Näytetään tekstit, joissa on tunniste It-uudenmaan aluevaltuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste It-uudenmaan aluevaltuusto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

HULE HULE VEET JA SIGNE BEET



Signe Branderin muistolaatta seinässä. Ollaan Nikkilässä Nikkilän sairaalan juhlasalissa. Signe oli arvostettu valokuvaaja viime vuosisadan alussa. Kuvasi paljon Helsinkiä ja kartanoita, Porvoossakin. Kuoli Nikkilässä nälkään, ei hulluuteen. Hänet oli siirretty Hesasta Nikkilään. Sota-aika. Haudattu Nikkilän sairaalan hautuumaalle.

Juhlasalissa kokoontui tiistaina hyvinvointialueen valtuusto. Oli kokous ja iltakoulu. Aluksi korkea päättävä elin piti vajaan puolen tunnin kokouksen. Päätettiin kahdesta valtuutetun erosta. Jotenkin surku hupaisaa, ettei päätettäviä asioita useinkaan ole. Kokouksen jälkeen oli iltakoulu. Virkamiesten laatimassa palveluverkkosuunnitelmassa esiteltiin parin tunnin ajan reilun 80 miljoonan euron säästöjä lähivuosiksi. Valtio on todennäköisesti ottamassa myös Itä-Uuttamaata ohjaukseensa. Mikäs siinä. Vasso kuu. Ei tätä ainakaan valtuusto ohjaa.

Palveluverkon loppusilaukset tehdään varmaankin vasta seuraavassa hyvinvointivaltuustossa. Aikaa kuluu vielä lausuntoihin. Hidasta on, mutta maan hallitus haluaa toimia nopeasti. Koko sana hyvinvointi alkaa olla tässä yhteydessä jo irvokas ilmaisu. Jos syrjemmällä Itä-Uudellamaalla asustavat olettivat sote uudistuksen myötä palvelujensa paranevan, niin näin ei tule käymään. Tuskin odottivatkaan. Terveyspalveluita lähtee, jos on juuri ollutkaan, alueen ääriltä. 45 min päässä pitäisi jatkossa olla palveluita, jos on kyyti. Länsi
puolella siinä ajassa kerkeää Hesaan. Sosiaalipuolesta puhutaan vähän. Terveysjutut jyräävät. Palvelut kuitenkin pelaavat. Ainakin vielä.



Kaupunginvaltuustossa sanailtiin ja äänesteltiin hulevesimaksusta. Sellainen tulee. Hulevettä on kaikki se neste, joka tulee taivaalta. Joillakin se valuu asfaltoidulta pihamaalta kadulle ja kaupungin sadevesiviemäriin, joillakin talo on varustettu sadeveden keruusysteemeillä, joillakin veet imeytyvät pihamaahan ja puutarha kukoistaa. Kuinkas heitä sitten rahastetaan? 

Hulevesisysteemin ylläpito ja rakentaminen maksaa. Nyt on ajatus, että kaava-alueella olevat 7300 kiinteistöä maksavat. Jos jokainen maksaa satasen ollaan aika lähellä 800 000 euroa, joka on valtuustossa nuijittu talouden tasapainottamisohjelmaan tavoitteeksi. Äänestettiin. Huojennuksia ja säätöjä tulossa. Eli taakkaa jaetaan jollakin tavalla reilusti. Kaupunkikehityslautakunta justeeraa. Näppärästi summan keräisi pienellä veronkorotuksella mutta ei sellaista kukaan tohtinut ehdottaa. Nyt pitää palkata henkilö hommiin. Tähän asiaan palataan varmasti talousarvion yhteydessä. Saa nähdä mitä lukuja kaupunginjohtaja silloin esitykseensä pistää. Näinköhän jo ensi vuonna maksua kerätään.

 Lokakuussa ei kaupunginvaltuusto pidä kokousta mutta iltakoulua pitää. Aiheena palveluverkko. heh.

Signe Branderin kuva Gammelbackan kartanosta. Kuva Finnan sivuilta.








keskiviikko 28. elokuuta 2024

KUKA VIKISEE,KUKA VIE HELMET SIMPUKASTA

 

Kerronpa ensin hyvinvointialueen kokouksesta Sipoossa. Siellä Nikkilän sydämessä (koulu) kokoonnutaan syksy.

