Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokoniemen liikuntakeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokoniemen liikuntakeskus. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2025

VAALIKONEET LISÄÄNTYEN KÄYPI

 

Kevät ja vaalit lähestyvät. Lisääntymisen aikaa. Linnut lisääntyvät, valtuustoaloitteet lisääntyvät, kaveripyynnöt lisääntyvät, yleisönosastokirjoitukset ja kahvitarjoiluteltat lisääntyvät. Miksipä ei. Ei kunta- ja aluevaaleihin ole kuin 45 päivää. Vaalikuvassa olen käynyt ja vastaillut vaalikoneisiin. Vielä riittää vastailtavaa. Itselläni vain kuntavaalien osalta. Aluevaaleissa en ole ehdokkaana. Ajankäytöllinen juttu.

Vaalikoneissa on vuodesta toiseen osin samoja kysymyksiä, joilla ehdokkaita raakataan nelikenttiin liberaali-epäliberaali, oikeisto -vasemmisto akselilla. Ylen koneessa tosin kysytään nyt suoraan, olenko talousasioissa oikealla vai vasemmalla. Yleensä olen siellä nelikentän alakulmassa ollut, eli liberaalisti ja leftissä. Kuntavaaleissa on päälle neljäkymmentätuhatta ääntä jaossa. Viimeksi ei liki 18 000 kaupunkilaista ollut mitään mieltä. Mielipide sekin.

Kolme vuotta sitten näytti blogia kirjoittaessa siltä, että Venäjä hyökkää Ukrainaan ja niinhän siinä seuraavana aamuna kävi. Yhä ovat maailmankirjat sekaisin. Yhä pahemmin.

Valtuuston kokous oli keskiviikkona. Sen päälle iltakoulu kaavoitukseen liittyen.

Maankäyttö -ja rakennuslaki muuttui vuoden alusta ja se vaikuttaa myös kaupungin hallintosääntöön. Piti säätää sääntöä ajanmukaiseksi, nimikkeitä ja lakipykälä viittauksia.

Pieniä muutoksia talousarvioon. Tulos olikin snadisti parempi kuin ennustettiin ja valtionosuuksiakin tuli enemmän kuin odotettiin.  Siksipä ryhmien kesken saatiin sovittua, ettei esityksestä huolimatta kuluvan vuoden talousarvioon tehdä muutoksia. Kyseessä 130 000€.  Seuraavilla vuosilla säästöt on upotettu talousarvioon ja jää sitten nähtäväksi  (vaikka eivät ole nähtävissä) mihin ja miten ne kohdistuvat.

 Talousarviosta ja kouluverkosta puhuttiin tuntikaupalla joulukuun kokouksissa. Kouluverkon ohessa silloin sujahti läpi ilman mitään selvityksiä hoopo päätös Keskuskoulun ja Linnajoen koulun yhdistämisestä. Enemmistö voitti. Piti vallan tarkastaa pöytäkirjasta, keitä enemmistössä oli. Vihreiden esitys asian selvittämisestä sai kannatusta mutta ei tarpeeksi. Selvitellään sitten jälkikäteen.

Tulevien vuosien ennusteet ainakin yhteisöverotuottojen osalta on syytä päivittää rutkasti heikommaksi jos ja kun Sköldvikin tuloskunto vaikuttaa heikkenevän. Paljon pitäisi vielä rakentaa. Kokonniemestä nakertaa. Nyt kun Hesan hallikin saatiin takaisin suomalaisille ja jos Vantaalle on tulossa kanssa iso halli, on kyseenalaista onko meillä tarvetta 3000 hengen tapahtumahallille. Kuka vetäisi moiset väkimäärät. Pari kertaa kuussa?

Iltakoulussa valtuustolle esiteltiin maaliskuun kokouksessa päätökseen tulevaa keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavaa.  Aiheesta on ollut paljon osallistamista ja eteenpäin kaava puksuttaa kuin juna. heh. Suosituimpana on vaihtoehto ”kaksi asemaa -yksi kaupunki”. Kysymyksiä tuli. Entäpä jos ei olekaan kahta asemaa? Eteenpäin jatketaan.  Sitä rataa. Oli tai ei.

