Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotouttamissuunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotouttamissuunnitelma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

ÄÄNIÄ, PISTEITÄ , ÄÄNESTYKSIÄ

 Minut äänestettiin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Kiitos tukijoille. Kiitos kaikille ketkä ylipäänsä äänestivät. Joka toinen ei piitannut asiasta tällä(kään) kertaa. Seuraavat kuntavaalit ja aluevaalit ovat samaan aikaan huhtikuussa 2025. Silloin voi samalla vaivattomuudella kertaheitolla olla äänestämättä kaksissa vaaleissa. No, vuoden päästä eduskuntavaalit ja pian sitten jo pressaakin valitaan.

Jokainen saamastani 178 äänestä oli ja on tärkeä. Sain 72 ääntä enemmän kuin kuntavaaleissa puolivuotta sitten. Äänestystuloksen seuranta oli jännää mutta kamalaa. Pikkuautollisen verran äänestäjiä suuntaa tai toiseen olisi vaikuttanut tulokseen isosti. Bussilastillinen äänestäjiä olisi tuonut vihreille viidennen paikan. Ei tullut. Maaliskuussa pitäisi olla ensimmäinen kokous. Kaiketi kokouksia on aika usein koska kaiken pitäisi olla, ainakin jossain määrin, valmista alle vuoden päästä. Ovat virkamiehet jo pohjia tehneet, mutta duunia ja lukemista tulee piisaamaan. Kerron sitte.

Joulukuussa ei valtuusto kokoontunut, ei ollut asiaa, nyt keskiviikkoehtoona oli. Kaupunkikehityksestä ja hallituksesta oli tullut kolme asemakaavaa hyväksyttäväksi. Osassa kaavoja, ja kaavojen muutoksista, oli jo edellisissä päätösvaiheessa syntynyt äänestyksiä ja keskustelua. Samaa oli odotettavissa nytkin. Tulihan sitä. Eniten etäkokouksessa puhututti torin kaava. Tiedättehän sen paikan siinä Seurahovin ja Cabriolen välissä. Sen nimeksi on kaavan mukaan tulossa Porvoon tori. Okei. Osalle valtuutetuista on tiukka paikka, kun torin ympäriltä katoaa parkkipaikat. Taannoin oli Kajaanissa toteutettu saman sorttinen operaatio ja kas keskusta ja torin ympäristö elävöityvät. Torille halutaan tulla. Vaikka kävellen. Innokkaana torikahvittelun ystävä soisin kahvilaperinteen jatkuvan. Suunnitelmissa olevan paviljonkirakennuksen rakentaa joku yksityinen taho. Jos rakentaa. Saa olla rahaa takana, että siitä syntyy suunnitelmien mukainen wow-rakennus. Äänestykseenhän tämä meni. Kolmeen itseasiassa. Ja niin siinä kävi, että Porvoossa on Porvoon tori jatkossakin 29-20. Erään äänestäjän tekniset ongelmat toivat lisäväriä someen ja äänestykseen.

Kokoniemen laskettelurinteen ja sinne tulevan tapahtumakentän välittömään läheisyyteen on tulossa useampi puurakenteinen kerrostalo. Kaupunkikuva muuttuu. Ehkä suunniteltu pitkä lamellitalo toimii äänieristeenä kaupunkiin päin, eikä Popedan 75-vuotisjuhlakonsertin elämöinti kanna keskustaan asti. Hieman puutalon nurkissa natajaa, vaikka äänieristystä on luvattu. Tulvat eivät kaavan mukaan ole uhka. Kontioilla pärjää. Ei tästä isommin keskustelua syntynyt.

Sen sijaan vanhan kauppiksen tontin tiimoilta sanottavaa syntyi. Tontille on suunniteltu seitsemän kerrostaloa. Ovat pistetaloja. Se tarkoittaa, että talon keskellä on portaikko ja sen ympärillä asunnot. Olen siis asunut koko lapsuuteni pistetalossa. Itse olen kutsunut sitä kerrostaloksi. Onhan se kiva jos portaikosta on yhteys asuntoihin. heh. Kerroksia olisi kaavaehdotuksen mukaan viidestä kuuteen. Se korkeus itselle menisi mutta kumppanuuskaavahankkeessa oli epäselvyyksiä, joten palautukseen äänestin. Vaan sepä hävittiin. Ja oli siinä kokousteknistäkin sekoilua. Joten hävittiin toinenkin palautus esitys. Jep kahesti palauteltiin.