Talousjohtaja kertoi osavuosiraportin lukuja varovasti pudotellen ja hieman nieleskellen. Luvuthan olivat synkkiä. ”Tarvitaan todella isot jarrutukset”. Paljon synkempiä kuin mitä vielä kesän korvalla oli kuultu. On onnistuttu saamaan 30 miljoonaa enemmän alijäämää kuin budjettiin oli laskettu. Muutama valtuutettu kävi kauhistelemassa tilannetta ja vaati toimia. Kokouksen lopussa hyvinvointialuejohtaja latasi lisää tyrmääviä lukuja suoraan valtioneuvostosta. Ollaan tarkkailun alla. ”Tilanne on todella vakava”. Ja sitten ei enää kukaan puhunut. Oltiin mutella.

Nyt mennään luvuissa yli 40 miljoonaa takamatkalla. Ja ensi vuonna tulossa myös kylmää kyytiä. Mutta vuonna 2026 ollaan jo nenä pinnan päällä. Pitäisi olla. Hah. Uppoava laiva voisi moni sanoa hyvinvointialueesta. Ei se uppoa. Ihmisiä hoidetaan ja valtuutetut raakkuvat.

Mietin millä päätöksillä olemme saaneet valtuustossa tällaisen tilanteen aikaiseksi. Lopputulos on, että emme millään. Ei varmaan hyvinvointialueen hallituskaan. Katseet kääntyvät isompaan hallitukseen, hallituksiin, kakkaraan ja iltalypsyjakkaraan.

Pieniä olivat Porvoon soteylitykset muinoin suhteessa nykyisiin hyvinvointialueiden tappioihin.  Ja ilmaisihan kaupunki epäilyksensä sote-uudistukseen ja kannatti silloisessa mallissa pysymistä. Nyt mennään näillä.

Sillä aikaa, kun valtuusto on kokouksissaan käsitellyt valtuutettujen eroja ja luottamuspaikkojen uusjakoja ovat henkilöstövuokrafirmat käärineet hihat ja rahat. Omaa väkeä ei ole. On jouduttu ostamaan hoitsuja ja lääkäreitä 20 miljoonalla. Erikoissairaanhoito napsaisee muiden asiakaspalvelujen ohessa hieman isomman siivun. Ja kun HUS voi taloudellisesti huonosti, niin silloin voivat yhä huonommin myös rahoittajat. Eli omalla osuudella me täällä Itäisellä- Uudellamaalla. Telkkarin uutisissa sossuministeri kertoo harkitsevansa ehdotusta aluevaltuustoista luopumista. Niin. Kaipa voisi sitten luopua demokratiastakin.

On toki tehty sopeuttamisohjelma, mutta muutoksia ei taloudessa tapahdu nopeasti. Kärvistellään porukalla. Huhtikuussa valitaan uusi valtuusto raakkumaan. Sitä ennen nykyisellä poppoolla on iso savotta edessä ja joudutaan karsimaan palveluita ronskilla kädellä. Jos emme itse osaa, tulee ministeriöstä saatto(hoito)apua.  Ei tässä palvelut tule paranemaan, saati halpuuntumaan.

Todetaan nyt kuitenkin kurjuuden keskellä, että kun hoitoon pääsee, on hoito hyvää ja henkilökunta saa kiitosta. Voisi saada myös lisää liksaa. Henkilöstövuokraukseen on tulossa syyskuussa muutoksia. HyväDigi palvelu toimii. Itse varasin siellä tänään lääkärille soittoajan alle vartissa.

Kaupunginvaltuuston esityslista keskiviikkona oli hyvin samanoloinen kuin tiistaina aluevaltuustossa Sipoossa. Isoimpana juttuna oli talouden seurantaraportti vuoden alusta kesäkuun loppuun. Eipä ole meillä Porvoossa vielä suurempaa hätää vielä vuoteen pariin. Ei toki samamoisia ylijäämiä ole odotettavissa kuin takavuosina, mutta ihan hyvin pärjäillään. Talousarviokehyksessä jos pysymme, seilaamme somassa myötä tuulessa kohti tulevaa. Mutta esteitä on tiellä kohtalon. Niin kuin nyt tämä uimahallin pihamaan varapäiväkoti vuosikausiksi.

Raporttien tarkastelussa osui opella silmään, että kaupungin raportissa mainittiin sana oppilashuolto, vaan ei sitä hyvinvointialueen osavuosikatsauksesta löydy. Oppilashuolto on sen kontolla. Lienee muita kiireitä. Itseltä oli mennyt keväällä ohi, että ateria- ja puhtauspalvelut oli palkittu esimerkillisenä ja yrityksenä ja työyhteisönä! Hienoa! Hip hei!

