Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korona. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

KASEVAA, TUTKIMUSMENETELMIÄ JA KESKIKALJAA

 Keskiviikkona valtuusto kokoontui pitkästä aikaa valtuustosalissa. Viimeksi oltiin täällä koko porukalla helmikuussa 2020. Oli uudet paikat istua ja vierustoverikin oli uusi, tosin monelle jo vanha tuttu. Itse olin nyt eturivin paikalla. Se on kiva, mutta ei näe mitä takana tapahtuu. Peiliä en uskalla asentaa. Vieressä istuu poika Tolkkisista. Listalla oli useita valintoja luottamuspaikkoihin. Muutama puheenvuoro käytettiin kaupunginhallituksen lausunnosta tarkastuskertomukseen ja itse piipahdin pöntössä(puhuja) pitämässä vihreiden ryhmäpuheenvuoron muutoksista talousarvioon.

Sotepuolelle on tulossa liki 9 miljoonan ylitys. Pääosin syynä koronatoimet. Eipä niitä voinut välttää. Valtio korotti yhteisöverojen tuottoa kunnille ja tämän mänööverin seurauksena jo aiemmin nostettu yhteisöveron arvio talousarviossa pomppasi 60 miljoonaan. Lisäystä 18 miljoonaa.

 Kävin pitämässä ryhmäpuheenvuoron, jossa kiittelimme sotepuolta koronan hoidosta ja peräänkuulutimme keskustelua yhteisöverobonuksen käytöstä. Fyrkkaa olisi nyt enemmän kuin millään kestävän talouden ohjelmilla ikinä saatiin säästettyä. Olisi kiva, jos tästä rahasta heruisi edes osa suoraan kaupunkilaisten hyvinvointiin. Vaikkapa kulttuuriin, bändikämppiin, skeittihalliin, kouluruokaan tai kunnon bileisiin kaupunkilaisille. Muutama puheenvuoron käytettiin kaupunginhallituksen vastineesta tarkastuskertomuksen huomioihin. Asioiden mitattavuudesta puhuttiin. Tässä yhteydessä mainittiin esimerkkinä Lapuan patruunantehtaan räjähdys!? (muistan kyllä) ja keskiaikaiset sairaudendiagnosoinnin menetelmät. Ei mainittu reliabiliteettia tai validiutta.

Jatketaan kirjoitusta kyselyjen parissa. Taannoin julkaistiin viime keväänä toteutetun terveyskyselyn tulokset. Koulukohtaiset tulokset tulevat joulukuussa. Mielenkiintoinen kysely, josta riittää aineksia moniin keskusteluihin, päätöksentekoonkin. Omaa sukupolveani nauratti vuosikymmeniä sitten ajatus, että keskiolutta saisi R– kioskeista. ”Kaljaa kioskeihin”. Siellä on. Yhtä oudolta tuntuu nyt vihreiden ehdotus vapaammasta huumepolitiikasta. Dekriminalisointi lienee ihan OK ja hyvin perusteltavissa. Kenties muutenkin vapaampi suhtautuminen tulevaisuudessa tulee olemaan normaali tilanne. Voi siinä muutama vuosi vierähtää. Väärinkäyttöä esiintyy myös viinan kanssa läträtessä. Kouluterveyskyselyssä noin joka kymmenes yläkoululaisista kertoi kokeilleensa kannabista. Lukion ekoilla luokilla melko samanlaiset luvut mutta ammatillisella puolella jo joka neljännellä oli ainakin yhden kerran verran kokemusta pössyttelystä. Tutki tuloksia tästä.

 Tupakkia polttavat vähemmän. Kokeiltu on sitäkin. Joka kolmas tunnusti. Puolet vastanneista tiesivät mistä huumeita voi hankkia. Raittiita on yli puolet. Kyseisen kyselyn mukaan tytöillä on korona-aika vaikuttanut enemmän kuin pojilla mielenterveyteen. On se varmaan kaikilla.

 Tähän sopinee toinenkin kyselyjuttu. Sivistystoimi piti taannoin kyselyn henkilöstölleen. Vastausaikaa oli vajaa vuorokausi. Tiedotuksesta ja muusta kyseltiin. Aika moni ei huomannut koko kyselyä, ennen kuin se oli jo päättynyt. Vastauksia tuli kuitenkin kuulemma paljon. Hassua, että pystyi vastaamaan vaikka kuinka monta kertaa, kokeilin. Tuloksia ja johtopäätöksiä odotellessa.

Laajennettu oppivelvollisuus mietityttää. Kun hanketta alettiin ajaa, oli ymmärtääkseni ensisijaisena ajatuksena erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tuki. Ei pudokkaita. Lisäbonuksena, hyvänä sellaisena, tuli maksuton toisen asteen koulutus. Nyt on hankkeita saattelemaan oppilaita yläkoulusta toiselle asteelle. Hyvä juttu, mutta tukea ja muuta apua tarvitaan myös siellä jatko-opinnoissa. Toivotaan, että sinnekin on resursoitu.

Bändin kanssa oltiin Mankkenissa (aka Magnusborg) äänittämässä levyä viime viikonloppuna. Oli hassua soittaa samassa salissa, jossa nuorena poikana käytiin kuuntelemassa yhtyeitä. Kasevan keikalla oli porukkaa vähän. Istuttiin lattialla ja bändi kysyi mitä me haluaisimme kuulla. Toivoin Eaglesin ”One of these nightsia” Hienosti vetivät. Näin siellä myös Armin ja Dannyn, Sleepparit, Hurriganesin ja monet muut Juicet Alatalot. Jos silloin olisi tehty yllä mainittu kouluterveyskysely tupakki ja kalja olisivat olleet varsin hyvin edustettuina.

Kuluneella viikolla oli omalta osaltani viimeinen Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous. On ollut mielenkiintoista tutustua tähän puoleen hyvinvointivaltiosta. Melkoinen jatkuvasti käynnissä oleva monsteri, jossa  etenemistä tapahtuu jatkuvien uudistusten, projektien ja hankkeiden myötä. Hoitajista on pulaa. On joka paikassa. Paljonko pistetään Sari-sairaanhoitajalle lisää liksaa tai työkavereita että jaksaa?

HUSin hallinto myllätään, mutta potilaan arkeen ei muutosten pitäisi vaikuttaa. Pitäisi. Ja tästä aiheesta tuli mieleen, että asetuin ehdolle tammikuun aluevaaleihin sitoutumattoman vihreänä. Joulutienoilla löytynee glögitelttaa useammalta ryhmittymältä. Valtuustolle on tulossa kokousten lisäksi iltakouluja taloudesta, Kokonniemestä, sotesta ja jo ensi viikolla torin uudistamisesta. Keskustelua tulee riittämään.

Kaupungintaloa ehdotettiin lehdessä taidemuseoksi. Why not? On aihe kuulemma ollut esillä ennenkin. Silloin tutkittu, että kosteudelliset yms. olosuhteet eivät ole omiaan taidemuseokäyttöön. Varmaan rahalla saisi. On siellä taidetta nytkin. Bongasin kahviosta komean Lennart Segerstrålen työn. Siellä kellarissa. Ookko nähny?



tiistai 17. elokuuta 2021

UUDEN VALTUUSTON SANELUKUJEET TAPUTELTU

Ensimmäinen uuden valtuuston kokous pidettiin siellä missä edellisen valtuuston viimeinen. Siis Lypan ruokasalissa. Koska kaupungintalolla olisi istuttu liian koronatiiviisti, paikaksi valikoitui kesäkuussa ja nyt Lypa. Kiva olla kuitenkin ihan elävänä. Nimenhuudossa kuului osin uusilla äänillä ”Paikalla””närvarande””På plats”” Ja ”.