Parkkipaikat ja asunnot puhuttivat monia. Ratkaisuna voisi olla, että rakennetaan vain parkkitaloja ja ihmiset asuvat autoissaan.

Noihin molempiin rakennuskomplekseihin on tulossa asunnot yli 400 asukkaalle. Semmoista kasvua  kaupungin asunto-ohjelmassa tavoitellaankin. Minnekäs seuraavat asunnot tungettaisiin?

Ja ilta jatkui. Käsittelimme maahanmuuttajien kotouttamisohjelman.  Se oli varsin laaja ja ainakin minun silmään hyvin ja selkeästi laadittu. Keskusteluahan tästä syntyi. Ikävä klangi joissakin puheissa. You know, Surullista. Mainitaan siellä haasteena asuntoalueiden eriytyminen mutta se ei riitä, ellei asialle tehdä jotakin. Voisiko seuraavat neljäsataa asuntoa olla vuokrakämppiä?

Porvoon mitalin sain kun kaupunki 1996 oli täyttävinään 650 vuotta. Ruma ja painava. Nyt on mitali taas esityslistalla 25-vuotta edellistä myöhemmin, nythän juhlittiin kaupungin suunnilleen 675 v. juhlaa.  Mitali annetaan ansioituneelle porvoolaiselle henkilölle tai yhteisölle. Toimikunta päättää kunnianosoituksen saajasta kaupunkilaisia osallistaen. Jos ei ole kukaan ansioituinut, niin kunniaa ei jaeta. Pitää ansiokkaasti toimia Porvoon hyväksi tai tehdä Porvoota tunnetuksi. Ei ansioitunut sitten muuta saakaan kuin mitalin ja sen saamisen kunnian.  Hiljaista oli puheenvuoropyyntöjen osalta. Ainoa hyvä puoli tässä on, että joku paikallinen taiteilija saisi duunia. Ehkä mitalinkin joku päivä.

 Tämmöinen oli edellinen Porvoo-mitali



 

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Miljonäärinä kaupunkipuistosta Dösiksen ranskalaisille


Paikallispolitiikkabisnekset jatkuivat reilun kuukauden joululomailun jälkeen. Heti kärkeen kokoontui valtuusto viime viikolla. Näytti ensin siltä, että lyötäisiin nopeusennätys esityslistan läpikäynnissä (kahdella keskustelupuheenvuorolla n.10 min) mutta kaupunginjohtajan vastaus erään valtuutetun kirjalliseen kysymykseen venytti aktin kahteenkymmeneen minuuttiin. No, oli päälle iltakoulu uuden kaupunkistrategian mittareista, että kyllä ihan asialla lopulta oltiin. Mittareihin sitten toiste jahka niitä on tutkittu tarkemmin.

Esityslistalla ei juuri muuta ollut kuin Kansallisen kaupunkipuiston hoito-ja käyttösuunnitelma..  Puistohan alkaa Linnamäeltä ja nivoo yhteen kaksikymmentäkuusi enemmän tai vähemmän tuttua kohdetta pitkälti Porvoonjoen molempia puolia seuraillen mm. jokiranta, Taidetehdas, Kokonniemi, Hamarin ranta, Stensböle, Stormossen, Ruskis, Joonaanmäki, Empirekaupunki. Pidin lyhyen puheenvuoron ja samalla kummeksuin kuinka näillä näkymin taidetehtaan eteen tuleva jokicittarikompleksi istuu kaupunkipuiston suunnitelman kirjauksiin. Youtubesta voit tsekata lausumat ja motkotukset. Korkein hallinto oikeus ei siis katsonut aiheelliseksi käsitellä kaavasta monitaustaisella työryhmällä tekemäämme valitusta. Vtu.

Toivotaan, että rakennuslupavaiheessa on esillä piirustukset jotka saavat aikaan wow-efektin. Kuinka lie vaikuttaa uusi ympäristösuojelupäällikkö. Hepulla on pitkä kokemus ympäristö- ja vastuullisuuskysymysten parista, kuinka ollakaan, Keskolla. Ilman hotellia ei kauppaakaan tule. Näin on luvattu. Hotellioperaattorin kanssa kuulemma aletaan nyt käydä neuvotteluja. Ehkäpä sellainen löytyy. Alueelle on koko ajan saanut rakentaa hotellin vaan kukaan ei ole halunnut.