Laitetaan kuitenkin hyvinvointialueiden ja kaupungin murheet perspektiiviin. Hietasen Perttu teki kauniit biisit maailman menosta ja Mikko Perkoila ne lauloi.




 

lauantai 27. huhtikuuta 2024

PROMTTISAURUS HYVIN VOIPI

Eri ikäisten Porvoolaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtivat yhteistyössä Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ja kaupunki. Eniten omasta terveydestään huolehtii tietysti porvoolainen itse. Varsinaiset terveydelliset ja sosiaaliset tukitoimet ovat hyvinvointialueen kontolla. Jää kaupungillekin hommaa.

Keskiviikon valtuustossa hyväksyttiin hyvinvointisuunnitelma ja Kevarin perälle tulevan asuntoalueen Kevätlaaksonniityn asemakaava. Pääosin omakotitaloja (40 kpl) mutta mahdollisesti myös pari kerrostaloa.


Porvoon hyvinvointisuunnitelmaan on koottu nykytila ja erinäiset suunnitelmat eri toimialoilta sekä muita suunnitelmia. Näin syntyy pitkälti yli satasivuinen lukupaketti. Ei tule ajatelleeksi, että kevyen liikenteen väylät ovat suurin liikuntapaikka. Ainakin pisin. Näin kertoo kaupunkisuunnittelu omassa osiossaan. Oikeastaan kaikki kunnan toiminta tukee terveyttä ja hyvinvointia tavalla tai toisella. Parkkimaksutkin.

Tilastojen mukaan Porvoolla menee melko hyvin vaikka tyttöjä ahdistaa, ryyppäämme liikaa, syömme miten ja mitä sattuu ja päälle päätteeksi emme liiku tarpeeksi. Omatoimiseen liikkumiseen Kokoniemessä odottaa avaamistaan tosi komea ulkopunttisali. Liikkatunnilla huomasin.

Noista edellä mainituista jutuista puhuin ryhmäpuheenvuorossa. Olin taannoin Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa-tapahtumassa ja siellä kantavana teemana oli tänä vuonna tekoäly. Asiasta innostuneena tein kokeeksi ryhmäpuheen tekoälyn avulla. Siitä tuli ihan perus ryhmäpuheenvuoro. Tyydyin omaan luomuälyllä aikaan saatuun. Mutta tiedoksi näyte. Tällä tavalla tekoäly olisi homman hoitanut:

” Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kaupunkilaiset,

Olemme kokoontuneet tänään keskustelemaan Porvoon kaupungin hyvinvointikertomuksesta, joka on merkittävä asiakirja kaupunkimme tulevaisuuden kannalta. Tämä kertomus ei ole vain paperi; se on suunnitelma ja sitoumus parempaan huomiseen kaikille porvoolaisille.

Vihreänä valtuustoryhmänä korostamme, että hyvinvointi on laaja käsite, joka ulottuu terveydestä ja turvallisuudesta yhteisöllisyyteen ja ympäristön laatuun. Meidän on pyrittävä luomaan kestävä perusta hyvinvoinnille, joka kantaa niin nykyisiä kuin tulevia sukupolvia… Lopuksi haluan korostaa, että hyvinvointi on yhteistyön tulos. Se vaatii kaikkien toimijoiden – kaupungin, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten – aktiivista osallistumista. Vain yhdessä voimme rakentaa Porvoosta entistä vihreämmän, terveellisemmän ja onnellisemman kaupungin. ”

Semmosta. Siitä sitten vappupuhetta promttaamaan (ohjetta tekoälylle kutsutaan promtiksi).

Talouden tasapaino- ja tuottavuusohjelma tulee vielä muuttamaan hyvinvointisuunnitelmaa. Tärkeitä yhteisöllisyysjuttuja kuten jokikarnevaalit ja Porvoon valot poistetaan tai harvennetaan. Onneksi on DOME! (kts alla)

Maan hallituksen kiivas säästö ja karsimisvimma tulee vaikuttamaan meidän terveyteemme ja hyvinvointiin. Hytekertoimet käyvät kierroksilla.

Säästäminen on helppoa, kun ei ole niin nuukaa seurauksista. Voin päättää itse säästää tuosta vaan pari tonnia. Syön tarjousjugurttia, kinkkaan yhdellä jalalla (tarvitsen vain yhden kengän) ja naapuri parturoi ja terapoi siinä samalla.