Valtuutettuja odotti ovella käsidesin ohella pussukka. Pussukassa uusi läppäri luottamushommeleiden hoitamiseen. Papereista on luovuttu jo vuosia sitten ja kaikki matsku on sähköisenä. Minäkin päätän nyt kokeilla uutta työkalua ja varsinkin tekstinkäsittelyohjelma Wordin sanelutoimintoa. Tästä eteenpäin en siis kirjoita vaan katsotaan kuinka sanelija pärjää. Olen kyllä duunissa toimintoa testannut. Pitäisi olla ihan ok. Jos tästä tulee ihan mahdotonta niin palaan perinteiseen useamman sormen näpyttelyyn. En siis korjaa seuraava tekstiä vaan se on suoraan sanelutoiminnolla tuotettu. Tämä on kaikissa uudemmissa Word-versioissa. Tarkennettakoon vielä, että minä sanelin ja kone kirjoitti eikä päin vastoin. Asiaan:

 

Valtuuston vanhin valtuutettu avasi kokouksen. Hänen johdollaan valittiin ensin suhteellisten vaalien lautakunta ja sen jälkeen oli vuorossa varsinaisen valtuuston puheenjohtajan valinta. Neuvottelut oli käyty jo kesän aikana eikä siis ollut yllätys, että valinta osui edellisen valtuustokauden valtuuston puheenjohtajana. Vaimo kysyy kirjoittaako se ja kuten huomaatte kyllähän tämä kirjoittaa kun puhuu tarpeeksi hitaasti ja selvästi hieman niin kuin stt n uutisten lukijat takavuosina. No anyway kas anyway kin tuli oikein kirjoitettuna englanti rulettaa. Valtuuston puheenjohtaja piti puheen jos sä totesi että , piti tuossa olla no nyt se tuli väärin vilkku että elämme historiallista valtuusto kautta ja edessämme on kovia haasteita. Lisäksi hän peräänkuulutti hyvää yhteistyötä valtuustoryhmien kesken oli puhetta myös siitä kuinka kaavoituksen tulisi näkyä enemmän valtuustossa OK sehän on toki tärkeää. Toisaalta ovathan kaavat näkösällä jo kuukausia ennen kuin niitä aletaan valtuustossa käsitellä paitsi jos kyseessä on cittari market joka tulla tupsahti kuin tyhjästä jos nyt vanhoja saa muistella. Tämähän sujuu ihan kivasti tämä sanelu. No sitten valittiin myös hallitukselle puheenjohtaja uusi hallituksenkin puheenjohtaja piti puheen yllättäen ruotsiksi ja varsin sujuvasti puhuu kyllä myös suomeksi ja muistutti myös näitä samoja asioita jota myös valtuuston puheenjohtaja muistutti elikkä tässä tuntuu olevan hyvä muistutus yhteistyö meille kaikille tulossa. Kappalejako näyttää vähän tylsältä. Mutta muuten sujuu aika hyvin.

Ymmärsitkö . Kas ymmärsi että

Hyvä sen jälkeen käytiin jo paikkana ja kun neuvotteluissa läpikäynyt luottamusmies paikat nimi nimeltä. Tässäkään ei suuria yllätyksiä tullut paitsi että oli sinne pari virhettä jostakin vieläkin tupsahtanut ne korjattiin ja uudet valitut luottamushenkilöt ovat valmiina tehtäviinsä. Ai niin. Unohtui mainita että semmonenkin harvinaisuus tapahtui salissa , että valtuuston puheenjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan puheille taputettiin valittu. Valtuustossa harvoin taputetaan taputettiin kyllä keväällä hommat jättävä lle veteraani valtuutetulle . Ehkä lipan ruokasalissa on joku tietty fiilinki . Eipä siinä mitään saahan sitä taputtaa. Clap clap clap. Ja näin saatiin siis uusi valtuusto kausi avattua meillä vihreillä luottamus paikat vähenivät aika lailla. Itse jatkan event factory tai siis sen hallituksessa. Lisäksi olen vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja. Siinä on mielenkiintoinen posti jota odotan kiinnostuneena. No lopuksi voitanee todeta. Tämä sanelu toimii varsin hyvin. Ainoa mikä hieman jää arveluttamaan on se. Miksi san l taessa pitää olla nettiyhteys päällä .? Onko tämä blogi nyt saneltu jonnekin microsoftin syövereihin. Vasso ku vara ei vara bara .

 

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

PITÄMÄTTÖMIÄ BILEITÄ, VASTAAMATTOMIA KYSYMYKSIÄ

 

On jäänyt juhlimatta penkkarit, vanhojenpäivät, muut sukupolvikokemukset ja monet, monet synttärit ja perhejuhlat. Sieltä jälkipäästä lienee istuvan valtuuston päättäjäiskahvit. Näemmeköhän enää kertaakaan livenä toisiamme ennen kauden päättymistä? Vaalien siirron myötä voi se olla mahdollista.  Olen itse pitänyt muutaman frendin kanssa rommikaakaokävelyt ja rattoisaa on ollut. Ehkäpä semmoinen siirtymäriitti kauden loppuun? 

Mikä lienee tartuntatilanne alkuperäisenä kuntavaalipäivänä? Oisko pitänyt vai eikö ois, mitäs sanoin, järki voitti, juupas ja eipäspäs. Mielestäni ok päätös. Tuskin minkään puolueen kannatus romahtaa, saati nouse parissa kuukaudessa. Ellei kauheasti jotakin sössi. Ehtii toki.

Asumisen ohjelmassa luodaan suuntaviivoja kaupungin asuntotuotannolle lähivuosiksi ja pitemmällekin. Kyselyn tuloksena haluttaisiin asua omassa puisessa kolmiota suuremmassa nelikerroksisessa omakotitalossa. Voit tarkistaa täältä mitä,minne ja millaisia asuntoja olisi tarkoitus tuottaa. Kaupungin kyselyyn oli vastannut 177 henkilöä. Aika vähän. Kyselyn tuloksille annettiin kuitenkin valtuustolle järjestetyssä iltakoulussa varsin paljon huomiota. Kyselyt eivät ilmeisesti tavoita tai kiinnosta ketään. Luulisi edes prosentin verran kaupungin väkiluvusta tulevan vastauksia.

Suomen Kuvalehti oli pistänyt taannoisessa numerossa kuntia järjestykseen elinvoiman, väestön ja talouden perusteella tilastoaineistoon pohjautuen. Porvoo oli kivunnut sijalle 15 edellisten kuntavaalien aikaiselta sijalta 30. Laatua ei arvioida. Saatiin viisi tähteä. Pähkinäsaaren rauha 1323 mainitaan. Meillä täällä länsipuolella pyyhkii melko hyvin. Ja Lapilla. Kaavi piti perää sijalla 293. Lienee fiilismittareilla silti ihan lunki paikka. Aineiston laatineet tohtorit Timo Aro ja Eero Laesterä ovat tuttuja Porvoossakin erinäisten selvitysten tiimoilta. Ahkeria kunta-alan ajatusmaakareita.

Asumista halutaan Teboilin eteen, taakse ja osin päälle. On jäänyt tyhjä kolo. Kuusikerrosta tuntuu turhan korkealta. Ehkä koloon kaivetaan kuoppa, jonne osa rakennuksesta sijoitetaan. Teboilista olisi saanut hienon nuorisotilan. Olisi ollut mopohallit, bändikämppiä. Skeittaamaankin olisi mahtunut. Tyylikäs asema jäänee kahden rakennuksen väliin kummittelemaan ja muistuttamaan ajasta jolloin autot kulkivat poltettavilla aineilla.

Korona vei paljon aikaa sairaalalautakunnan ja sosiaali-terveyslautakunnan kokouksissa. Vielä pitäisi jaksaa meille muistutaan. Työntekijöiden jaksaminen alkaa monella alalla olla tapissa. Toisaalta, tappivertausta käyttäen, on monella alalla tappi tyystin poissa ja pohja häämöttää. Lisää käsiä tarvittaisiin. Voisi uurastus hoitsujen tilipussissakin näkyä. Bonuksia on mahdollisuus antaa.

Valtuuston listassa ei pitkään keskiviikkona viipyilty. Asioita tiedoksi. Tuskin olisi tavattu ollenkaan, ellei olisi ollut hyväksyttävä pykälää tartuntatautilakiin liittyen. Ylipäänsä on ylimmällä päättävällä elimellä usein aika vähän asioita päätettävänään. Kuinka lie maakuntien tulon jälkeen. Pitäisikö silloin justeerata myös lautakuntarakennetta? Kuinka lie valtuuston koko tulevaisuudessa.

 Maankäytön toteuttamissuunnitelmassa 2021-2025 puhutaan maankäytön ketjusta aina maanhankinnasta tontin luovutukseen. Siis jahka se tontti on kaavoitettu ja rakennettu. Tämä oli tiedoksi. Kokous oli varsin lyhyt mutta sen perään oli järjestetty iltakoulu kaupungin talouden tilanteesta. Talouden osalta ollaan nyt yllättäen varsin erilaisessa tilanteessa kun vuosi sitten koronarajoitusten ja Uudenmaan sulkutilan alettua. Silloin kaikki mahdolliset möröt olivat mahdollisia. Kauhuvuoden lopputulos on, että tilinpäätös oli 27 miljoonaa ylijäämäinen. Ei voitane vetää johtopäätöstä, että viruksen jatkaessa jylläämistään talous sen kun paranee. Tiukoillakin vielä tullaan olemaan. Ei vielä ensi vuonna, mutta 2023 päästään jo alijäämäisiksi ennusteli rahoitusjohto. Ylijäämästä osa rahastoidaan ja osa odottaa kaupungin budjetissa tulevia. Olisi tuolle ottajia vaan kuntalaissa kuulemma on omat sääntönsä. Jos edes hieman bonusta?