Saapa nähdä missä vaiheessa ja miten maailman päivittäin vaihtuva myllerrys ja epätasapaino vaikuttaa meidän pikkusuunnitelmiimme. Nuorena hapuillessa tuli laitettua kalenteriin merkitä kuukausien päähän ”Miten menee?” Sitten kun päivä koitti, ihmetteli mikäs tämä merkintä on. Hyvinhän tässä menee.

Ensi viikon perjantaina on muuten Pensselitehtaalla vihreiden kulttuuri-iltamat. Paljon ohjelmaa: musiikkia (mm. Liisa Akimof, minä ja monta muuta), runoja ja vaaliehdokkaita.

Muitakin kiinnostavia tilaisuuksia tulossa. Meri Hädässä- tilaisuus Itämeren tiimoilta Grandissa 11.3 ja siitä viikon päästä lukiolla tietoa ja keskustelua Porvoonkorpi hankkeesta.

Piikkarikengät narskuivat hiekassa hiihtämättömiä liikuntatunnilla kävelyttäessä. Suurin osa oppilaista  sivakoi metsässä. Kokoniemen harmaahaikaran pesissä oli vielä hiljaista. Ei kauaa.

 

Julisteissa ja vaalikoneissa on kuva rajattu kasvoihin. Tässä koko vaaliukko. Lidlin 7,99€ kello näkyy!

torstai 14. maaliskuuta 2024

KEVÄÄN MERKIT TATUTTAA KOKONIEMEEN JA NOTKELMAAN

 On ollut tapana kirjoittaa näitä blogijuttuja aina kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen. Siksipä ei ole tullut kirjoiteltua. Edellisen kerran valtuusto kokoontui joulukuun puolessa välissä. Tammikuussa ei ollut asiaa ja helmikuun kokous siirrettiin, koska kaupunginjohtajan valinta oli vielä vaiheessa. Nyt päästiin keskiviikkona taas asialle.

Isoimpana päätösasiana oli uuden kaupunginjohtajan valinta.  On toki kaikenlaista tapahtunut ilman valtuuston kokoontumisiakin. Jo aiemmin ryhmät ovat haastatelleet loppusuoran kaupunginjohtajaehdokkaat, on istuttu iltakoulussa joukkoliikenteen ja Kokoniemen liikuntakeskuksen tiimoilta. On valmisteltu talouden sopeuttamisohjelmaa (tatuta). On istuttu vaalilautakunnissa laskemassa ääniä pressanvaaleissa. Supinaa ja säpinää.

Keskiviikon kokouksen draama kaartui huippukohtaansa esityslistan loppupuolella. Kaupunginhallituksella oli esitys uudeksi kaupunginjohtajaksi. Koska tuli muitakin esityksiä, suoritettiin vaali. Ja vaalihan on aina reilu tapa päättää tämmöiset hommat. Suljettu lippuäänestys toki. Keulilta kisaan lähti huikeat meriitit kunnallishallinnon ministeriöpuolelta hankkinut Jani Pitkäniemi. Takamatkalle jäivät muut ja odotetusti Pitkäniemi sitten kukitettiin ja taputettiin uudeksi kj:si. Ääniä sai myös muutama muu hakija. Kaupunginjohtaja aloitti kiitospuheensa ruotsiksi ja lopetti suomeksi. Tilaisuuksia pitempien puheiden pitämiseen tulee tulevaisuudessa riittämään.

Viime metreillä kaupungin hallintokin sai proseduurit ojennukseen säädösten edellyttämällä tavalla. Aihetta aiheestakin kävi pari valtuutettua käsittelemässä puheenvuoroissaan. Kaupungilla on lakimiestä ja hallintoväkeä hommissa, joten voisi olettaa, että asiat on asianmukaisesti valmisteltu. Epäile vain lauloi Juice vuosia sitten.