Opettajia on puhuttanut kaupungin uusi tapa jakaa opetustunnit. Maikoilla on perustunnit, joidenka päälle tulee ylitunnit (ei ylityö). Nyt mennään perustunneilla ja päälle ehkä yksi lisää. Se on toki vähemmän kuormittavaa, kun on vähemmän opetustunteja mutta outoa on, että sitten pitää palkata tuntiopeja tekemään ylijäävät tunnit. Ennen saman aineen opet ovat jakaneet tunnit ja näin on ollut kaikilla oppilailla pätevä maikka. On kyse rahastakin toki. Jos sattuisi vaikka olemaan asuntolainaa. Ja kaupunki kai säästää, kun ei tarvitse maksaa pätevän palkkaa.

Cittarin rakennustyöt alkavat. Näkee sitten millaiseen molokin kitaan kaivurin kauha solahtaa. Muutama vuosi menee mylläyksissä ennekuin pääsee yläterassille bisselle. Semmoinen sinne piti tulla. Jos ei tule, täytyy vuokrata huoneistohotellista huone ja jääkaappi. Huoneistohotellin sijaan toivottiin kaupungilla varmaan ennemmin hienostohotellia.

Hyvinvointialueen valtuuston kokous oli tiistaina VPK:n talolla. Sieltä ei ole paljoa raportoitavaa. Eniten jäi mieleen Hanna Marian savuporokeitto (oli porotonkin) ja korvapuustit. Esityslistalla oli muutama valtuutetun eroanomus ja pari aloitetta. Minusta kokouksia ei tarvitsisi pitää niin usein, jos ei ole asiaa. Vihreiden aloitteeseen kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä vastattiin, että asiaa selvitetään ja pohditaan yhdessä kuntien kanssa. On sopimus, että kaupunki ja hyvinvointialue treffaavat kerran vuodessa. Porvoon hyvinvointisuunnitelmassa todetaan, että ei ole vielä tänä vuonna tavattu. Hyvinvointialue on kutsuja. Vuoden päästä on kunta- ja hyvinvointialuevaalit. Mahtaako jälkimmäiseen olla tunkua.

 

Porvoon DOME on vallan mainio idea. Lundinaukiolle tulee ensi kuussa teltta, jossa on vaikka mitä ohjelmaa. Suurin osa pääsymaksuttomia. Katso!

Lopuksi tekoälystä innostuneena pyysin tekoälyä luomaan lyhyen vappuvitsin jossa on sima, rusina ja munkki.

  “Miksi olet niin rypistynyt?” Rusina vastaa: “Koska olen ollut täällä simassa odottamassa vappua!” Munkki naurahtaa: “No, ainakin sinulla on seuraa – minä ja sima!”

huoh..

Hauskaa vappua! 

 

 

 

 

 

 

 


keskiviikko 26. tammikuuta 2022

ÄÄNIÄ, PISTEITÄ , ÄÄNESTYKSIÄ

 Minut äänestettiin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Kiitos tukijoille. Kiitos kaikille ketkä ylipäänsä äänestivät. Joka toinen ei piitannut asiasta tällä(kään) kertaa. Seuraavat kuntavaalit ja aluevaalit ovat samaan aikaan huhtikuussa 2025. Silloin voi samalla vaivattomuudella kertaheitolla olla äänestämättä kaksissa vaaleissa. No, vuoden päästä eduskuntavaalit ja pian sitten jo pressaakin valitaan.

Jokainen saamastani 178 äänestä oli ja on tärkeä. Sain 72 ääntä enemmän kuin kuntavaaleissa puolivuotta sitten. Äänestystuloksen seuranta oli jännää mutta kamalaa. Pikkuautollisen verran äänestäjiä suuntaa tai toiseen olisi vaikuttanut tulokseen isosti. Bussilastillinen äänestäjiä olisi tuonut vihreille viidennen paikan. Ei tullut. Maaliskuussa pitäisi olla ensimmäinen kokous. Kaiketi kokouksia on aika usein koska kaiken pitäisi olla, ainakin jossain määrin, valmista alle vuoden päästä. Ovat virkamiehet jo pohjia tehneet, mutta duunia ja lukemista tulee piisaamaan. Kerron sitte.