Päivänokosilta herätessä oli taas kiva huomata, että pääkirjastolla oli facessa livelähetys juuri alkanut. Rattoisaa lavarunoutta tarjosivat Elisa Tölli ja Juho Kuusi. Kuusen jäbätystä ja muitakin livejuttuja voi katsoa myös tallenteena. Kalenteriin toki laitoin jo aiemmin, että meteorologi Kerttu Kotakorpi tulee kertomaan Suomen luonnon tulevaisuudesta 21.4. Hän se sitten sujuvasti säät ja ilmat säätää.

Taas se aika vuodesta kun aukeaa suut, puut ja huulet.

Hyvää pääsiäistä!

 

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

RAATATIE MATIT JA LIISAT SKEITTAAN ELOISASTI VIE

 

Valtuustolle pidettiin iltakoulu Kokoniemen suuren eloisan ja vetovoimaisen (adjektiivit kaupungin sivuilta)  liikuntakeskushankkeen tiimoilta. Kyykkää ei mainittu mutta useille muille liikuntamuodoille löytyi puolestapuhujia. Ei toki kaikille suunnitelmassa tiloja. Komea suunnitelmahan se. Itseä lämmitti erityisesti Kokonhallin tuunaaminen nuorison käyttöön. Muutamaan vuoteen ei sisäskeittihallia ole tuollakaan, joten odotellessa voisi vilkuilla Tarmolassa tyhjillään oleviin entisiin WSOY:n halleihin. Lehden mukaan Sörkällä on Porvoossa enää yksi työntekijä. Yksi ?!? Toista oli silloin 70-luvulla, kun äitivainaa otti vastaan keskustan konttorissa  Eeva Joenpolven uusimman kirjan tilauksia maakuntiin.

Mutta siis Kokonniemen liikuntakeskus. Rahasta ei puhuttu. Kaikesta muusta kyllä. Konsultin selvityksen loppusivuilta löytyy  hintalapusta jotakin 30-40 miljoonan välillä. Kaupungin rahkeet eivät tuohon riitä vaan mukaan tarvitaan kavereita (Anttosia?) muualta. Kaupunginsuunnittelupäällikkö näki maauimalan keskeisenä alueen elementtinä. Saisiko ulkomailta rahoittajia? Voisiko se ollakin maouimala?

 (Kas meiliin kolahti taas tieto uudesta valtuustoaloitteesta. Niitä putkahtelee näin vaalien alla ahkeraan. Taas ollaan huolissaan nuorista. Se on hyvä. Kaikki näyttävät olevan. Ei ole nuorilla ensi valtuustokaudella huolen häivää.)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa itseltäni ja muilta Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan jäseniltä kului melkoinen  tovi radiohiljaisuudessa, koska oltiin jäävejä käsiteltäessä HUSin Itä-Uudenmaan alueelliseen apuvälinekeskuksen liittymistä. Paperilla (toki useilla) asia  näytti ihan järkevältä mutta sitten toisella paperilla (taas monta) Porvoon taholta asiasta ei oltu innostuneita. Ei kiitos. Palvelu pelaa jatkossakin omin voimin. Jännä nähdä miten tämä asia muotoillaan torstaina, kun apuvälinekeskus on sairaanhoitoalueen lautakunnan kokouksen listalla. Taas torpattiin HUSin toiveet, viimeksi torpedoitiin Apotti. Tuntui kalliilta.

Kokouksessa hyväksyttiin myös kotihoidon myöntämisperusteet ja niihin liittyi myös kotiateriapalvelun toimittajan valinta (sama kuin aiemmin). Kotihoidossa on eri ikäisiä henkilöitä, joilla voi olla syynä  hoidon tarpeeseen erilaisia sairauksia tai vammoja. Ikäihmisten palvelun tarve arvioidaan palvelupiste Ruorin kautta. Mitä iäkkäämpi sen nopeampaan.

Valtuustokin kokousti ketterästi keskiviikkona. Yhteisöveroa on tullut rutkasti ennakoitua enemmän ja tämä viisitoistamiljoonainen riemumielin kirjattiin  muutoksena talousarvioon. Siitä kun nämä omat valtuustohommelit alkoivat kahdeksan vuotta sitten, on yhteisöveron tuotot yli kolminkertaistuneet. Hallelujaa! Nyt auttoi valtiokin koronabonuksin. Koska nyt ei olla köyhiä eikä vielä kipeitäkään, päätettiin porukalla kymmenenmiljoonaa rahastoida itäratahankkeen kommervenkkeja varten. Siellä se rahna sitten näkyy kirjanpidossa tulevat vuodet (vuosikymmenet). Katsoa saa mutta ei koskea (ellei jotain ilmaannu). Ulkomainen rahoittaja? Itärata Porvoo-Peking?

Jotenkin pitää fiksusti liikkua tulevatkin vuodet ennen rataa. Kyllä se joskus tulee. Hiihtolomalla piipahdin syntymäkaupungissani Tampereella (Ilves, Porvooseen tultiin käymään v.1972). Siellä näin kuinka punainen ratikka huristi yli Hämeensillan. Koeajossa vielä. Semmoinenkin uskomaton unelma sitten viimein toteutui.

Tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin oli vielä syksyllä sosiaali- ja terveyslautakunta mutta elokuussa lautakunta delegoi nämä hommat tartuntataudeista vastaavalle lääkärille ja tuoreen lakimuutoksen myötä tehtiin nyt kirjaus hallintosääntöön, että tartuntatautielimenä toimii kaupunginhallitus. Varmaan ne sitä lääkäriäkin kuuntelevat.

Vaalikoneita olen jo täytellyt muutaman. Sanoman koneen selättämiseen meni useampi tunti. Visaisia kysymyksiä ja tällä kertaa enemmän kuin viimeksi esillä paikallistakin puolta. Vaikeatahan tuo on monimutkaisissa asioissa olla täysin tai vähän täysin tai vähääkään, ollenkaan eri tai samaa mieltä tai mitään mieltä. Toisaalta valtuustossa äänestettäessä on vielä vähemmän vaihtoehtoja; jaa, ei tai tyhjä. On kysymyksissä muutama selkeä vastattava. Olen varmaan arvojen nelikentässä taas siellä alhaalla vasemmassa alanurkassa.

Perustiedoissa on yleensä kyselyissä tilat ehdokkaan Insta-, Twitter ja Facebook tileille. Kotisivut ja blogit ovat näemmä out. Tulemme näkemään (jos otamme vastaan) villiä somekampanjointia. Viimeksi Ylen koneeseen piti lähettää video. Kuinka lie tällä kertaa? Joku Tik-Tok-Tok tanssivideo voisi olla hauska. Mulla on semmoinen markanelviksen joraustyyli. Let´s blog!

 

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

SOMESEMIPERUSTORTTUJUTTU

 

Kuntavaalit ovat ehdokkaiden ja ehdokkaaksi asettuvien valtuutettujen näkökulmasta aivan kulman takana. Suurin osan kaupunkilaisista malttanee pysyä nahoissaan äänestyspäivään asti. Jotkut ohikin. Keskiviikon valtuuston ketterästi hoksauttaen läpiviety kokous ei tarjonnut listallaan nykyvaltuutetuille ruutuaikaa. Suurin osa parikymenminuuttisesta kului nimenhuutoon. Sellaista se joskus on. Todennäköistä on, että torilla ei vaalien tiimoilta tavata makkaran, hernerokan ja lettujen äärellä. Muulla tavoin pitää ehdokkaan näkyä ja kuulua. Haastava homma. Sosiaalinen media on yksi väylä tavoittaa mahdollisia äänestäjiä. Tai saattaa heidät raivon partaalle. Jotkut lukevat vielä lehtiä, vaikka eivät tilaakaan. Vaalikoneilla tavataan. Ehdokaskuva otettu. Totinen, hymyilevä vai nauravainen? Totinen näytti passikuvalta, nauravainen piruilevalta. Hymyilevä tuli. Näytti tutulta.

