Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmäpuheenvuoro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhmäpuheenvuoro. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

OBS ! MENNEEN KAIVELUA

 

Museovirasto on Linnamäellä suorittanut parin viikon ajan kaivauksia. Toistakymmentä historianopiskelijaa Helsingin yliopistosta on rapsutellut maata ja sihdannut hiekkaa tarkoituksenaan löytää uutta tietoa ja todisteita paikalla sijainneesta linnavarustuksesta. Kaljapullon korkkien ja muun lähiroinan lisäksi on pikkuisia paloja muinaisesta 1300-luvun meiningistä tullut vastaan ainakin nuolenkärjen muodossa. Perjantaina pistävät kamat kasaan ja jatkavat tutkimuksia yliopistolla.

 Sekin on kuulemma löydös, että ei kauheasti uusia löydöksiä ole. 1860-luvulla on edellisen kerran suuremmin kaiveltu ja niiden tulkinnoilla on menty. Kenties joku innokas harrastaja on ilman virallisia lupia käynyt mäellä kuopimassa. Muistelisin itse olleeni siellä joskus teininä telttailemassa. On siellä varmaan harrastettu kaikenlaista.  Kävin katselemassa toimintaa pariin otteeseen. Kiinnostavaa. Eipä tiedä, jos jotakin vielä löytyisi. Isoimmat evidenssit linnanelämästä lienevät huuhtoutuneet historian hämärään.

Eräänlaista menneen kaivelua oli keskiviikkoisessa valtuuston kokouksessa. Käsiteltiin tilinpäätöstä vuodelta 2023. Hartaan tunnelman vallitessa (oisko syynä useat poissaolot ja ujot varavaltuutetut) käytiin ryhmäpuheissa toteamassa menneen vuoden toimien onnistuminen ja hieman motkotettiin. Hyvin kuitenkin vielä menee. Ryhmäpuheet pidetään valtuustoryhmien suuruusjärjestyksessä. Isot puhuvat ensin ja pienet koittavat kaivella jotakin uutta näkökulmaa jo useampaan kertaa edellisissä puheissa todettuihin tosiasioihin, tai rakennella aasin siltoja muihin juttuihin onnistuneesti tai vähemmän. Tilinpäätös antaa kyllä hyvän kuvan siitä mitä on toimialojen ja johdon vuoden aikana ollut tarkoitus tehdä ja mitä tuli tehtyä. Ei esimerkiksi ole tehty päätöstä suojella metsiä vaikka tarkoitus oli. Kiire tulee kun ensi vuonna pitäisi olla 12 prossaa kaupungin metsistä suojeltu. Valtio ei metsiä näillä kulmilla suojele. Virvikistä on kyselty mielipiteitä. Voisiko sieltä vaikka. Vapautimme tilivelvolliset (hallituksen, kaupunginjohtajan ja toimialojen johtajat) vastuistaan. Näin tarkastuslautakunta esitti ja ylin päättävä elin päätti.

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa kehotettiin hallitusta vastaamaan tarkastuslautakunnan havaintoihin lokakuun loppuun mennessä. Pykälässä oli liite aiemmista huomioista. Usein vastauksena on ollut, että huomioitu on. Havainnot siis huomioitu. Piste.

Henkilöstöraportista ilmeni, että 80 % ollaan töissä ja 20 % muualla. Muulla tarkoittaa kipeänä tai lomalla. Työterveyteen menee tiedot pidemmistä lääkärintodistuksella vahvistetuista poissaoloista. Sairaana on useimmiten mieli tai tukiranka. Terveysperusteisia poissaoloja oli keskimäärin pari viikkoa. Pitkät sairauslomat lisääntyneet. Ne vaikuttavat tuohon keskimäärään.

 Viime kokouksessa marmatin pieleen menneestä talouden ja toiminnan seurantaraportin dadamaisesta tavutuksesta ja nyt opekyylätekstihaukka löysi kasvun ja oppimisen toimialan kohdalta samat pitkät tekstikappaleet kahdelta sivulta ja pari muutakin sekoilua. Ärsyttävää kun ovat kuitenkin virallisia tekstejä. On varmaan dokumentteja, joita ei lue kuin tekstinkorjausohjelma. Jos sekään. Itse en toki tee viheitä.

