymmenien aikana. Porvoon veden pitäisi nyt päätetyn mukaisesti tutkia asiaa vielä lisää. Lehdessä Porvoon Veden pomo lupasi, että näin tapahtuisi, vaikka asiaa on jo selvitelty monelta kulmalta vuosien ajan. Kirjastoauto toisi digiaikanakin kyliin kirjojen lisäksi muutakin palvelua, mutta kaupunginjohtajan ja valtuuston enemmistön mukaan se vain veisi.

Takaisin indikatiiviin. Rakennus -ja ympäristölautakunta vieraili Sköldvikissä. Meillä oli sight seeing kolonnien loisteessa ja sen päälle kokous. Soihdut eivät sammu.Palava soihtu tietää rahan menoa taivaalle ja oli kyllä kelpo lieska. Hyvä, että biodiesel toiselta puolen maailmaan rahdattuine raatoineen on tuottavampaa kuin perinteinen petroli. Yhteisöveroa tihkunee jatkossakin Porvooseen.  ABC ja St 1 luottavat Norjan bensaan. Kinkkurasvat kiertoon.

Esityslistalla lausuttiin ylijäämämaa-ainesten sijoittamisesta Kilpilahden kulmille. Hankkeen toteuttaja aikoo istuttaa alueelle hakemuksensa mukaan lopuksi joulukuusia. Lähivuosina turha käydä vielä väijymässä.  Kiva, että johonkin istutetaan uusiakin puita. Kaupungin ja seurakunnan puutarhurit kaatavat komeita mäntyjä kilvan pois kaupunkikuvasta. Omakotiasujan piti ennen muinoin hakea lupa puunkaatoon. 
Kilpilahdessa operoiva maalausfirma sai sapiskaa koska ympäristöluvan mukaiset raportit ovat tulleet muutaman vuoden viiveellä. Poliisin mahdollinen esitutkintakin mainitaan lausunnossa. Alkaisiko nyt raporttia tulla. Ilmakuvasta Google Earthissa firman pihamaa erottuu muusta ympäristöstä ruosteen punaisena. Kappas ja oho, olen noilla hoodeilla käynyt ikikulloolaisen Teron kanssa suppilovahverojahdissa.

Potentiaalia käyttöön. Jocken poismenon jälkeen tulee muutoksia vihreän valtuustoryhmän asetelmiin. Itse lienen jatkossa sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Olen ollut parissa Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan kokouksessa.  Psykiatrisen osaston uusiin tiloihin viimeksi talousarvioon varatut 700 000 riittänevät ja sairaalan kulut liki 64 miljoona pysynevät raameissa. Event Factoryn (Taidetehdas) uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen, työilmapiiri oli hyvä ja jonkinlaisia muutoksia tullee tapahtumaan, mikä ollee kaikille mieleen. Tuntematon sotilas heiluttanee ovilaskurit kuumiksi.

Kevätkummun uusi sivistyskeskus (koulu, nuorisotila, kirjasto) sai nimikilpailussa nimekseen Kantele. Ihan kiva. Kevätkummussa on Joukahaisia, Ilmarisia sun muita. Ja onhan se myös imperatiivi.