Ei pienessä kaupungissa suuressa ryhmässä ihan kauheasti ääniä tarvitse läpimenoon. Jokainen saatavilla oleva kuitenkin. Yksikin on ratkaiseva. Tästä voi tarkastaa viime kuntavaalien henkilökohtaiset äänimäärät Porvoossa. Suurin voittaja oli jälleen äänestämättömien puolue. Muinoin 1980- luvun kuntavaalikampanjassa ivattiin mäntiksi jos jätti äänestämättä. Nuoria tavoiteltiin. Nuoret kuuntelivat silloin Maukka Perusjätkää ” Vaatteet on mun aatteet” ja suurelta osin jättäytyivät kledjuineen mäntiksi. Lehdistössä on väläytelty vaalien siirtämistä. Tokkopa. Vaikka siirrettiinhän edellisiäkin.

Kummallista tässä koronamaailmassa on, että osalla yrityksiä menee yllättäen taloudellisesti oikein hyvin. Osinkoja maksetaan. Telkkarissa asiantuntija totesi, että kulurakennetta on karsittu (= porukkaa pihalle). Jep. Joillakin menee kuitenkin hyvin huonosti. Mietipä itsesi rokkibändin perussoittajaksi. Milloin mahtoi perusbasistilla olla viimeksi keikkaa? Kaupungille rahaa on tullut yhteisöveron ja koronatukien myötä reilusti. Kevään isot yyteet ja säästösopimukset ovat muisto vaan. Kirstun pohja ei häämötä pariin vuoteen. Iltakoulu Kokoniemen liikuntakeskuksen suunnittelusta on tulossa. Eikös sinne nyt myös skeittihalli järkätä? Koronan vuoksi evätty elämä alkaa näkyä lapsissa ja aikuisissa.

Livenä ehdokastaan voi tarkkailla kahden metrin etäisyydeltä ja tehdä maskin takaa havaintoja josko ne pilkistävät silmät tosiaan ovat sielun ja arvojen peili. Joissain peruspuolueissa on halua tehdä, kenties värittömistä, kuntavaaleista hallitusvaalit. Mänttiä. Oman kylän asioista valtuusto päättää; ei Suomen liittymisestä YK:n turvaneuvostoon, ei ydinsulkusopimuksista saati Karjalan palauttamisesta. Porvoon vihreiden paikallinen kuntavaaliohjelma on tässä. 

 Keskiviikon valtuuston listalla päätettiin talousarvioylityksistä ja siirroista. Oli myös pykälä tietojen antamisesta. Valtuuston julkiset tiedot ovat julkisia ja salaiset salaisia. Hallintosääntöön kirjattiin delegointi. Epäselvissä tapauksissa tullee olla yhteydessä hallintojohtajaan. On tullut voimaan uusi tiedonhallintalaki nääs.

Sosiaali-ja terveyslautakunta kokoontui viikko sitten. Valvontaohjelman mukaisesti ja koronatilanne huomioiden on tarkastettu vanhusten (kunnan omia ja ostettuja) hoivayksiköitä etänä ja livenä. Jos on ollut korjattavaa, on palattu paikan päälle yllätyskäynnille. SUPRISE! Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko hyväksyttiin. Todettakoon, että tupakinmyyntilupa maksaa viisisataa ja nikotiinilaastaripiste 66 €. Teurasruhon tarkastus elävänä niin, että se on kuolleena syötävää maksaa virka-ajan ulkopuolella 99 €.

 Ajankohtaisissa asioissa viivähdettiin lautakunnassa pitkälti toista tuntia. Toimialat kertoivat jono- yms. tilanteista. Kiireellisesti hoitoa saa heti mutta muutoin ollaan nippa nappa hoitotakuun puitteissa tai pahasti jäljessä. Jos hätä hammashoitoon hoitoon ei ole akuutti, ei poran alle joutumista tarvitse pelätä reilusti yli puoleen vuoteen (8-9kk).höh. Aikuissosiaalityössä tarvittaisiin väkeä vaan määräaikaishommiin ei löydy hakijoita. Tyvärr. Kuinkahan tuota samaa resurssia ymmärtääkseni käyttävä työllisyyden kuntakokeilu mahtaa tähän vielä vaikuttaa? Kotihoidon ruokapalveluun ovat asiakkaat olleet melko tyytyväisiä. Jäähdytetty alku, pää- ja jälkiruoka tuodaan kahdesti viikossa. Lämmitysapua on saanut jos on tarvinnut. Itse saa valita mieleiset ateriat. Palvelulla on parisataa käyttäjää.

Täytän helmikuussa 35 vuotta. Tai jotain. Ei olla niin kovin tarkkoja, ei senkään suhteen olla minkä ikäinen rakas kotikaupunkimme on. Kun juhlimme neljännesvuosisata sitten 650-vuotista olemassa oloamme, julkaistiin juhlan kunniaksi historiikki. Siinä todettiin että ei kaupunki niin vanha ole. Pikkuseikka. Bileet pidettiin ja tänä vuonna juhlitaan sitten 675-vuotisjuhlaa. Kyllä kotikaupunki juhlat aina välillä ansaitsee. Olkoot vaikka nimipäivät.

Juhlapäivistä mieleen, että kohtahan juhlistamme kansallisrunoilijamme synttäreitä. Syksyllä luin Panu Rajalan tuoreehkon kirja Runebergin elämästä. Varsin oiva opus. Analyysiä ja pusipusijuttuja (ainakin kirjeiden tasolla) Emilien kanssa. Se nyppii, että mielestäni parhaat tortut leiponut Henrikssonin leipomo on uuden omistajatahon myötä onnistunut sössimään perheyrityksen perinnön niin perusteellisesti, ettei vuokaleipää, eikä varsinkaan niitä torttuja, löydy mistään.

 Semmoinen kuivempi, karvasmanteliöljyllä ja vattuhillolla on mun mieleen. Laskiaispullasta en niin vaahtoa. Kunhan siinä sitä on.

torstai 17. joulukuuta 2020

JOULUBLÖGI HYVÄN TAHDON KAUPUNGISTA

 

Kuinka leveä, korkea, vino, suora, lähellä, kaukana  jyhkeä, maltillinen? Kysymys, josta valtuusto viimein pääsi keskiviikkona päättämään käsitellessään Porvoon Energian tontille kaavoitettuja kerrostaloja. Asia olisi varmasti ollut jo aikaa sitten selvä, ellei asian lisätarkastelussa olisi kaavoittajan pöydällä tupsahtanut rakennuksiin yllättäen vähentämisen sijasta lisää rakennusmassaa ja korkeutta. Asia on rampannut eri portaissa edes ja takaisin.

Itseäni eivät korkeat talot juurikaan haittaa, kunhan vanhaa kaupunkia ja Ruusupuiston ympäristön empirekaupunkia ei ronkita. Kaavan rakennuskanta on suurta. Eikö olisi maltillisempi ratkaisu riittänyt? Ei.  Äänestykseen odotetusti meni. Äänestiin takaisin palauttamisen puolesta. Ei mennyt. Äänestettiin uudestaan hylkäämisestä. Ekan kerran valtuustohommissa äänestin tyhjää. Ajatuksena, että jotakin alkaa joskus tapahtua vaikkakin maltillisempi ratkaisu olisi ollut paljon parempi.  Ei varmaan vielä muutamaan vuoteen tapahdu mitään. Valituksia tullee. Kaupungin joulutervehdysvideossa kerrotaan, että Porvoo on ”hyvän tahdon kaupunki.” Okei. Hyvää tahtoa tullaan jatkossa tarvitsemaan. Tonttu on muuten kaupungin videolla nimetty Fredrikiksi.

Jos ja kun kaikki ikäännymme, on Porvoossa lähivuosikymmeninä tuplasti enemmän seiskavitosia kuin nyt. Jos tämä asia alkaa kiinnostaa, kannattaa lukaista Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma  . Suunnitelmassa tarkastellaan lähivuosien suunnitelmia vuoteen 2023. Silmään pisti, ettei koronamaailma näy tekstissä. Ehkä jo vuoden päästä on tauti rokotettu pois päiviltä. Ei arpia.

Gammelbackan pellolle nousee hyvää vauhtia siirtolapuutarhamökkikylä. Kauppa on kiinteistövälittäjän mukaan käynyt hyvin (kuinkapa muutoinkaan). Hyvin varustellun uuden ”mökin” hinnalla saisi Gammelbackasta kaksion tai rivarin. Rahaa jää vielä vaikka uuteen autoon. Mutta. Gammelbackalaiset sen tietävät. Meri on lähellä, puistometsä hieno. Purokin on. Ehkä Kamppulan status saa tästä lisää nostetta. Toivottavasti Purolan Galaksi (galaksi?!?) saa tyytyväisiä asukkaita eikä ole musta-aukko.

