Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidetehdas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidetehdas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Mittarimatoja Kuopijon mallilla

 

Valtuuston keskiviikon lyhyehkössä kokouksessa isoimpana aiheena oli kaupunkistrategian mittarit. Niistä nähdään (ainakin on tarkoitus nähdä) kuinka edistyvät ajatukset Porvoosta suosituimpana kotikaupunkina, kuinka on kaupunkielämän sykettä, kuinka ollaan paras arkenakin ja kuinka olemme ilmastotekojen kaupunki. Isoja mittareita on kymmenen. Mittarit ovat peräisin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin perustuvasta mayorindicators mittaristosta. Siellä niitä on pari sataa. Netistä voi luurata. Palikka maksaa kolmetonnia vuodessa. Sitten vain mittaamaan. Tavoitetasoja vertaillaan pääkaupungin läheisyydessä sijaitseviin kaupunkeihin mm. Lahteen, Kuopioon ja Vaasaan. Kuopioon ja Vaasaan? No Vaasassa toki kielijuttu. Verrokit ovat nyt isompia kuin Porvoo haaveilee olevansa vuonna 2050. No Jäke ei ole.

Mitataan Väestönmuutosta, HYTE- kerrointa (Sen perusteella valtiolta tulee rahnaa. Siis kuinka hyvin on kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia edistetty. Isomminhan siitä kantaa kohta huolta hyvinvointialueet).

 Lisää mittaria. Koulutusindeksi, katuturvallisuus. Siihen tilastot poliisilta rikoksista, pahoinpitelyistä, rattijuopumuksista. Kännipäältä tai muuten sekaisin olevalta vaikutti tyyppi, joka keskiviikkoaamuna kiihdytti punaisia päin Keskuskoulun edessä, kun koululaiset lähtivät vihreillä ylittämään katua. Punaisia päin ajellaan muuallakin varsin surutta.

Lisäksi mitataan keskustan elämyspulssi (Telia kertoo missä kännykkä sykkii), työllisyysaste, yritys- ja lainakanta. Ekologisesti mitataan kasvihuonepäästöt ja suojellun metsämaan osuus kaupungin metsistä. Sen pitäisi olla vuoteen 2030 17 %. Sehän suhteellisesti hoituu, kun metsää ahkerasti hakataan talousarvion hakkuutavoitteiden mukaisesti. Höh. Miten lie metsää jäljellä suojeltavaksi. Kasvaa metsä toki, mutta ei tuossa ajassa. Näistä jutuista valtuustossa sitten keskusteltiin. Ja äänestettiinkin tuttuun tapaan juuri luontojutuista; metsien suojelusta. Suurin osa 41–9 (poissa 1) kannatti. Ai niin. Taputettiinhan me kaupunginjohtaja kaupunginjohtajaksi. Clap, clap. Johtajasopimusta sorvaamaan.

Maanantaina oli miltei sama porukka raikkaassa ulkoilmassa katsastamassa tulevaa Puistokatua. Se on tämä nykyinen Mannerheimin väylä johon istutettaan puita kaistojen keskelle. Onkohan se sitten Mannerheimin puistokatu? Kadun linjaan tulee hieman mutkaa mutta siitä saapuu sitten ”näyttävän arkkitehtuurin” myötä kaupungin sydämeen.

Mäkkärin kulmilta lähtevä puusto ja vanha ABC vaihtuvat puistokadun myötä asuinrakennuksiin. Kun oli tarpeeksi kävelty, mentiin jatkoille iltakouluun kaupungintalolle. Professori Markku Silenius kertoi kaupunkien tulevaisuudesta ja puhuttiin kaavoituksen arvopohjasta. Hyvä alustus oli.  ”Ihmisen kokoisia tiloja ”,”Vihreää joka paikkaan ””Rakenna kauniisti ja ihmislähtöisesti”,” Ole rohkea”. Eikös nämä kuullosta hyviltä? Näitä nähnemme sitten siinä vanhan ABC: tienoilla. Ja muualla. Jep jep. Ei ollut rakennusfirmoja kuulolla. Kaavavaiheessa tulisi tarrata näihin asioihin.

