keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Väijymistä, katsauksia ja käsikelloja


Valtuusto kokoontui pitkästä aikaa. Aikaa kului jo reilusti yli tunti. Edellisen kerran treffattiin varttitunnin verran maaliskuussa. Huhtikuussa oli hiljaisempaa. Nyt hyvät keskustelut. 

Kaavoituskatsaus kirvoitti kielenkantoja. Erityisesti jonnekin, joskus, kenties tuleva Citymarket. Jotkut tuntuivat tietävän asiasta enemmän kuin toiset. Siksipä ihmeteltiin, ettei kauppalaitoksen suunnitelmia Länsirannalle sijoittumisesta  näy katsauksessa. Apulaiskaupunginjohtajan mukaan suunnitelmia ei tässä katsauksessa ole, koska niitä ei ole. Tai voi olla, että tulee. Siitä sitten saamme keskustella jos kaupunkikehitys kaava muuttaa. Vaikutti siltä, että muuttaa ja että tulee. Siihen Taidetehtaan eteen ei se minunkaan mielestä sovi. Ei mitenkään. Voisi nykyisen cittarin korttelin omistajat panna viisaat (toivottavasti) päänsä yhteen ja operoida nykyiselle paikalle uuden kaupan tai kauppakeskuksen.  Lehdissä puhutaan uudesta ja vanhasta keskustasta. Minulle keskusta on keskusta ja Länsirannalle on nousemassa kaupunkilähiö. Tutut tapaa keskustassa. Katsaus kannattaa vilkaista, niin tiedät miksi laukkumiehet nurkissasi häärii. Tässä se.

Itä-Uudenmaan turvallisuusohjelma keskusteltiin läpi. Siinä ei puhuta väestönsuojista tai bunkkereista vaan liukkaista kaduista, liikenteen vaaroista ja viinan kiroista. Samat aiheet olivat esillä kaupungin hyvinvointikertomuksessa. Sen mukaan joka viides porvoolaisnuori kärsii masennuksesta ja on käynyt ammattiauttajan pakeilla. Iso luku. Kuraattorien määrää on lisätty joten apu löytyy. Joka viides ?? Raportin tiedot perustuvat nuorten täyttämiin THL:n hyvinvointikyselyihin. Pitkä kysely johon kaikki eivät suhtaudu kovin vakavasti. Taannoin täytettiin netissä oppilaiden kanssa uutta kyselyä. Tunti siinä vierähti kun palvelin oli jumissa ja lopulta tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tieto, että palvelin kaatui ja menee kynähommiksi myöhemmin.”Mitä sä vastasit tohon oletko ollut sukupuoliyhteydessä kohtaan?”. Nuoret ovat nuoria ja varmaan päihteiden ja tupakin osalta tiedot ovat ihan relevantteja, tai ainakin suuntaa antavia. Loviisassa on käppyröiden mukaan kovin meno. Siellä dokataan ja poltetaan eniten. Kyselyn mukaan. Kertomus tässä.

Uimahallin aaltoallas on sökö. Vedet ovat siellä missä ei pitäisi. Maksamme yli 600 000 € ja jo kelpaa taas polskia.

Rakennus – ja ympäristölautakunta on kokoontunut pari kertaa sitten viime raportoinnin. Jos viime viikolla pihasi eteen pysähtyi virkamiehistä ja lautakuntalaisista täyteen pakattu pikkubussi saatoit olla lautakunnan pihakatselmuksen kohteena. Huristeltiin kaupunkia Tirmoosta Sipoon rajalle. Muutama sulovileeni bongattiin ja muutama kimurantti naapuririita todettiin. Ihmiset osaavat olla kummallisia, jos sille päälle heittäytyvät. Sen opin, että pihalla ei saa säilyttää rekisteröimätöntä autoa. Ei edes viittä vaikka Latela olisikin suosikkiohjelma. Samalla vilkaistiin myös uusia rakennuskohteita ja todettiin, että Haikkooseen nousee kivoja taloja. Raksojenkin ympäristöjen tulee olla siistejä.  Räikeimmät rikkomukset tulevat saamaan kehotuksen ja enemmänkin jos rytö ei oikene. Yllättävän omatoimisesti ihmiset ovat rakennuksia nikkaroineet. Omatoimisesti siltä osin, että luvat on unohtunut hankkia. Olipa yhdessäkin tien varressa katerpillarit maansiirtotöissä ja virkamiehet katselivat toisiaan kummissaan. Kukaan ei muistanut antaneensa lupaa. Sköldivikissä oli joku kipanut joutomaata 25 000 kuutiota. Sakot ovat kuulemma edullisempia kuin asianmukaiset maksut. Kävin reissun jälkeen siistimässä liiterini taustaa.

Ai niin oli tässä vaalitkin. Olin virkailija ja leimasin innokkaasti vaalilippuja. En toki kaikkia kerralla, vaan sitä mukaa kun lippuja tuli. Tuli mieleeni, että kuinka kauan kopissa voisi olla ? Missä vaiheessa pitäisi poistaa, että muutkin pääsisivät ? Jos jokainen viipyisi kopissa vaikkapa 20 minuuttia voisi siten vaikuttaa vaalitulokseen. Jos kopissa viipyi kauan, saattoi lipusta löytyä muutakin kuin numero. Päättelin. No nyt on uusi regime ja pulinat pois. Tai nyt ne vasta alkavat.

Musiikkiin painottunut nuorison taidetapahtuma SOUNDS oli hieno happening. Innokkaita soittajia ja  laulajia ympäri Suomen. Ilmaisia konsertteja ympäri kaupunkia. Lauantaiehtoona kaupungintalon edusta täynnä populaa kun Kasmir tanssitti ja huudatti porukkaa. Kiljunta kuin Dingolla muinoin. Näyttävä projisoiti kaupungintalon seinään ja ilotulitus päättivät pippalot. Itselleni parhaat kiksit tarjosivat kuitenkin lapinkäsikellot. Maagisen kuuloista ja näköistä. Steelrummun kokoinen steelrumpali sai myöskin sympatiani osakseen. Raahasi vielä  öljytynnyrinsä Grandiin ja kieltäytyi järkkäreiden avusta. Asennetta!

Lauantaina armas aika ja suvi taas joutuvat. aah.