Marraskuun lopussa oli valtuustolle Metsä-iltakoulu. Kodeissa etänä oltiin. Avohakkuista saa nopeasti rahaa, mutta hitaasti uutta hakattavaa. Luonnonvarakeskuksen tutkija Sauli Valkonen esitteli jatkuvan kasvun menetelmää ja totesi sen kestävämmäksi pitemmällä ajanjaksolla. Rahaa saa silloinkin. Isoja puita poistetaan, pienemmät kasvavat. Jos metsässä vielä pienempiä puita on. Eri-ikäiskasvatus siis rulettaa. Useampiakin metsähenkilöitä kaupungin puolelta kävi valaisemassa metsäasiaa. Porvoossa puita kaadetaan pääasiassa rakentamisen tieltä ja osin myös erilaisten tuholaisten työn hillitsemiseksi. Osin talousarvion. Erilaisia suunnitelmia on. Yhteistyö (tai sen puute) eri hallintokuntien välillä aiheuttaa ongelmia ja herättää kysymyksiä ulkoilijoiden taholta. Mihin katosi puu?  Kuka vastaa? Metsä ei.

Suojelusta puhuttiin. Vihreillä onkin aloite Virvikin alueen metsän suojelusta. Virvikin kulmalta saisi myös muodostettua viherkehän, jossa elukka ja ötökkä voisi liikkua laajemmin eikä näivettyisi omaan kuplaansa.

Metsillä , kuten tiedämme, on paljon vaikutusta meidän mieleemme. Taannoin koulussamme oli itsenäisyyspäivän ohjelman yhteydessä tehtävä, jossa oppilaat tekivät luokissaan kuusimetsämobilen koulun aulaan. Idea oli kirjoittaa puuhun(kartonki) ajatus siitä, mitä metsä merkitsee minulle. Varsin moneen kartonkiin kirjoitettiin sana ”rauhaa”. 

Sotelautakunta päätti tämän vuoden etäkokousrupeaman torstaiehtoona. Päätettiin maksuista ja palkkioista. Pääosin samat määrät kuin tänäkin vuonna. Muutama muutaman sentin fiilaus. Mieluusti veroja maksan. Palveluja on ja niitä saa tarvitseva kohtuulliseen hintaan. Keskusteltiin paljon ajankohtaisista ja tiedoksi tuoduista asioista. Niistä riittänee keskustelua julkisuudessa jonkun ajan päästä. Muutoin mm. &&%hyi48+0098807:;sta haluttiin lisää tietoa, vaikka oli sitä nytkin. Kyseessä siis potilastiedon pilvipalvelu. Olet siellä tunnistamaton pseudonymisoitu kryptinen jono tai joku hieroglyfi mikä lie galaksi (huom. Oma tulkintani, ei esittelytekstiä). Ei huolta.  Opas henkilökohtaisen avustajan työnantajalle palasi modifioinnin jälkeen listalle ja hyväksyttiin. Kiiteltiin lopuksi sotepuolen väkeä hienosti hoidetusta työstä. Liksa lämmittäisi.

Soittajilla hyvä tahti. Zentra järkkäsi striimaukseen viime lauantain punkillasta. Jos ei nyt punkkia,  niin ainakin voimallista kitaravetoista vauhtirockia soittivat kolme paikallista nuoremman polven bändiä. Video pelitti, äänet pelitti  ja bändit pelitti oikein komeasti. Strum 101 kirkkaimpana kruununa.

Bändimeiningeistä tuli mieleen neljäkymmentä vuotta sitten elämänlankansa loppuun kerinyt taitava nuori säveltäjä/laulaja Jarmo Högman. Jotkut ehkä muistavat muinaiselta Porvoon sävelet-levyltä Jarmon koskettavan laulun ”Nousin tuulen polvelle.  ”Högöllä", broidilla ja kumppaneilla oli silloin oma punkbändinsä, Sdunk. Kävin Unkalla katsomassa. Kundeilla tupa täysi. Nyt syksyllä Jarmon sisko löysi c-kasetin, jossa nuori (lapsi) Högö laulaa säveltämäänsä joululaulua. Tuuma ja siitä toimeen. Nyt biisin laulavat ja soittavat Jarmon silloiset soittokaverit; säveltäjä itsekin lopussa äänessä. Hieno ja onnistunut projekti!

Hyvää joulua ja onnellista seuraavaa kierrosta aurinkomme ympäri.  

 

https://youtu.be/Adsan-RYG_Y


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

KANNAMME HUOLTA JA MASKEJA

 

Kaupungin valtuuston porukkaa on tullut nähdyksi vain vilahduksina etäkokouksen ja iltakoulun nimenhuudoissa. Alkuseremonioiden jälkeen kamerat ovat enempi pysyneet kiinni ja koneen uumenista kantautuu valtuutettukollegojen hyvä tai huono soundisia puheenvuoroja. ” Aina kun sä puhut, tulee ongelmia”. 

Puheenvuoroja tuntuisi olevan vähemmän kuin valtuustosalissa. Voisi luulla, että kun ei tarvitse siirtyä ilmaisunsa ajaksi puhujapönttöön, olisi helpompaa käyttää ääntään. Saattaa myös olla, ettei haluta pitkittää kokouksia, jos ei ole asiaa (eikä yleisöä). Ensimmäisenä valtuutettuvuotenani ihmettelin (ja kyllä vieläkin aina välillä), että kenelle ne täällä puhuvat. Asioita on aika tarkkaan valmisteltu jo etukäteen. On paikalla toki aina joku toimittaja. Saattaa nielaista täkyn, jos oikein nasevasti pistää. Eivät kaikki suinkaan käy puhumassa valtuustosalissakaan ja harvoin asiat kokouksessa puheilla muuttuvat. Joskus kyllä.  Ehkäpä seuraavassa valtuuston talousarviokokouksessa.

Tulevan vuoden talousarvion ja tulevien vuosien taloussuunnitelman tiimoilta oli iltakoulu valtuustolle. Puolueiden kammareissa on viilattu tekstiä ja pilkunpaikkoja kaupunginjohtajan esityksen pohjalta. Rahaa ei nyt juuri varmaankaan vaadita mutta rahankäytön järjestykseen puututtaneen.

 Keväällä valtuusto puuhasi kestävän talouden ohjelmaa, koska kaupunki oli ”ajautumassa selvään ja syvään taloudelliseen kriisiin.” Hätään ensihelpotuksena kaupunginjohto keksi käynnistää yt-neuvottelut ja lomauttaa osan duunareista (samoin kuin monessa muussa firmassa). Olisi hieman voitu odottaa. Nyt taannoisessa kokouksessa kiiteltiin henkilöstöä jaksamisesta. Osa kiittelijöistä oli keväällä lemppaamassa porukan pellolle. Säästötavoitteita määrättiin ja niiden myötä lautakunnat perkasivat budjettejaan syvästä kriisistä pelastautumiseksi.

Ja kas! Hoccus poccus ziliaccus! Fyrkkaa tuli Sannan putiikista enemmän kuin kukaan kaupunginjohdossa arvasi. Väkeään ulospotkinut Nestekin maksaa kivasti ja valtion tuella vieläkin kivammin. Nyt näyttää siltä, että mikäs tässä. Hyvin selvittiin. Henkilöstöä ei tarvinnut lomauttaa ja palvelut pelaavat, eikä veroprosenttiin tarvitse kajota näin ennen vaaleja (mä saattaisin kyllä). Siis kuntavaaleja, ei ensi viikon pressan. Talousjohto ennusteli, että seuraavakin vuosi menee näillä suht.ok-spekseillä mutta sitten ollaan taas isosti lirissä. Silloin onkin jo uusi valtuusto pähkäilemässä. Allekirjoitin muuten ehdokaspaprut ja olen siis yhtenä ehdokkaana ensi kevään vaaleissa siihen seuraavaan.

Koronaviruksen myötä muotoutunut uusi normaali jäytää taustalla lasten, aikuisten ja vanhusten mieliä. Kouluissa (tai koulun ulkopuolella) mätkitään kuonoon ja medioissa räyhätään maskeista ja ihan mistä vaan mihin sopivasti saa tarrattua kiinni. Melkotositv-ohjelmissa kampitetaan kaveria armotta Sohvaperunoista sinkkukisoihin. Heli ja Aki kurmoottavat Markkua. Kokki räyhää kebab-ravintolassa.

 Kaikki kantavat huolta lapsista ja nuorista. Tulevassa talousarviokokouksessa varmasti suosittu puheenaihe. Ja miksei ei olisi. Kouluilla on kiusaamisen vastaisia ohjelmia (Kiva) ja juuri alkaa Ankkuri-toiminta. Ulkopuolisia firmoja häärää tukemassa lapsia ja nuoria. Taannoin sote-lautakunta juuri päätti, keiden palveluja voidaan käyttää. Palveluntarjoajia on useita. Aikuisia lisää sinne ja tänne. Hyvä niin. Montako laitetaan? Montako isää, montako äitiä, montako psykologia? Kuka kantaa vastuun? Ei ainakaan vastaamo.fi. Ehkäpä vastuu kaikkien hyvinvoinnista on vain sulla ja mulla.