 Rohkeudesta ja luottamuksesta puhui maanantaina iltapäivänä jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen Taidetehtaalla. On hänellä meriittejä millä puhua. Vanha Ipan valmentaja (Ipa saa juuri tätä kirjoittaessa kuonoon Kuopiossa, kirjaimellisestikin näemmä). Sekin jäi Jalosesta mieleen, että ennen muinoin oli joukkueen saunailtaan innokkaasti lähtijöitä mutta nyt saatetaan kysyä ”onko pakko?” Jäi mieleen myös se, että maajoukkueen palavereissa ei olla lippis päässä. Ei vaikka ois änäri tähti.

Aluevaltuusto oli jo jokunen aika sitten Myrskylässä. Komea puurakenteinen koulu. Niillä kulmilla on Myrskylän kaupunginjohtajan mukaan oltu itku kurkussa, kun entinen hoivanantaja Päijät-Häme jää taakse. Sittemmin hyvinvointijohtaja ehätti toppuuttelemaan, että palvelut säilyvät. Rahoituksessa on kyllä klappia niin kuin on HUS rahoituksessakin. Porvoon sairaalan päivystystä saa kyllä nyt puolustaakin. Varmaan moni meidän kulmamme eduskuntavaaliehdokas tämän eduskuntavaalikampanjassaan huomioikin. Rahnaa alueelle tulossa alle 400 miljoonaa. Lainaa saadaan ottaa jonkun verran. Investointien verta. Sano valtio.

Epoosta lähtee tod.näk. koulu kun ei ole oppilaita. Ehkä koulun saa takaisin, kun oppilaita taas on. Jos on. Olisiko tuo ollut kallista? Semmoinen on Jukolan viestipaikan viesti. Tästä riittää vielä ainakin puhetta viimeistään silloin kun valtuusto pui talousarviota.

Ja joo. Jos on jotakin toiveita siitä, minne kotikaupunki laajenee, kannattaa nyt lokakuun loppuun mennessä ilmaista mielensä. Naposteltavaa kaveriksi ja täyttämään kyselyä koko perheen kera.

torstai 26. toukokuuta 2022

STRATEGISTATOIMINTAA ERILAISISSA PÖNTÖISSÄ CHIRPY

 

Siinä missä Suomi ja Ruotsi ovat ajautuneet turkkilaiseen basaarikauppaan tinkimisoperaation kohteeksi, saatiin valtuustoryhmien ja kaupunginhallituksen neuvotteluissa hyvässä yhteistyönhengessä tuunattua strategialuonnoksesta varsin oiva lopputulema. Keskiviikon valtuustossa oli vielä muutama puheenvuoro ja muutosesitys. Yhdessä harvoista kokouksen aikana läpimenneistä muutosesityksistä oli vihreillä ilon aihetta läpimenneestä maininnasta soiden ja metsien suojelusta. 

Neuvottelujen hyvää henkeä ei ehkä uskoisi valtuustokeskustelun loppupuolella erään puolueen esiin nostamista ilmastomuutoksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden vähättelystä. Pakkohan niihin lopulta oli vastata ja vihreiden Impiön Jussi kävi tinttaamassa ansiokkaan tiukan vastauspuheenvuoron. Strategia ohjaa sitten lähivuosien kaikkea päätöksentekoa. Lain mukaisesti. Pulpahtaa esiin aina sopivan paikan tullen ja siksi kaikella pilkunviilaamisella ja semantiikalla on merkitystä. ” Valtuuston hyväksymässä strategiassa todetaan, että…”

 Seuraavaksi pitäisi päättää uudesta kaupungin organisaatiomallista. Montako toimialaa, kuka johtaa, minne kuuluvat nuorisopalvelut ja mihinkä laatikkoon liikuntapuolen kenttäväki? Näistä lähiviikkoina neuvotellaan ja jo aika pian päätetäänkin. Se mitä pienet linnut ovat liverrelleet on tuonut viestiä, ettei organisaatiomalli ihan ehdotuksen mukaiseksi tule jäämään. Linnunlaulusta mieleen, että pihan kirjosieppo ilmaantui kesänviettoon täsmälleen samalla päivämäärällä kuin vuosi sitten. Sen organisaatiomalli malli on varsin selkeä. Hurmaa laulullaan (se chirpy chirpy cheep cheep jos joku muistaa), perustaa pari perhettä, ahmii kymmeniätuhansia hyönteisiä ja häipyy.