Varsovassa on neuvostoaikainen virastorakennus, josta paikalliset toteavat, että paras paikka ihailla mötikkää on yläkerroksen ikkunoista. Sieltä kun se ei näy. Toivotaan, ettei jokicittarin paras ihailu paikka ole kattoterassi. Joen rantaan Kokonniemeen päin jäävälle suikaleelle saa nyt esittää käyttöideoita. Villitkin ideat ovat tervetulleita. Hmm..Mielensäpahoittajapuisto, Seikkailusauna, nudistiranta, ajatushautaamo, aikuistenpuuhamaa. Aikuisten puuhamaassa haluaisin ajaa bussia, olla lätkäveskari ja maistaa hapansilakkaa. Kehitys kehittyy.

Sosiaalilautakunnan kokouksessa keskusteltiin Esperin tehostetun palvelun yksiköstä Vuokosta ja samana ehtoona Vuokko oli esillä myös A-Studiossa. Vuokko ja moni muu... Lautakunta ei syksyn tarkastuskäynneistä tiennyt ja nyt avattiin taustoja. Syksyllä pöydälle nousivat tuon tuosta kotihoidon ropleemat. Suurelta osin Esperin ongelmia on jo puitu julkisuudessa. Inhimilliset erehdykset ja valvontakäynteihin varattujen resurssien riittämättömyys mainittiin meille. Esperistä ves´perä. Mitään vakavaa ei kuulemma tällä hetkellä ole. Porvoo on isäntäkunta neljässä Porvoossa olevassa yksityisessä vanhusten hoitolaitoksessa ja valvonta kuuluu meille, kuten myös moneen muun ostetun palvelun. Asiakkaina on muitakin kuin porvoolaisia. En usko, että useammat valvontavisiititkään saavat heikkoa hoitotilannetta muuttumaan ennen kuin tehostettuun laitoshoitoon satsataan enemmän rahaa hoitajien palkkaukseen.

Kaupungille tupsahti syksyllä budjettivaiheessa 12 miljoonaa ennakoimatonta tuloa yhteisöveron muodossa. Irtoaisiko siitä? Tai irtoaisiko siitä Porvoon Veden vesiputkeen? Tai Skeittihalliin? Tai voimisteluhalliin? Tai  kuntoportaisiin? Tai kirjastoautoon ?  Ottajia olisi. Taitaa mennä kaikki velan hoitoon. Sikäli surullista, että syksyllä talousarviota laaditaan, neuvotaan ja pähkäillään muutamien kymppitonnien marginaalilla ja taustalla pyörii yhteisöveroruletti josta saattaa napsahtaa ihan mitä vaan. Voi toki tulla nollakin.

Niin.. sote jäi kesken. Kotouttamissuunnitelmaa oli fiilattu ja se kelpasi. Sosiaali- ja terveystoimen kuljetuspalvelut jatkuvat nykyisellään pääasiassa useamman tutun kyyditsijän toimesta syyskuun loppuun. Kilpailutus käynnissä. Kyseessä liki miljoonan potti. Mielenterveys- ja päihdestrategian voit tarkistaa tästä.

Taidetehtaalla vaihtuu keväällä ravintolatoimija Vitriinissä. Enää ei sanota Fazer kun halutaan hyvää vaan nyt hyvää tuo ravintolaan ja vuokratuloihin Kanresta. Kanrestan omistaa Suomen Kansanterveysyhdistys ja sen jäseninä ovat Suomen mielenterveysseura, Sydäntautiliitto, Vanhustyön keskusliitto ja Lastentautien tutkimussäätiö. Nyt kun hörppäisee oluen Taidetehtaalla osa tuotosta menee kansanterveydelle. Vähän niin kuin dösiksellä muinoin jassoa pelatessa.

Kaupunkistrategian yhteydessä konsultti kertoi Porvoon Matkahuollon olevan Suomen neljänneksi vilkkain. Ei näemmä tarpeeksi vilkas kun lappu tuli luukulle kuin faksi Jäätteenmäelle. R.I.P dösis. Sen ulkopuolen ikkunalaudalla istuen tuli teininä kökötettyä monta iltaa. Välillä kerättiin fyrkat ranskalaisiin ja jatkettiin kököttämistä. Siihen Matkahuolto jää nyt tyhjilleen kököttämään ja elävöittämään keskustaa.