Tulevan liikuntakeskuksen kaava ei enää herättänyt kielenkantoja kuin innokkaimmalta jääurheilijalta. Historian opiskelijat tuhansien vuosien päästä siilaavat muinaisen urheiluareenan jäänteitä ja kummastelevat kurrapeliin käytettyjä kumikiekkoja. Saattaa löytyä jälkiä myös jälkiviisaudesta.

Omakotitontin saa Hinthaarasta ja Epoosta parilla kympillä neliö. Kerkkoossa maksaa 15 egee enemmän. Oli esitys, että maksaisi samat kaksikymppiä joka paikassa landella. Äänestettiin. Ei mennyt läpi.

Puheenvuoroissa kiiteltiin ja toivoteltiin.  Kiiteltiin henkilöstöä, virkamiehiä, yhteistyötä sekä eläkkeelle ja länteen siirtyviä. Toivoteltiin hyvää kesää.

Niin mäkin sulle.


Vuoden 1886 löydökset


 

torstai 18. marraskuuta 2021

JAA JUU EI JUU HEI JALLERII KUKKUU

 

Äänestäminen esityksistä valtuuston talousarviokokouksessa on tarkkaa hommaa. Jos kannatat kaupunginhallituksen esitystä et paina pulikasta JAA (semmoista painiketta ei ole) vaan painat ykköstä ja jos kannatat hallituksen esityksen vastaista esitystä et paina EI (semmoista painiketta ei ole) vaan painat kolmosta. Ja jos olet siltä väliltä eos-henkilö, niin painat kakkosta. Se tarkoittaa tyhjää.

Ja ralli alkaa… Kaksikymmentäkuusi muutosesitystä. Minun rivini meni näin: EI eli 3(perhana painoin ykkösen!) JAA eli 1 EI eli 3 JAA ELI 1 JAA eli 1 JAA eli 1 JAA eli 1 JAA eli 1 JAA ELI yksi ja sitten... KAKSI ESITYSTÄ hallituksen esitystä vastaan!! Pitää ensi mätsätä ne...  JAA eli 1 ja sitten JAA eli 1 ...”ja nyt nopeutetaan.” Puheenjohtaja ei enää lue esityksiä (on ne meillä printattuna) ... ja taas mennään JAA eli 1 JAA eli yksi JAA eli kolome(oho!) ehdin korjaamaan…. JAA eli yksi…ja sitten vihreiden esitykset: EI eli kolme EI eli KOLME EI eli kolme.(vielä ois kymmenen äänestystä jäljellä) Jotta tämä ei käy tylsäksi, minäkin nopeutan: yks,yks,yks,yks,yks,kolme,kaks,kolme,yks ja loppuun yks ja yks. Huh! Sinne meni. Peukku ylös tai peukku alas. Isoja asioita. Nämä on keskusteltu jo ennakkoon, mutta salissa keskusteltiin vielä lisää. Ja meni siellä pari muutosta läpi. Suurin osa ei.

Eipä kai näitä saisi päätettyä, jos olisi vaihtoehdot: ” suunnilleen ja sinne päin samaa mieltä”, ” ehdottomasti tietyin varauksin vastustan jos kannatan.”

Kotisohvilla katsottiin varmasti jotakin ihan muuta, mutta jos joku oli eksynyt kokouksen nettilähetykseen, mahtoi äänestyksen seuraaminen olla hankalaa. Ei voinut tietää mistä oli kyse. Oli vain hallitus vastaan Metsola/Kittilä. Metsola/Kittilä vastaan Perokorpi/Lankia. Hallitus vastaan Siltakorpi/Puromies. Hallitus vastaan Matsson/Siltakorpi. Jotenkin esitykset voisivat olla nähtävillä.

Nuo nimet esityksissä menevät yleensä niin, että ensin on kyseisen puolueen ryhmäpuheenjohtajan nimi ja sen perässä esitystä kannattanut taho (usein saman puolueen edustaja, mutta ei aina.) Vihreät kannattivat Mattsonin esitystä. Kun kannatin esitystä ryhmäpuheenvuorossa siihen meni mun nimeni.  