Tässä on viime ajat ollut yltä päältä strategioissa. Edellä mainitun Unelmien Porvoon strategian lisäksi on työstetty strategiaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Se hommeli on vielä siinä niin kutsutussa vaiheessa, mutta jonkinlaista ajatusta runkoon saatiin maanantaina Haikon kartanossa aikaiseksi. Alustuspuheenvuoroista jäi mieleen tilasto, jonka mukaan Itä-Uusimaa on valtakunnan kärjessä keuhkosairauksien määrässä. Äitivainaan elämän vuonna 1976 lopetti Porvoossa häijyksi äitynyt astma. Kaikenlaiset päästöt ovat niistä ajoista tippuneet huimasti. On niillä varmaan jotakin vaikutusta. Ollaan Itä-Uudellamaalla myös aika läskejä. Ja kumpikaan kärkisija ei kuulemma johdu koronasta. Mainittakoon että kun viime aikoina on ollut keskustelua millaisella muonalla valtuutettuja kaupungilla ja alueilla tulisi ruokkia, jos yli päänsä pitäisi, niin Askolassa Helkamäen emäntien palapaisti keitinperunoiden kera edellisessä aluevaltuuston strategiasempassa oli kerrassaan herkullista.

Maanantaina söin koulussa nakkikeittoa ennen siirtymistä Haikkoon. Tilapalvelut (joka hoitaa siivouksen ja kouluruoat) on järjestämässä henkilöstölle nimikilpailun siivous- ja ruokapalveluille. Tarvitaanko semmoista? Eikö Porvoon siivous ja ruokapalvelut ole jo hyvä nimi? Kertoo mistä on kyse. Haetaankohan takaa jotakin latinalaista. Siivota on latinaksi purgo. Kuinka saundais Borgå purgo?

Tiistaina oli Taidetehtaan Event Factoryn hallituksen seminaari ja sielläkin pakerrettiin strategiaa. Kymmenen vuotta on kaupungilla vielä vuokrasopparia jäljellä Taidetehtaasta, kymmenen jo ollut. Kaupunki tukee tehdasta avustuksella ja Taidetehdas maksaa kaupungille vuokraa. Hieman enemmän kuin se avustus. heh. Samoin tuetaan kulttuuritaloja muissakin kaupungeissa. Nyt kun pahin koronavaihe on selätetty näyttää salien varauskanta varsin hyvältä niin konserttien kuin kokousvieraiden kannalta. Kesällä on hiljaista. Porvoossa on kuvattu monia leffoja ja tv-sarjoja. Olisko joku semmoInen näyttely kiva missä olisi leffan pätkiä kohtauksista kotikaupungistamme ja joku appi/kartta jossa kohteet kaupungilla. Voisi kiinnostaa meitä ja muita. Mua ainakin.

Opella alkaa kohta kesäloma. Tässä vaiheessa vuotta on fiilis kuin olisi loppuu rutistettu sitruuna, vielä vähän rutistetaan ja jos jotakin irtoaisi rutistetaan vielä kerta. Sitten nakataan kesänurmelle toipumaan. Perunoita ei näemmä tarvitse kastella.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

MAALISKUUN KIDUKSISSA KAKOILLEN

 

Vilkas viikko yhteisten asioiden hoidossa. Maanantaina oli valtuuston iltakoulu organisaatiomuutoksesta, tiistaina aluevaltuuston koulutus ja päälle kokous. Keskiviikkona kokoontui kaupunginvaltuusto. Kaikki livenä paikan päällä.

Iltakoulussa esiteltiin tulevan jämäporvoon organisaatiomallia. Jämä siis hallinnon ja talouden kannalta, kun sosiaali- ja terveyspuoli häippäsee ensi vuoden alusta Itä- Uudenmaan hyvinvointialueelle. Tehtäväalueista tulee palvelualueita. Palvelualueilla toimintoja jakaantuu hieman eri otsikoiden alle kuin nykyisin.  Kuinka ne jakaantuvat on vielä pohdinnan paikka valtuustoryhmille. Kulttuuri ainakaan sanana ei näy. Muutoinhan Porvoo on ennusteiden ja ilmeisen strategisen tahtotilan myötä turpoamassa neljänsadan asukkaan vuositahtiin aina 70 000 asukkaan unelmaksi. Vai onko? Halutaanko? Nyt juuri kasvettiin Kotkan ohi. Hunterskin voitti Titaanit.