Tuulikumpu on nimeltään uusi Porvoon pientaloalue. Hyväksyttiin alueelle asemakaava. Taloja tulee useampiakin siihen Hesantien varteen Eestinmäen päiväkotia vastapäätä. Sitten joskus, kun tulee. On tämä tatuta (kts alempana) Asemakaavaselostuksen mukaan Karjalasta alueelle asettunut saapunut evakko oli todennut alueen hyvin tuuliseksi. Siksipä siellä kulkee Viimatie. Pyykit kuivunevat nopsaan.

Helmikuun valtuustonkokouksen peruunnuttua pidettiin sen sijaan iltakoulu. Kokoniemen liikuntakeskuksesta esiteltiin neljä erilaista ja erihintaista vaihtoehtoa. Alkuperäisestä suunnitelmasta oli kulmia hiottu pois ja päästy alkuperäiseen hintaan nähden halvempiin kalliisiin vaihtoehtoihin.  Alun perin puhuttiin, että hommataan ulkopuolista rahoitusta hankkeeseen. Nyt on selvää, että ulkopuolinen raha tulee pankista ja lainanottajana on Porvoon kaupunki. Oli lopulta sitten kyseessä yhtiö tai joku muu kommervenkki niin on se kaupungin lainaa. Valtuustossa oli jo aiemmin sovittu, että tämmöinen tehdään. Ei tosin tähän hintaan.

 Neljä alkuperäisestä kaavasta riisuttua vaihtoehtoa esiteltiin. Jos ihan riisutuimmalla mentäisiin ei varmaan kannattaisi aloittaakaan. Se olisi toki sikäli tasapuolinen ratkaisu, ettei kukaan olisi tyytyväinen. Itse en ole ihan vakuuttunut tarvitaanko konserttitilaa. Ei näillä kulmilla monelle 3000 hengen tilaisuudelle vuodessa markkinoita ole. Westerinen ja Käärijä vuorokuukausin ja kesällä joku puoluekokous tai hurmahenkinen julistusjuhla. No, siinä se venue tulee sivutuotteena. Asiakas tuo vempeleet.

Tatuta ei ole inkkarikieltä tai joku sushikimpale, vaan lyhenne rimpsusta talouden tuottavuus- ja tasapaino-ohjelma. Tatuta ei toivottavasti satuta, mutta tulee vaikuttamaan kaikkeen. Myös tähän Kokoniemi hommaan. Se investointi tehdään toki vuosikymmeniksi eteenpäin.

Hyvinvointialueen kokoontui tiistai-iltana VPK:n talolla. Aluksi oli iltakoulu lastensuojeluun liittyen. Lastensuojelu on ollut paljon esillä viime aikoina. Lähinnä ikävällä tavalla. Itä- Uusimaa on satsannut vahvoihin avohoidon tukitoimiin suoraan kotiin. Ostopalvelua. Noilla toimilla on pystytty siirtämään ja lyhentämään sijoituksia (= kun lapsi otetaan huostaan ja asuu jossakin muualla). Reilut 180 lasta on vuonna 2023 ollut Itä-Uudellamaalla sijoitettuna. Sijaishuolto maksaa kalleimmillaan n. 180 000 € vuodessa. Sekin tuli ilmi, että lastensuojeluilmoituksia tehtiin Porvoossa liki neljätuhatta viime vuonna.  Semmoiset kymmenen per päivä. Kaikki käsitellään. Oisko yhteiskunnassa jotakin vinksallaan?

Hyvinvointi-alue nielee rahaa siihen malliin, että lainaa oli haettava, kun siihen lupa saatiin. Kylmääviä ovat HUSin alijäämät ja samalla myös meidän Itä-Uusmaalaisten.

Kokouksessa esiteltiin myös vihreiden ja demarien aloitetta vammaispalvelukuljetusten petraamiseksi. Muinoin asiakkaalle tuttu kuski vei ja haki ja homma toimi. Nyt on jo toinen puulaaki operoimassa hakuja ja viemisiä. Edellinen ei niitä saanut toimimaan. Eikä ole uusikaan välitysfirma onnistunut välttämään tilanteita, jossa asiakas on odotellut kauppareissullaan kyytiä pyörätuolissaan neljättä tuntia. Kuulin tosin, että puhelin appi nyt viimein toimii. Jos semmoista osaa käyttää.

