lauantai 20. toukokuuta 2017

KIRKOSSA JA VALTUUSTOSALISSA EI TAPUTETA


Historiallisen pitkä valtuustokausi taputeltiin, nykykielellä ilmaisten, viime keskiviikkona. Valtuuston puheenjohtajan ja väistyvien valtuutettujen jäähyväispuheille ei taputeltu. Ei tapana. Puheenjohtaja totesi, että paljon meni valtuustokaudella aikaa maan hallituksen taholta tulleisiin vaatimuksiin ja kyllä totta vie tupakkia, ehkä nuuskaa tai ainakin kahvia kului kuntien yhdistymisiä, metropolia ja sotea selvitettäessä. Sote on ainut, joka ehkä joskus näyttäisi toteutuvan. Jos sittenkään, ehkä, tai voi se.

Valtuusto oli harvasanainen (päättäjäisillallinen ehtoolla) ja suuremmitta puheitta hyväksyttiin Epoon kivitarhaan mahdollisuus rakentaa parikymmentä omakotitaloa, rakentaa Grännäsiin koulu ja hyväksyttiin Tolkkisten koulun peruskorjauksen hankesuunnitelman kustannusarvio ja luonnossuunnitelmat.  Grännäs voittaa Tolkkisen 4 850 000 -3 250 000. En kyllä muista, että koskaan hankkeen valmistuttua olisi todettu kustannusarvion alittuneen, joten näissäkin voi odottaa ylläreitä. Kouluverkkoa alettiin parsia etuajassa, vaikka syksyllä uudella porukalla piti.

Tolkkisten kuvio on syystä tahi toisesta tai molemmista johtuen seuraava (ymmärtääkseni): Jotta päästäisiin peruskorjaamaan ruotsinkielisille oppilaille nykyistä suomenkielisten oppilaiden asuttamaan opinahjoa, pitäisi aloittaa uuden suomenkielisen koulun rakentaminen. Ruotsinkieliset oppilaat ovat parakeissa ja varmaan joku tulee siellä tai jossain muussa koulussa olemaan jatkossakin. Jo pari vuotta sitten siis päätettiin rakentaa uusi koulu yhteinen koulu. Asia on ajan myötä mutkistunut ja alkaa olla aikamoista sekoilua.

Epoon kivitarhan metsässä kävin kävelemässä ja näin hienoa metsää, rantakäärmeen ja rupikonnia. Eivät toki yhdessä. Hanhilampi(järvi) on tosi komea kalliorantoineen, eivätkä uudet asunnot ole sitä uhkaamassa. ”Tässä vaiheessa” luki esityksessä. Täytyy siis olla asialla silloin kun aluetta seuraavan kerran aletaan kaavoittaa ja lausuntoja pyydetään. Sama juttu Gammelbackan metsän nirhaisun kanssa. Tarkkaile kuulutuksia.

Kaavoituskatsauksesta näet  mitä kotikulmillesi on  tulossa. Kävin pöntössä hieman motkottamassa. Pari vuotta sitten ei länsirannan cittarista ollut tietoakaan valtuustolle esitellyssä kaavoituskatsauksessa. Lehdistä luettiin kuukauden päästä, että sellainen olisi tulossa. Kävin uudessa K-marketissa. Hieno oli ja parkkipaikkoja koko Tarmolalle. Eikö tämä nyt riittäisi?

Loppuilta vietettiin leppoisasti Sinnessä rennoissa tunnelmissa. Valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuorot/laulut/tanssit/visat olivat viihdyttäviä ja hauskoja. Tällä valtuustokaudella ei tämmöistä vapaamuotoista tilaisuutta ole ollut kertaakaan. Juicen 3.30 tuli laulettua neljästi. Aiemmin olin kyllä kotona.

Taannoin nuoret arkkitehdit esittelivät valtuustosalissa visioitaan keskustan kehittämisestä. Tilaisuuteen tullessani luulin, että uudet istumapaikat on jo jaettu, koska omasta pilttuustani oli nimilappu vaihtunut naapurin kanssa. Vaan ei. Joku huumorihenkilö oli vaihtanut nimilaput vierustoverini kanssa ja syönyt laatikostani Eucalyptys-pastillit. Nou hätä mutta olisi voinut laatikossa olevaan vieraskirjaan jättää terveiset.

Uudet visiot olivat uusia, mielenkiintoisia ja raikkaita. Villit visiovideot torin kauppahallista ja halkaistusta Hovista voi katsastaa täältä. Kiinnostavia palikoita keskustan kehittämiseen. Keskustan, joka arkkitehtien, tilaisuuksissa tavattujen kaupunkilaisten ja minun mielestä on torin ympäristössä. Turistien keskusta on vanhassa kaupungissa. Vanha kaupunki löytyy kun seuraa perunapelloiksi muuttuneita katuja.

Rakennus-ja ympäristölautakunnassa toissa viikolla tunsi olevansa asioiden ytimessä. Hesari oli pääkirjoituksessaan maininnut Nord Steram2 hankkeen ja sen ulkopoliittiset kytkökset muissa maissa. Ryllissä asia oli asialistalla asia muiden joukossa. Kaksi reilun metrin levyistä kaasuputkea upotetaan, kaivetaan ja päällystetään Itämeren pohjaan muiden letkujen, kaapelien, hylkyjen ja ties minkä seuraksi.  Asiasta on tehty tarkkoja selvityksiä. Vaikutusten todetaan olevan vähäisiä. Mikä lienee tilanne viidenkymmenen vuoden päästä, kun mietitään mitä putkille silloin tehdään. 

Selvityksiin melun, kalastuksen ja hylkyjen vaikutuksesta voi kesälukemiseksi tutustua täällä.  Mielenkiintoista tekstiä lienee parituhatta sivua. Kivifirmat ovat olleet kiinnostuneita putkien peittämisoperaatiosta. Kaupunki on tainnut myydä kivilouhimojensa kivet muille. Harmi.

 Lukion remontti ja Point College saivat rakennusluvat. Lukion osalta olisin odottanut hieman modernimpaa meininkiä opetustilojen osalta. Vaikka muinainen PYL (Porvoon yhteislyseo) oli oma opinahjoni kahdeksan vuoden ajan ja kouluun liittyy paljon muistoja, olisi mielestäni voinut edes harkita paikalle uuden rakennuksen rakentamista. Remppa maksaa yli kymmenen miljoonaa. Point College näyttää modernilta.

Helsingin hallinto-oikeudelle lausuttiin ympäristötarkastajan virantäytöstä, että ei ole uutta lausuttavaa. Minä myös lausuin saman kun viimeksi, eli jätin eriävän mielipiteen.

Valtuustoryhmät eri puolueista ovat käyneet viime viikot neuvotteluja tulevista lautakuntapaikoista ja puheenjohtajuuksista. Vihreiden suuren vaalivoiton merkitys on itsellenikin vasta alkanut selvitä mutta ilmeisesti on useita kenelle asia ei ole vieläkään valjennut.

Uusi valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran maanantaina 12.6. Kaikki on toisin ja elämä jatkuu.


Hyvää kesää !