Aluevaltuusto kokousti toista kertaa. Viimeksi oltiin Porvoossa Taidetehtaalla. Tällä kertaa kokousareena oli Sipoossa uusi koulu Sydän. Viime kerralla nuijittiin päätöksiä, joita oli jo hyvästi etukäteen valmisteltu. Äänestettiin toki. Omista liksoista. Sadan seitsemänkymmenen euron kokouspalkkiota pidettiin liian isona ja äänestyksen jälkeen ei sitä enää sellaisena pidetty. Muilla alueilla kuulemma enempi. Laskin, että puolueen osuuden ja verojen jälkeen jää jäljelle noin yhdeksän kymppiä. Onhan se toki rahaa. Kiva, ettei tarvitse hirveästi maksaa. Kokouksen alussa ministeriön heppu viime kerralla kertoi, että alueille on tulossa liki kuusisataa päätettävää asiaa. Kertoi myös, että Porvoossa ollaan hyvissä asemissa. Vihreät teki aluevaltuuston ensimmäisen aloitteen matalankynnyksen mielenterveyspalveluiden järjestämisestä jokaisen hyvinvointialueen kunnan alueella.

 Sipoon kokouksen pääaihe oli alueen kuntien tilojen ja kiinteän omaisuuden luovutuksesta hyvinvointialueelle. Porvoosta siirtyvät miltei kaikki terveydenhuoltoon liittyvät tilat alkaen Näsin terkkarista aina koulujen terveydenhoitotiloihin ja tietysti kaikki paloasemat. Osin siis vuokralle kolmeksi vuodeksi. Siitä kunnille tuloja. Sen jälkeen? Myydään, pidetään tai huolestutaan? Henkilöstön kanssa samat manööverit. Vajaat kaksi ja puolituhatta työtä harmonisoidaan ja siirretään. Pientä viilaamista on mm. apuvälinekeskusten kannalta. Viime kaudella, kun olin sotelautakunnassa oli aiheena Porvoon apuvälinekeskuksen siirtyminen HUSin alaisuuteen. Ei siirretty. Oli aika pitkälle vastapuolelta jo valmisteltu. Sekös heitä kummastutti. Miten lie nyt käy. Tiistain Sipoon reissun koulutusosuus liittyi varmaan aika monelle osallistujalle tuttuihin kokouskäytäntöihin ja hallintoon. Seuraava aluekoulutus liittyy strategiaan.

 

Valtuustossa oli esillä Kokoniemen liikuntakeskuksen suunnitelma. Maailman mullistukset eivät valmistelua tunnu hetkauttavan (kyllä voisi) vaan edetään jäähalli edellä. Valtuustoryhmien välillä työ sujui jouhevasti. Itseäni huolettaa Kokonhallin säädöt. Alun perin oli halli tarkoitus pyhittää nuorisohalliksi vaan nyt siitä, sitten joskus, on tulossa monitoimitila vauvasta vaariin. Toki jees, mutta ei sinne skeittiramppeja silloin varmaankaan mahdu. Toivoa sopii, että skeittihalliprojekti saadaan onnistumaan toisaalla, siinä missä myös bändikämppäkulttuuritila Tarmolaan. Pensselitehtaalle sutinaa. Heh. Hankkeisiin varatut rahat tuskin riittävät, mutta näihin voisi lohkaista vipuvoimaa reilusti ylijäämäisestä tilipäätöksestä. Ei tuntuisi juuri missään.

Linnajoen koulun pihamaata myllätään miljoonalla ja se on oikein hyvä juttu. Pöhlö juttu oli, että valtuustolla ei ensin ollut mitään liitteitä esitykseen asiaa koskien. Semmoinen sikasäkissä fiilis. Kun  toivottiin tuli tilapalvelujen johtaja esittelemään kuvan. Sinne tulee karusellikin!

Viime blogissa aprikoin maailman johtajien mielenliikkeitä ja sittenhän jo seuraavana aamuna ylittivät tankit Ukrainan rajan. Yli kuukausi on tätä kamaluutta seurattu ja ties kuinka monta päivää, viikkoa, kuukautta, vuotta on vielä edessä. Sama juttu kuin koronan kanssa (iski se pentele; pikkunuha, makuhaju veks). Mikään ei jää ennallaan. Eivät kaupungit, eivätkä ihmisten mielet. Äidit ja lapset pakenevat. Ei voi välttyä ajattelemasta omaa äitiäni ja mummoani (äidin äitiä) evakkojunassa matkalla Muolaasta kohti jotakin. Kahteen kertaan.