Ja on sekin positiivinen juttu, että Hyvädigi- palvelun kautta pääsee varsin nopsaan asioimaan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Edellyttäen, että nämä digihommelit ovat hallussa.

Harmaahaikarat ovat saapuneet Kokoniemeen rakennushommiin. Ihan ilman kaupungin panostusta.

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

KAAVOJEN KANGISTAMANA MAAILMAN MYRSKYISSÄ

 

Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona. Entisen sairaalan, entisen verotoimiston kulmille rakennetaan taloja. Osa korttelista on suojeltu, mutta Soturinkylän puolelle nousee neljä 3–5 kerroksen rakennusta. Nousee ne. Näin päätti valtuusto vaikkakin on ymmärrettävää, että eivät pientalojen asukkaat ole mielissään. Kaupunki muuttuu ja keskusta kasvaa minne kasvamaan mahtuu.  Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on kuten virressä 501 veisataan. Kyseinen virsi on muuten Sambian kansallislaulu. Itseasiassa Jaakko Löytty toi se Afrikasta. Siellä sen alkukoto.

Liiketonttien kaavoitus Kuninkaanporttiin sai aikaan puheenvuoropyyntöjä. Pari isoa laatikkoa sinne Gigantin kulmille motarin liepeille. Ruokakauppaa toivottiin muutaman puolueen taholta ja semmoisen saisi niille kulmille maakuntakaavan mukaan rakentaakin mutta ei tuohon, eikä kovin isoa. Ei se auttanut. Puheenvuoroja käytettiin lisää ja kaavoittaja yritti selittää, että ei se nyt onnaa. Äänestykseen meni. 42-9. Ehkä sitten myöhemmin.

Kaavoituskatsauksesta voi tarkistaa minne lähivuosina kaavoitetaan ja mitä. Tämä Kaavoituskatsaus - Porvoo toimi oikeastaan varsin hyvin. Koulutusta tulossa valtuutetuille karttasovelluksen käyttöön, koska semmoista toivottiin. Aloitteiden kohdallakin koettiin nykyinen nettisysteemi hankalaksi, ellei peräti toimimattomaksi. Ennen muinoin kiersi aloitepapru valtuustosalissa keräämässä kannatusta ja tukinimmareita tuli aivan eri tahtiin nykyiseen verrattuna.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma myös puhututti. Kertomuksen pohjana on käytetty YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Mikäpä siinä vaikkakin köyhyyden poisto ja nälänhätä ovat täällä hieman eri kontekstissa kuin kehittyvissä maissa. Ovat arkipäivää meilläkin. Pidin vihreiden ryhmäpuheenvuoron. Toivoimme konkretiaa. Konkretiaa erityisesti nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Niitä löytynee niistä reilusta neljästäkymmenestä hyvinvointiin suunnatusta ohjelmasta. Nuorista olivat huolissaan muutkin. Hyvinvointi-alue aloittaa vuoden 2023 alussa ja sitten hyvinvointisuunnitelmaa taas tuunataan. Pianhan tuo tulee vastaan.

Aluevaltuuston ensimmäinen kokous on muuten Taidetehtaalla kahdeksas päivä ensi kuuta. Olen vihreiden neljän hengen ryhmän varapuhis. Kuntien ja hyvinvointialueen on tarkoitus tehdä yhteistyötä näissä hyvinvointi- ja terveysasioissa. Kunnan rooli ennaltaehkäisevä.

Josta tuli mieleen, kuinka Tampereella oli yksityinen firma sössinyt vanhusten kotihoidon totaalisesti ja aluehallintovirasto puhalsi pelin poikki. Kaupunki otti homman hoitaakseen jo syksyllä puolentoista kuukauden(?!) päästä firman toiminnan alettua. Kilpailutuksen firma oli voittanut. Muinoin kaupattiin huutolaislapsia tyyliin kuka halvimmalla hoitaa.