Joulukuussa ei valtuusto kokoontunut, ei ollut asiaa, nyt keskiviikkoehtoona oli. Kaupunkikehityksestä ja hallituksesta oli tullut kolme asemakaavaa hyväksyttäväksi. Osassa kaavoja, ja kaavojen muutoksista, oli jo edellisissä päätösvaiheessa syntynyt äänestyksiä ja keskustelua. Samaa oli odotettavissa nytkin. Tulihan sitä. Eniten etäkokouksessa puhututti torin kaava. Tiedättehän sen paikan siinä Seurahovin ja Cabriolen välissä. Sen nimeksi on kaavan mukaan tulossa Porvoon tori. Okei. Osalle valtuutetuista on tiukka paikka, kun torin ympäriltä katoaa parkkipaikat. Taannoin oli Kajaanissa toteutettu saman sorttinen operaatio ja kas keskusta ja torin ympäristö elävöityvät. Torille halutaan tulla. Vaikka kävellen. Innokkaana torikahvittelun ystävä soisin kahvilaperinteen jatkuvan. Suunnitelmissa olevan paviljonkirakennuksen rakentaa joku yksityinen taho. Jos rakentaa. Saa olla rahaa takana, että siitä syntyy suunnitelmien mukainen wow-rakennus. Äänestykseenhän tämä meni. Kolmeen itseasiassa. Ja niin siinä kävi, että Porvoossa on Porvoon tori jatkossakin 29-20. Erään äänestäjän tekniset ongelmat toivat lisäväriä someen ja äänestykseen.

Kokoniemen laskettelurinteen ja sinne tulevan tapahtumakentän välittömään läheisyyteen on tulossa useampi puurakenteinen kerrostalo. Kaupunkikuva muuttuu. Ehkä suunniteltu pitkä lamellitalo toimii äänieristeenä kaupunkiin päin, eikä Popedan 75-vuotisjuhlakonsertin elämöinti kanna keskustaan asti. Hieman puutalon nurkissa natajaa, vaikka äänieristystä on luvattu. Tulvat eivät kaavan mukaan ole uhka. Kontioilla pärjää. Ei tästä isommin keskustelua syntynyt.

Sen sijaan vanhan kauppiksen tontin tiimoilta sanottavaa syntyi. Tontille on suunniteltu seitsemän kerrostaloa. Ovat pistetaloja. Se tarkoittaa, että talon keskellä on portaikko ja sen ympärillä asunnot. Olen siis asunut koko lapsuuteni pistetalossa. Itse olen kutsunut sitä kerrostaloksi. Onhan se kiva jos portaikosta on yhteys asuntoihin. heh. Kerroksia olisi kaavaehdotuksen mukaan viidestä kuuteen. Se korkeus itselle menisi mutta kumppanuuskaavahankkeessa oli epäselvyyksiä, joten palautukseen äänestin. Vaan sepä hävittiin. Ja oli siinä kokousteknistäkin sekoilua. Joten hävittiin toinenkin palautus esitys. Jep kahesti palauteltiin.

Parkkipaikat ja asunnot puhuttivat monia. Ratkaisuna voisi olla, että rakennetaan vain parkkitaloja ja ihmiset asuvat autoissaan.

Noihin molempiin rakennuskomplekseihin on tulossa asunnot yli 400 asukkaalle. Semmoista kasvua  kaupungin asunto-ohjelmassa tavoitellaankin. Minnekäs seuraavat asunnot tungettaisiin?

Ja ilta jatkui. Käsittelimme maahanmuuttajien kotouttamisohjelman.  Se oli varsin laaja ja ainakin minun silmään hyvin ja selkeästi laadittu. Keskusteluahan tästä syntyi. Ikävä klangi joissakin puheissa. You know, Surullista. Mainitaan siellä haasteena asuntoalueiden eriytyminen mutta se ei riitä, ellei asialle tehdä jotakin. Voisiko seuraavat neljäsataa asuntoa olla vuokrakämppiä?

Porvoon mitalin sain kun kaupunki 1996 oli täyttävinään 650 vuotta. Ruma ja painava. Nyt on mitali taas esityslistalla 25-vuotta edellistä myöhemmin, nythän juhlittiin kaupungin suunnilleen 675 v. juhlaa.  Mitali annetaan ansioituneelle porvoolaiselle henkilölle tai yhteisölle. Toimikunta päättää kunnianosoituksen saajasta kaupunkilaisia osallistaen. Jos ei ole kukaan ansioituinut, niin kunniaa ei jaeta. Pitää ansiokkaasti toimia Porvoon hyväksi tai tehdä Porvoota tunnetuksi. Ei ansioitunut sitten muuta saakaan kuin mitalin ja sen saamisen kunnian.  Hiljaista oli puheenvuoropyyntöjen osalta. Ainoa hyvä puoli tässä on, että joku paikallinen taiteilija saisi duunia. Ehkä mitalinkin joku päivä.

 Tämmöinen oli edellinen Porvoo-mitali