Natosta keskustellaan. Okei. Onko siinä kohta juuri keskustelemista? Ollaan kumppaneita. Seiskan tyyliin ”emme seurustele, olemme vain ystäviä”. Pressan mukaan naapuri saattaa olla ikävä ja töniä kun keskustellaan, ronskinpuoleinenkin. Vasta-askelista puhuttiin Ykkösaamussa. Tuskin letkajenkkaa, ehkä quicksteppiä. Hyvin todennäköistä jotakin keljua on tulossa, jollei sitten ole silloin jo naapurilla puitavaa ihan kotioloissaan. Vierustoverina sadisti koulukiusaaja, jonka vastapainoksi haetaan turvaa reilummalta (tällä hetkellä)  ja vahvemmalta korstolta.

Julkaistiin bändin kanssa (Sleepwellers) seitsemäs levy. Jos ei halua fyysistä cd-lättyä hankkia voi musaa aprillipäivästä lähtien kuunnella suoratoistoista. Levy on jo soinut aika kivasti Radio Suomen musaohjelmissa. Patteriradiollakin onnistuu.

Mutta joo. Tiekarhu on herännyt talviuniltaan. Bongasin viimein kotikadulla, harmaahaikarat raakkuvat Kokoniemessä, mustarastasta laulattaa ja lumetkin sulavat joskus. Business as usual.

torstai 28. maaliskuuta 2019

DIGI DIGIMPI DIGEIN JA PIKKU TWIITTAUKSIA


Valtuustorintamalla hiljaista. Eilen keskiviikkona piti olla kokous mutta se peruttiin koska ei ollut asioita. Eipä mitä. Asiaa ei tehty tikusta vaan tekoälystä. Kokouksen sijaan oli ilmeisen vikkelästi järjestetty valtuutetuille iltakoulu digitalisaatiosta. Työ -ja elinkeinoministeriön asiantuntija kertoi, että Suomi pyrkii olemaan digitalisaation kärjessä. Okei.

Kaupungin uudessa virassa aloittanut kaupungin  digitaalisten palveluiden kehitysjohtaja kertoi puheenvuorossaan, mitä digitalisaatio voisi tarkoittaa Porvoon osalta ja kuinka Porvoo on digitaalisen muutoksen kärjessä. Ainakin ohjelman mukaan piti kertoa. Eivät visiot kovin räiskyvästi kuukauden työrupeaman jälkeen vielä sinkoilleet. Uudistuksena esiteltiin valtuutetuille nettilomake aloitteiden tekoon. Jep jep. Kehityksen kärjessä mennään.

Viime kuussa valtuustolla oli silloinkin varsin köykäinen lista. Nuorisovaltuustolaiset saivat puheoikeuden valtuuston kokouksissa. Olisi se kyllä toista jos saisivat kuntavaaleissa 16 vuotiaat äänestää ja vaikuttaa ihan oikeasti.

Edellisellä valtuustokaudella kului valtavasti työtunteja kuntaliitosten valmisteluun. Ei uskalla kuin arvailla kuinka paljon karille menneen sote-uudistuksen tiimoilta on valmistelua tehty. Sote-mörkö oli taustalla kaikessa valmistelutyössä, eikä vähiten talousarvion ja strategian yhteydessä. Valtuustokauden alun ennustukset sosiaali-ja terveyslautakunnan kuoppaamisesta osoittautuivat siis ennen aikaisiksi. Tiistain sote-lautakunnan kokouksessa meille esiteltiin hallituksen (R.I.P) kärkihankkeen ” ” Kehitetään ikääntyneiden kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa” tuloksia. Tuloksista laaditaan käsikirjat kunnille. Valtava työ. Hyvä, että jotakin jää kunnille hyödynnettäväksi vaikka tarkoitus oli luoda pohjaa maakunnalliseen (Uusimaa)ratkaisuun. Eiköhän sote pompahda uuteen hallitusohjelmaan.

Lopuksi muutamia pikku huomioita tarkastelujaksolta:

·         Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkoja oli tarkoitus nostaa ja tarkistaa. Kaupungin isot isät tarkistivat ja päättivät nostaa mutta vain vähän. Naapurikuntiin nostelevat pian pätevät duunarit.

·         Vihreiden ryhmähuone on vanha putka. Putkassa kävi vierailulla edustajia nuorisovaltuustossa sekä tuoreet päälliköt ympäristönsuojelusta ja kaupunkisuunnittelusta. Fiksua väkeä kaikki tyynni.