Valtuustoryhmien puheenjohtajisto on sorvannut ideaa Kokoniemen liikuntakeskuksesta. Mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Paljonko laitetaan rahaa. Isoja hankkeita, joihin saa varmasti laitettua vaikka kuinka paljon varoja. Yksityistä rahoitusta tullaan tarvitsemaan, jotta saataisiin myös laatua. Yhteinen näkemys on päämääränä. Skeittihallille on löytymässä tila, joten Kokoniemeen se tuskin on tulossa. Katsotaan nyt.

 ”Vaikka maailman myrskyt meitä tuutittaa, niin vapaus se varmasti voittaa” lauloi Hiski Salomaa Lännen lokarissa. Nyt on tultu tilanteeseen, jossa kovasti alkaa myrskyt tuutittaa. Ei ole tietoa kuka voittaa vai häviävätkö kaikki. Pari vuotta sitten kauhisteltiin lännen presidentin puheita, nyt kuunnellaan ja katsellaan hiukset pystyssä naapurimaan haltijan toimia. Aika näyttää minne päädytään. Nyt oli aika tullut jollekin näyttää. Ei ole Lieko Zachovalova kertomassa rätisevän puhelinyhteyden välityksellä tankkien vyörymisestä pääkaupungin kaduille (Praha 1968) vaan nyt moni silmäpari somettaa, kommentoi ja kyttää tilanteita maalla, merellä, ilmassa ja ilmakehän ulkopuolella. Kamalaa aikaa. Telkkarissa Ketonen & Gustafberg sotaleikkivät. Absurdia.

Jotakin iloa. Jocke Lybeck-vainaa aina muisti valtuuston puhujapöntössä vaatia Alkoa keskustaan. Nyt semmoinen on tulossa Välikadulle. Haetaan tryffelit naapurista ja kaveriksi viinakaupasta moscatoa, portviiniä tai madeiraa. Ihmetellään maailman menoa, katsellaan taivaalle, odotellaan kevään tuloa ja tarkkaillaan lumen sulamista. Aina se on sulanut.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

RAATATIE MATIT JA LIISAT SKEITTAAN ELOISASTI VIE

 

Valtuustolle pidettiin iltakoulu Kokoniemen suuren eloisan ja vetovoimaisen (adjektiivit kaupungin sivuilta)  liikuntakeskushankkeen tiimoilta. Kyykkää ei mainittu mutta useille muille liikuntamuodoille löytyi puolestapuhujia. Ei toki kaikille suunnitelmassa tiloja. Komea suunnitelmahan se. Itseä lämmitti erityisesti Kokonhallin tuunaaminen nuorison käyttöön. Muutamaan vuoteen ei sisäskeittihallia ole tuollakaan, joten odotellessa voisi vilkuilla Tarmolassa tyhjillään oleviin entisiin WSOY:n halleihin. Lehden mukaan Sörkällä on Porvoossa enää yksi työntekijä. Yksi ?!? Toista oli silloin 70-luvulla, kun äitivainaa otti vastaan keskustan konttorissa  Eeva Joenpolven uusimman kirjan tilauksia maakuntiin.

Mutta siis Kokonniemen liikuntakeskus. Rahasta ei puhuttu. Kaikesta muusta kyllä. Konsultin selvityksen loppusivuilta löytyy  hintalapusta jotakin 30-40 miljoonan välillä. Kaupungin rahkeet eivät tuohon riitä vaan mukaan tarvitaan kavereita (Anttosia?) muualta. Kaupunginsuunnittelupäällikkö näki maauimalan keskeisenä alueen elementtinä. Saisiko ulkomailta rahoittajia? Voisiko se ollakin maouimala?