Raatihuoneen torin joulurauhan julistus peruttiin. Jonakin pimeänä yönä, kohta ei tarvitse olla yökään, joku kaupungin puhis julistaa joulurauhan videolle ja sitä voi sitten katsella etänä kodissaan, kun kinkulta ehtii. Saa kyllä kuka tahansa julistaa. Ajattelin tuosta kotoportailta lähipiirille.

 Jouluun on vielä aikaa. Nautitaan ensin marraskuu. Jokos sitä glögiä arvaisi nauttia?

 

torstai 24. syyskuuta 2020

KALAKEPUKOITA HALLINNON RATTAISIIN

 

Valtuusto kokousti torstaiehtoona. Pari asiaa asialistalla. Niistä isoimpana lausunto sote-uudistuksesta. Viime tinkaan meni koska vastauksen tulee olla perjantaina perillä. Toki asia on ollut jo lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa esillä. Äänestettiin ponnesta tarkastuslautakunnan lausunnon tiimoilta. Ponsi on yleensä valtuuston esittämä toivomus, yleensä yksimielinen, paitsi nyt. Äänestettiin, ollaanko yksimielisiä. Ei oltu. Kuten jo keskusteluissa tuli selväksi. Ehkä tuloksista voi vetää joitakin johtopäätöksiä. Ehkä sen, että kuntavaalimieli on nostamassa päätään ainakin valtuutettujen keskuudessa. Kaupunkilaiset malttanevat odottaa huhtikuuhun.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistuksesta ja maakuntien perustamista koskevasta lainsäädännöstä annettiin siis lausunto. Uudistuksen tavoitteena on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Ok. Tuleeko kaikille yhtä huonot olot? Yhdenvertaiset palvelut. Ok. Onko ne sitten jatkossa kaikilla yhtä hyvät vai huonot? Turvataan ammattilaisten saanti. Ok. (meiltä varmaan vienti). Hillitä kustannusten kasvua. Ok. On epäilty kustannuksia hillittömiksi. Anyway. Ollaan solidaarisia syrjäseutuja kohtaan.

Ryhmäpuheenvuoroissa uudistus todettiin tärkeäksi paitsi, että meidän porvoolaisten kannalta se todettiin huonoksi. Näin oli läpi puoluekirjon (myös hallituspuolue). Porvoolainen näkökulma on luonnollisesti melko lailla omaan napaan tuijottava. Sikäli kun napa näkyy. Itsepä kysyivät. Koulukuraattorien ja psykologien siirtämistä tulevan maakunnan (onko se sitten nimeltään maakunta, alue, provinssi tai triumviraatti) huomaan ei isommin diggailtu. Saapi nähdä. Itseäkin epäilyttää.  Voi olla, ja varmaan onkin, että asioita tapahtuu Porvoon lausunnoista huolimatta (Kaupunkitasolla usein valitetaan, ettei esimerkiksi kaavalausunnoilla ole merkitystä. Heh). Ehkäpä maakunta saa rutosti rahnaa kasaan. Koulukuraattorien ja psykologien määrä kasvaa ja pikkukunnissakin iloitaan. Tuskin tämä uudistus mikään belsebuubin (tai guttaperkan) tuoma hirvitys on. 

Historiallinen mullistus kyllä. Aikataulu on tällä(kin) kertaa nopsa. Ehkä jo parin vuoden päästä saadaan äänestää maakuntavaaleissa. Kukaan ei tainnut lausua mitään pelastustoimen uudistuksesta. Kristillisessä hengessä kannettiin viimeisessä puheenvuorossa huolta kansanterveydestä; meistä pulskista hengityslaitteen avulla makoisasti nukkuvista menoerä sääliöistä.

Edellisellä viikolla oli sotelautakunta. Etäsessiosta voisi mainita pykälän Itä-Uudenmaan alueelliseen apuvälinekeskukseen liittymisestä. Ei tykätty ajatuksesta. Päätettiin palauttaa ja pyytää tammikuun kokoukseen tarkempia vertailulukuja talouden osalta. Ehkä silloin jo sote-uudistuksestakin on selvyyttä. Apuvälinetoiminta pyörii nykyisin meillä Porvoossa hyvin. Apuvälinevarastossa on muuten yli 11 000 erilaista vempainta vessanistuimen korottajasta kävelykeppiin ja sähköisiin vekottimiin.

Talousennuste on soten osalta rankka. Budjetin raameista ryskätään ulos oikein kunnolla. Yli ollaan menossa liki kymmenen miljoonaa. Tämän ennusteen jälkeen tuntui oudolta puhua talousarvioesityksestä. Puhuttiin silti. Kunhan nyt olisi joku talous. Pandemian takia on hoitojono liki puoli vuotta. Hyvin ovat koronan kanssa hoitohenkilökunta ja pomot kuitenkin jaksaneet. Puhelimeen on vastaamassa 10-15 hoitajaa. Poissa jostakin muusta. Kylmäkontit viedään pois. Toivottavasti ei enää tuoda.

Lehtien palstoilla, ja ehkä muuallakin, on keskusteltu valtuutetun vaatimuksista. Eipä niitä montaa ole; äänestysoikeudellinen ja kaupungin asukas. Lukutaidosta on toki apua. Hienoa, että demokratiassa kuka tahansa ehdot täyttävä voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksi. Jos luotettaisiin vain asiantuntijoihin (minkä asian?) voisi hommat jättää viranhaltijoiden hoidettavaksi. Ei olisi meitä tavallisia tolloja häiritsemässä kehityksen kehittymistä. Eläköön kansanvalta!

Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kuuntelemassa elävää musiikkia. Taidetehtaan Avanti-salissa oli turvallisen väljää. Dave Lindholmin blueskitarointi oli jylhää. Miltei täysi tupa (sadalla hengellä saa tuvan täydeksi korona-aikana) sai nautinnollisen perinnemusatuuttauksen.

Tulevana viikonloppuna on Porvoossa jatsia. Mennään eläviin konsertteihin niin ne elää.

Koulun ruokasalissa oli oppilaille tehdyn kouluruokaan liittyvän kyselyn tuloksia. Vastaajia oli 217. Yli kahtasataa erilaista sapuskaa oli toivottu sushista maksalaatikkoon. Eniten toivottiin nugetteja, pinaattilettuja, tortilloja ja lihapullia. Yhdeksän vastaajaa ei halunnut tillilihaa. Liekö demokraattista mutta tilliliha häipyy listalta. Pehva. Se oli oikeasti hyvää. Vanhemmat pelotelleet penskat. Kalapuikkojen tilalle tulee kalakepukka (!?). Kepukka R-kioskeihin. Vielä kun niitä on.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

IHMEITÄ SUVIYÖSSÄ KERA KUKKIEN JA MEHILÄISTEN


Omituinen etäkokouskevät päättyi tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen. Elokuussa jatketaan. Kaupunginhallituksen väki vielä ahkeroi, mutta poikkeusolojen johtoryhmä laitettaneen pikapuolin naftaliiniin. Toivotaan, että pysyy siellä seuraavat vuosikymmenet, ellei sadat. Eikö tästä toistaiseksi selvitty melko hyvin?

Sotelautakunnassa ennakkoon eniten, jos ei nyt julkisuudessa, niin lautakunnan liepeillä ainakin puhetta herätti vammaisten henkilöiden kuljetuspalvelujen kilpailutus. Tällä hetkellä kuljetuksiin oikeutettu on tilannut taksin, kuitannut kyydin henkilökohtaisella asiointikortillaan ja maksanut omavastuuosuuden. Ei enää. Tilata pitää toki jatkossakin; puhelimella tai sovelluksella. Tilaus menee ohjauskeskukseen ja sieltä autolle.

 Tiistaina päätettiin, että ohjauskeskuksena toimii Taksi Helsinki oy. Se kuka ajot käytännössä hoitaa päätetään alkusyksystä. Mukana olevat Itä-Uudenmaan kunnat tekevät varsinaiset sopimukset kukin tahollaan. Kuljetuspalveluja käyttää hyvin erilaiset henkilöt erilaisine tarpeineen. Jos ei tämä systeemi toimi, niin sitä sitten säädetään. Vammaiskuljetuksella pääsee kauppaan, konserttiin tai kaverille. Lääkärille ei pääse. Kelataksilla mennään lääkäriin mutta ei kauppaan, konserttiin tai kaverille.