·         Kamppulan kirkossa (aka srk-keskus) oli tilaisuus Gammelbackan metsän tulevaisuudesta. Kaavoittajan alkusanat veivät terän teräväkielisimmiltä kannanotoilta.” Kuuselan koulun alueen kaavoitustyötä ei jatketa” Hip hei ! Kuuselan koulu seisoo siellä nyt ypönä ja tyhjillään. Mitä sille keksittäisiin?

·         Porvoo on laaja kunta. Itäiselle puolelle olisi tarkoitus saada aikaiseksi kaksikielinen sivistyskeskus. Kävin Sanannaisissa kuuntelemassa missä se sikäläisten vanhempien mukaan tulisi sijaita.  No, arvaahan tuon. Kuuma peruna sivistyslautakunnalle. Valtuustossa sitten raotetaan kukkaron nyörejä. Ilmeisesti Kerkkooseen on nousemassa melko edullisesti viipalekoulu. Jos tehtäisiinkin edulliset koulut Ilolaan ja Sannaisiin ? Taisin astua hyppypanokseen.

·         Antti Rinteen vaalitentissä sekoillessaan esittämän lihaveron voisi toteuttaa osuuskauppojen bonuskorteilla. Lihakiintiöt. Kun kuukauden lihakiintiö olisi täynnä kassa ilmoittaisi:” Olette syöneet lehmänne, voitte ostaa kaksi ämpärillistä härkistä tai nyhtökauraa.”

·         Kirkkokadun liikennettä ollaan ilmeisesti suitsimassa katkaisemalla yhteys Papinkadun ja Rihkamakadun pätkältä. Siis fryysarilta siihen Doris & Dukeen. Kurvataan siis Kirkkokadulta Papinkadulta Rauhankadulle. Sikäli tasapuolista, että tästä ei varmaan kukaan tykkää. Asukasyhdistyksiä ollut kuultavana.

·         Sotepalveluiden lapsi-ja perhepalvelut muuttivat miltei kokonaisuudessaan Taidetehtaalle ( H & M yläkertaan) Soteltk:n porukan kanssa käytiin visiitillä. Pitkästä aikaa outoa nähdä piiitkä käytävä ja paljon ovia. Ei olla nyt avokonttorissa. Kaupungin parhaat duuninäköalat on joenpuolen päädystä. Ainakin toistaiseksi ennen mahdollista cittarihotellia.

·         Taidetehtaasta mieleen.. Fazer jätti Vitriinin ja ensi viikolla alkaa toiminta pyöriä Kanrestan toimesta. Lounaslistakin on jo ensi viikoksi julkaistu https://www.kanresta.fi/ravintola/porvoon-taidetehdas/

·         Kävin Porvoon sairaalan 50v. tilaisuudessa. Pari puhetta, kuorolaulua ja kaakkua. Kohdusta hautaan. Siellä on mun lapset syntyneet ja sinne äiti kuollut. Enää ei siellä synnytä. Kaihileikkaus onnistuu. Oli kierros silmäpolille.” Silmäinjektio tehdään silmään hyvin pienellä neulalla” Okei. Hieman jo kylmäsi jos oikein isolla.

·         Tulevina viikonloppuina toreilla on taas tarjolla purtavaa. Yleensä menussa on ollut vasemmistoilla soppaa, ruotsalaisilla ja kokkareilta makkaraa, ja palan päälle vihreillä kaffet ja herkkunisut. Tulossa on matalankynnyksen (muotisana, pitää käyttää) vaalit. Voi äänestää ennakkoonkin ! Hyviä ehdokkaita on monta. Mulle tulee heti mieleen kaksi hyvää vihreää. Tuo Tuuli Hirvilammi Porvoosta on hyvä ja Turkan Ville Vantaalta on hyvä.

·         Ja kuukauden päästä on NOU paha- Jocke Fest jo ohi. 26.-28.4 viikonloppuna on Vanha 123:n kulmilla WSOYn talossa nähtävää ja kuultavaa. Yli kaksikymmentä bändiä jatsista jumitukseen, ja lisäksi leffaa ja teatteria. Kellariin eli entiseen Sohoon on piletit jo myynnissä, hyvin myyvät. Lauantai iltapäivästä lähtien paikallista tarjontaa Vanha 123:ssa ja samassa mestassa sunnuntaina ohjelmaa lapsille ja loppuhuipennuksena Porvoo Big Band.  Kaikki tuo yläkerrassa talkoohengellä ilmatteeks. Tämä ohjelmisto ei jätä ketään kylmäksi. Kuten ei Jockekaan jättänyt.