 (Kas meiliin kolahti taas tieto uudesta valtuustoaloitteesta. Niitä putkahtelee näin vaalien alla ahkeraan. Taas ollaan huolissaan nuorista. Se on hyvä. Kaikki näyttävät olevan. Ei ole nuorilla ensi valtuustokaudella huolen häivää.)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa itseltäni ja muilta Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan jäseniltä kului melkoinen  tovi radiohiljaisuudessa, koska oltiin jäävejä käsiteltäessä HUSin Itä-Uudenmaan alueelliseen apuvälinekeskuksen liittymistä. Paperilla (toki useilla) asia  näytti ihan järkevältä mutta sitten toisella paperilla (taas monta) Porvoon taholta asiasta ei oltu innostuneita. Ei kiitos. Palvelu pelaa jatkossakin omin voimin. Jännä nähdä miten tämä asia muotoillaan torstaina, kun apuvälinekeskus on sairaanhoitoalueen lautakunnan kokouksen listalla. Taas torpattiin HUSin toiveet, viimeksi torpedoitiin Apotti. Tuntui kalliilta.

Kokouksessa hyväksyttiin myös kotihoidon myöntämisperusteet ja niihin liittyi myös kotiateriapalvelun toimittajan valinta (sama kuin aiemmin). Kotihoidossa on eri ikäisiä henkilöitä, joilla voi olla syynä  hoidon tarpeeseen erilaisia sairauksia tai vammoja. Ikäihmisten palvelun tarve arvioidaan palvelupiste Ruorin kautta. Mitä iäkkäämpi sen nopeampaan.

Valtuustokin kokousti ketterästi keskiviikkona. Yhteisöveroa on tullut rutkasti ennakoitua enemmän ja tämä viisitoistamiljoonainen riemumielin kirjattiin  muutoksena talousarvioon. Siitä kun nämä omat valtuustohommelit alkoivat kahdeksan vuotta sitten, on yhteisöveron tuotot yli kolminkertaistuneet. Hallelujaa! Nyt auttoi valtiokin koronabonuksin. Koska nyt ei olla köyhiä eikä vielä kipeitäkään, päätettiin porukalla kymmenenmiljoonaa rahastoida itäratahankkeen kommervenkkeja varten. Siellä se rahna sitten näkyy kirjanpidossa tulevat vuodet (vuosikymmenet). Katsoa saa mutta ei koskea (ellei jotain ilmaannu). Ulkomainen rahoittaja? Itärata Porvoo-Peking?

Jotenkin pitää fiksusti liikkua tulevatkin vuodet ennen rataa. Kyllä se joskus tulee. Hiihtolomalla piipahdin syntymäkaupungissani Tampereella (Ilves, Porvooseen tultiin käymään v.1972). Siellä näin kuinka punainen ratikka huristi yli Hämeensillan. Koeajossa vielä. Semmoinenkin uskomaton unelma sitten viimein toteutui.

Tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin oli vielä syksyllä sosiaali- ja terveyslautakunta mutta elokuussa lautakunta delegoi nämä hommat tartuntataudeista vastaavalle lääkärille ja tuoreen lakimuutoksen myötä tehtiin nyt kirjaus hallintosääntöön, että tartuntatautielimenä toimii kaupunginhallitus. Varmaan ne sitä lääkäriäkin kuuntelevat.

Vaalikoneita olen jo täytellyt muutaman. Sanoman koneen selättämiseen meni useampi tunti. Visaisia kysymyksiä ja tällä kertaa enemmän kuin viimeksi esillä paikallistakin puolta. Vaikeatahan tuo on monimutkaisissa asioissa olla täysin tai vähän täysin tai vähääkään, ollenkaan eri tai samaa mieltä tai mitään mieltä. Toisaalta valtuustossa äänestettäessä on vielä vähemmän vaihtoehtoja; jaa, ei tai tyhjä. On kysymyksissä muutama selkeä vastattava. Olen varmaan arvojen nelikentässä taas siellä alhaalla vasemmassa alanurkassa.

Perustiedoissa on yleensä kyselyissä tilat ehdokkaan Insta-, Twitter ja Facebook tileille. Kotisivut ja blogit ovat näemmä out. Tulemme näkemään (jos otamme vastaan) villiä somekampanjointia. Viimeksi Ylen koneeseen piti lähettää video. Kuinka lie tällä kertaa? Joku Tik-Tok-Tok tanssivideo voisi olla hauska. Mulla on semmoinen markanelviksen joraustyyli. Let´s blog!