Päätettiin myös asioimistulkkauspalveluista. Useampi firma hoitaa etä- ja lähitulkkaukset. Tulkattavia kieliä on useita. Hassua, että toimialat päättävät palveluista erikseen. Luulisi koko kaupungin yhteisen kilpailutuksen tuovan säästöjä. Viittomakielelle on omat tulkit. Omassa työssäni on kyllä välillä ollut mukana tulkki, jonka viittominen kielen ohella on ollut jo sinällään informatiivista. Tulkkauksessa tarvitaan ammattilainen.

Lautakunnassa todettiin myös, että talousarvio ylitetään varsin reippaasti ja syksyllä haetaan liki kuuden miljoonan euron ylityksiä. Tämä oli jo tiedossa viime viikkoisessa valtuuston kokouksessa kun käsiteltiin Kestävän talouden ohjelmaa. Saapi nähdä jääkö edes tähän. Raamit olivat tiukat, mennään raamit ryskyen.

Valtuusto sai melko sopuisasti aikaiseksi miljoonien säästöt, eikä enää isommin äänestelty. Jonkin verran toki. Valtiolta tuli lopulta enemmän tukea kuin kamreerien hahmotelluissa skenaarioissa oli uskallettu toivoa. Oli helppo päättää ilmaisesta ehkäisystä myös alle 25 -vuotiaille. Muistan kuinka vuosia sitten pitkässä skaupan kassajonossa ihmettelin, kun edelläni nuori tyttö ja poika jonottivat ilman ostoksia. Löytyi sitten hihnalle Sultan-paketti. Söpöä ja rohkeaa. Itse kävin muinoin iltahämärässä Lundinkadun R-kioskilla.

Valtuustossa piti käsitellä myös Porvoon Energian tontin kaavaa. Valmistelussa oli ollut sen verran omituisuuksia, että asia otettiin listalta pois ja palautettiin kaupunkikehityslautakuntaan. Siellä oli myös kuulemma omituisuuksia ja kaava palautuu elokuussa valtuustoon, josta se sitten taas palautuu sinne sun tänne.  Ideahan on, että siihen kirjaston kulmille (olin vallan unohtanut, että jotkut kutsuivat kirjaston mäkeä bänikseksi) rakennetaan ainakin kolme nelikerroksista (ensin), mutta kuulemisten ja valitusten  jälkeen ainakin kolme viisikerroksista asuintaloa. Itseä ei yleensä haittaa, jos kaupunki kasvaa ylöspäin mutta ainakin havainnekuvien mukaan tässä kohtaa vähempikin riittäisi.

Kaavoista tuli mieleen, että nyt voi käydä tutustumassa suunnitelmiin torin tiimoilta ja lausua mielipiteensä täältä.

Mielipidettä voi lausua myös pyöräliikenteen olosuhteista. Sinne tästä . Ainakin jos julkinen keskustelu ja huutelu aiheesta antaa osviittaa luulisi mielipiteitä löytyvän.

Lausunta on mainiota puuhaa juhannussaunan jälkeen, kun tansseja ei järjestetä eikä kokkoja saa polttaa. Ainoa mikä palaa on iho.

Hyvää kesää!


Juhannusfiilistä nostattamaan tässä komea Laila Kinnusen versio Summertimesta.





keskiviikko 27. toukokuuta 2020

LINSSILUTEITA JA MUITA IIVILEITÄ


Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään keskiviikkona ensi kertaa sähköisesti. Lautakunnat ovat jo pitäneet useita etäkokouksia joten melko jouhevasti operaatio sujui. Kivempi on normikokous valtuustosalissa. Etänä valtuustokollegat tulevat selkeästi turvarajojen sisäpuolelle(jos kamera on päällä). (”Kuuluuko?”) (”No, nyt ei kuulu”). (”Pistä kamera pois päältä”). Puhuvan pään voi välttää kuuntelemalla ja seuraamalla kokousta sähköisestä kokousalustasta.  Nimenhuuto vei aikaa, mutta kun siitä päästiin, oltiin valmiita alle tunnissa.

 Antimäen eteläosan asemakaava muutos ei aiheuttanut reaktioita. Kaavaselostukset ovat kyllä itsessään kiinnostavaa luettava. Niissä käydään läpi alueiden historiaa.  Antinmäki (siis siinä Kvaban ja Wernersödeströmin kadun välissä) on rakennettu 1920 – luvulla.  Kaupungin tonttien myyntihinnat hyväksyttiin. Kalleimmilla alueilla keskustan tuntumassa tontti maksaa kuusikymmentäviisi euroa neliö. Muutama yksityisen kauppa on käyty samalla alueella liki kahdensadan neliöhintaan. Eipä siellä paljoa tontteja ole. Epoosta tontin saa parilla kympillä neliö.

Apottiin ei olla liittymässä mutta hieman asia puhututti samoin kuin myös hyvinvointikertomuksen raportti. Raportti oli ainakin itselle tilastokäppyräosuudeltaan varsin sekavaa luettavaa. Hyvinvointia edistäviä ohjelmia ja suunnitelmia on kaupungilla kolmetoista kappaletta. Yksi puheenvuoro asiasta käytettiin ja minun oli sen aikana pakko avata raportti ja lukea sitä uudestaan. Sanottiinko siellä tosiaan kaikki valtuutetun mainitsemat asiat? En ehtinyt näpytellä puheenvuoropyyntöä. Livenä valtuustossa tästä aiheesta olisi varmasti puhuttu enemmän. Onhan se tärkeä koonta. Ja aika sekava.
 Kun kokous nyt sujui nopsaan, saa nähdä kuinka ketterä on kesäkuun kokous. Silloin listalla on tärkeä Kestävän talouden ohjelma. Kun jo ennen koronakriisiä oli kaupungilla kymmenen miljoonan vaje, on päälle lätkäisty nyt kahdenkymmenenmiljoonan koronalisä. Siinäpä sitten säätöä.

 Toimialat ovat viilanneet euroja sieltä ja täältä ja saaneet oman osuutensa ainakin paperilla näyttämään toivotunlaiselta. Ei tästä ilman verokorotuksia selvitä. Jääkö joku tulematta unelmien kotikaupunkiin jos veroprosentti on korkeampi kuin Keravalla? Jyväskylä ja Tampere olivat tuoreessa tutkimuksessa imagoltaan Porvoon edellä. Vetovoimaisia kaupunkeja vaikka molemmissa on korkeampi veroprosentti. Paljonkos nostetaan? Raa’asti voi laskea, että yksi veroprosentti on kymmenen miljoonaa. Olisiko kolme liikaa? Entä kaksi? Tai edes yksi. Yhdenkin saa pienempiin osiin. Valtiolla on piikki auki. Kaupunki ei kovin hanakasti lainaa käy nostamassa. Tuskin siltäkään voi välttyä.

Vieläkö unelma elää? Henkilöstön lomautuksella saisi muutaman miljoonan. Saisi myös varsin huonon imagon ja palvelut sekaisin pitkäksi ajaksi. Kunta-alan työsopimusneuvottelut etenevät. Kaupunki on laskenut uusien palkkojen nostoon parin prosentin lisän. Joka kuukausi jää sen verran fikkaan palkkakuluista. Voi toki olla, että sopimuksissa se napataan takaisin mutta näin ei ollut vapun aikaan nurin menneessä ehdotuksessa.

Sosiaali-ja terveyslautakunta kokoontui taannoin viikon aikana kahdesti. Ensin oltiin aiemmin mainitun säätölistan kimpussa. Summat olivat pieniä, mutta kun niitä oli useita, saatiin vajaa miljoona säästettyä. Säästöt sote-puolella ovat osin näennäisiä sillä monet palvelut ovat subjektiivisia, eli asiakas saa palvelut oli rahaa varattu tai ei. Muutamia julkisuudessakin keskustelua herättäneitä osioita ei lautakunnassa säästöiksi hyväksytty ja näin saatiin ”pelastettua” vajaat satatuhatta. 

Kaupunginjohtaja on tehnyt nyttemmin uuden esityksen ja siinä kohdan ”muut” alle on upotettu monta pienempää fiilausta. Eipä enää tiedä mitä.  Saman viikon torstain lautakunnan kokouksessa ilmoitettiin, että soten talous on jo nyt menossa liki kuusi miljoonaa miinukselle. Tämä ei ole vallan kauhistuttavaa sillä kulut ovat kasvussa kautta maan ja tässä kurjuuden statistiikassa on Porvoo ihan ok asemissa. 

Kotihoitoon toimitetaan parisataa ateriaa päivässä. Tähän asti ruuat on tehty Johannisbergin keittiössä mutta kun nyt köökki lakkaa on uuden aika. Lämmin ateria ja kuljetus maksavat nyt neljätoista euroa. (Sillähän on saanut korona aikana ravintolasta lounaan kotiin!). Jatkossa ruoka tuodaan kylmänä Mehiläisen (pelasta pörriäinen) omistaman Ateriaalin toimesta. Se lienee ok. Saa syödä kun haluaa ja hintakin on puolet halvempi ja kaupungille tästä säästöä. Kaupungilla on keskuskeittiö mutta siellä ei tämän sorttinen ruuanvalmistus onnistu ilman lisäsäätöjä. Ollaan me kummallinen keittiö päätetty rakentaa.

Koulut alkoivat lähisysteemillä pitkän ja miltei kaikkia uuvuttavan etäjakson jälkeen. On ollut kivaa ja koulun turvasäädöt ovat toimineet. Opiskelu on sujunut varsin jouhevasti. Lounasruoka tuo mieleen Porvoon Yhteislyseon(nyk.Linnankosken lukio) eineet 70-luvun lopulta. Laatikkoruokaa ja päälle hedelmä. Ei salaatteja. Näkkäriä. Harmillisesti Linnajoen koululla heti alkupäivinä todettiin tartunta (Joskus koulusta käytetään lyhennettä Linko. heh). Olihan toki odotettavissa, että jossain virusiivili saa saaliin. Päästiin koronalla Yle tv:n Uudenmaan alueuutisiin ja sote-johtaja Maikkariin toteamaan Porvoon ihmeen (siis, että hyvin toistaiseksi korona-asiat). Talousjohtaja oli ihan vaan Iltasanomissa kertomassa Unelmien kaupungin talouskurimuksesta. Ja päästiin me vielä kerran tv-uutisiin. Yhden päivän oltiin Suomen lämpimin kaupunki! Harapakassa (niin Maikkarilla luki, heh) 24.5 celsiusta. Tervetuloa kesä!

tiistai 28. huhtikuuta 2020

JAHKAILUA,EHKÄILYÄ JA MIELIPAHAA



Huomenna olisi ollut valtuuston kokous. Ei kokoonnuta. Ilmeisesti ei olisi ollut asiaakaan, eikä hallintosääntö tunne etäilyä valtuuston päätöksenteossa. Riskiryhmääkin suurin osa väestä. Etäkokouksia on kuitenkin ollut sote-lautakunnalla, sairaalalautakunnanalla ja Event Factoryn hallituksella. Sujuuhan se, mutta tehokkaammalta tuntuu ihan perinteinen lähiyhteys. Eipä silti, etäkokous antaa mahdollisuuksia perinteisestä poikkeavaan kokouskäyttäytymiseen; voi pötkötella sängyllä, kokkailla, kutoa, kakata. Asuste vapaa, ei edes pakollinen. Toki videoyhteys suljettuna, kuten yleensä mikrofonikin. Juuri kun olin tuuminut, että yllättävän hyvin tietoverkot kestävät massiiviset etäpuuhastelut, Telia pamahti. Olisi tämä aika hankalaa kirjeiden välityksellä.

Hankalaa varsinkin koulussa. Etähomma ovat sujuneet varsin hyvin suurimmalla osalla oppilaista ja opettajista. Pienellä osalla ei suju. Huomenna todennäköisesti hallitus antaa ohjeita jatkosta. Itse toivoisin, että koulut avautuisivat edes osittain; alaluokat ja erityisen tuen oppilaat, ehkä ysitkin kouluun. Osa ei ehkä tulisi ja osa ei ehkä kuljetuksen puuttuessa pääsisikään. Koska kaikki ovat olleet pääasiallisesti neljän seinän sisällä viikkotolkulla, niin en varmaankaan, ehkä, kukapa tietää, luulisi, arvelisi, uskoisi tai muuten vaan ilman tutkimuksia tai asiantuntijan tai Salen tai Sannan tai jonkun somesiiran näkemyksistä huolimatta tai niiden takia en ennustaisi oppilaista olevan taudin vaan pelkästään repun kantajiksi.

Pitkän kotona kököttämisen seurauksena alkaa puolin, jos toisinkin vanne puristaa päätä. Erityisesti pyöränvanne. Kovasti on sosiaalisissa ympyröissä ja tekstiviesteissä riehaannuttu ketterästi kokeiltavista liikennejärjestelyistä. Ja auttoihan se. No, enemmän vaikutti varmaan pelastuslaitoksen ja poliisin lausunto. Ehdotus on vedetty pois. Ainakin toistaiseksi. Yleensä lausunnot pruukataan hommata ajoissa.
 Ajatus uuden sillan (ennen sanottiin ”uuden”, mutta siis Mannerheiminkadun sillan) yhden kaistan, kaistan osan itseasiassa, kokeiluluonteisesta muuttamisesta pyöräilijöiden käyttöön, sai aikaan hepulin pyöräilykaupunkina, ainakin ennen, tunnetussa Porvoossa.  Eikö olisi voinut kokeilla?  Nyt kadun oikea kaista on useimmiten tyhjä satunnaisia, juuri ennen liikennevaloja vasemmalle kaistalle kiilaajia lukuun ottamatta.  Kokeilemalla olisi nähnyt, onko pyöräilijöitä. Onko tarvetta. Mistä lie olisivat tulleet ja minne matkanneet. En nyt keksi. Ehkä joku olisi tehnyt uuden reitinvalinnan. Ehkä ei. Berliinissä on pyöräteitä keskellä vilkasliikenteisiä katuja. Hyvin toimii. Ei toki täällä. Fillaroitsijoiden roippeita joutuisi naaraamaan joesta.

Keskustan pysäköintimaksutkin aiheuttavat mielipahaa. Riippuu toki, keneltä kysyy. Yleensä on meuhkattu siitä, ettei parkkipaikkoja ole. Konsulttien mukaan on, varsin reilusti. Nyt parkkeeraamista toivotaan maksuttomaksi. Mikäs siinä. Kivahan se. Kaupunki tienaa liki miljoonan vuodessa pysäköintimaksuilla. Voi sen varmaan muullakin tavoin tienata. Sikäli ja mikäli Länsirannan cittari joskus valmistuu, on varmasti silloin ajankohtaista miettiä, olisiko maksuttomuus keino saada keskustaan asiakkaita. Jos siellä enää on mitään miksi asioida.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa oli esillä ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma seuraaville kolmelle vuodelle. Kaikki yli 65-vuotiaat eivät ajele prätkillä, vaan kaikenlaista muutakin aktiviteettia on tarjolla. Suunnitelmassa on soten lisäksi asuntoja, esteettömyyttä, yhteisöllisyyttä ja kulttuuria. Mainittiin, että järjestöjen ja kaupungin toimesta on senioreille tarjolla viikoittain yli 100(!?!) erilaista ryhmää. Ei ehdi Reinot jalassa hautua. Suunnitelmia tarvitaankin. Parinkymmenen vuoden kuluttua, kun itsekin kenties olen yli seitsemänkymppinen, on seiskavitosia, hieman alle nykyisen Mick Jaggerin-ikäisiä, tuplasti enemmän kuin tällä hetkellä (silloin 8500). Sote-väki on tehnyt hyvää työtä poikkeustilassa. Karusta nykytodellisuudesta muistuttavat Näsiin tuodut kylmiökontit. Toivottavasti turhaan tuodut.

Vaikka ei varsinaisia kaupunginvaltuuston kokouksia ole ollut, on valtuusto kokoontunut etänä iltakoulujen merkeissä. Taannoisen Länsirannan cittari-hankkeen iltakoulun suurin yllätys oli se, että mitään yllätystä ei ollut. Hanke etenee ja jossakin vaiheessa haetaan rakennuslupaa. Ainoa mikä hankkeen voisi enää torpata voisi olla se, että Keskolta loppuisi fyrkat. Peruskiveä (vahvasti paalutettua) pääsevät isoimmat kaupungin isät muuraamaan oli hotellitoimijaa nimetty tai ei. Hotellin tilat varmaankin ovat. Ehkä ei tule liikennesumppua, ehkä siitä tulee kauniimpi kuin Puuilon rakennuksesta, ehkä se ei imaise sisuksiinsa työntekijöitä muista kaupungin tyhjenevistä kaupoista ja ehkä (hyvin todennäköisesti) käyn siellä kattoterassilla GT:llä, tai haen kaupasta pussikaljaa ja istun siinä laiturilla hyräillen Börje Koskelaisen Jokirannan bluesia.