Hävittiin kaikki kolme esitystämme. Mutta se on tosi jees, että kaupunginhallituksessa saimme yksimielisyyttä esityksiimme lisäyksiksi” Ilmasto työn edellä kävijä ”-taulukkoon. Tuli Ihan uusi kohta vuositavoitteisiin: ”Vähennetään systemaattisesti kaupungin päästöjä ja suojellaan luonnon monimuotoisuutta.” Puhumattakaan siitä, että bändikämppiin ja skeittihalliin tuli hallituksessa miltei yksimielisesti ihan asiallisesti rahnaa. Esitys meni demarien nimiin mutta meillä oli sama. Ja sinänsä ihan sama. Kunhan meni läpi. Viime kaudella oli mulla aloite sisäskeittihallista. Viimein nytkähdettiin eteenpäin.

Gammelbackan koulu/sivistyskeskus hanke tulee. Koska ja minne se tulee, herätti keskustelua. Kamppulassa paljon olleena ja asuneena kävin hieman höpisemässä aiheesta puheenvuorojen loppupuolella. Sitten ruokatauko (kanaa, kalaa ja salaatteja).

Ihmettelin ryhmäpuheenvuoron yhteydessä omasta puolestani talousarvioon pujahtanutta inklusiivista opetusta vähättelevää ja segregaatiota puoltavaan virkettä (mun mielestä se on sitä). Nämä ihmettelyt jos kiinnostaa, voi kuunnella puheet tuubista tuosta  kokoukseen. Ryhmäpuheenvuoro on siinä alkupuolella ja kamppulat ajassa 4:37. Lopussa äänestysshow.

Tänään tuli Hesarilta linkki vaalikoneeseen. Semmoisethan on heti tammikuussa. Kuinka hyvin me tulemme voimaan hyvinvointialueella? On kai sillä merkitystä. Aika odotuksenmukaisilta nuo kyssärit ensisilmäykseltä vaikuttavat. Varmaan vastauksetkin.

Kohta saa avata ensimmäisen luukun. Onkohan taas lyhde tai kelkka? Kestääköhän torin joulukaruselli minut? Meidän ryhmämme kokoushuone kaupungintalolla on muuten entinen karu selli.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

KASEVAA, TUTKIMUSMENETELMIÄ JA KESKIKALJAA

 Keskiviikkona valtuusto kokoontui pitkästä aikaa valtuustosalissa. Viimeksi oltiin täällä koko porukalla helmikuussa 2020. Oli uudet paikat istua ja vierustoverikin oli uusi, tosin monelle jo vanha tuttu. Itse olin nyt eturivin paikalla. Se on kiva, mutta ei näe mitä takana tapahtuu. Peiliä en uskalla asentaa. Vieressä istuu poika Tolkkisista. Listalla oli useita valintoja luottamuspaikkoihin. Muutama puheenvuoro käytettiin kaupunginhallituksen lausunnosta tarkastuskertomukseen ja itse piipahdin pöntössä(puhuja) pitämässä vihreiden ryhmäpuheenvuoron muutoksista talousarvioon.

Sotepuolelle on tulossa liki 9 miljoonan ylitys. Pääosin syynä koronatoimet. Eipä niitä voinut välttää. Valtio korotti yhteisöverojen tuottoa kunnille ja tämän mänööverin seurauksena jo aiemmin nostettu yhteisöveron arvio talousarviossa pomppasi 60 miljoonaan. Lisäystä 18 miljoonaa.

 Kävin pitämässä ryhmäpuheenvuoron, jossa kiittelimme sotepuolta koronan hoidosta ja peräänkuulutimme keskustelua yhteisöverobonuksen käytöstä. Fyrkkaa olisi nyt enemmän kuin millään kestävän talouden ohjelmilla ikinä saatiin säästettyä. Olisi kiva, jos tästä rahasta heruisi edes osa suoraan kaupunkilaisten hyvinvointiin. Vaikkapa kulttuuriin, bändikämppiin, skeittihalliin, kouluruokaan tai kunnon bileisiin kaupunkilaisille. Muutama puheenvuoron käytettiin kaupunginhallituksen vastineesta tarkastuskertomuksen huomioihin. Asioiden mitattavuudesta puhuttiin. Tässä yhteydessä mainittiin esimerkkinä Lapuan patruunantehtaan räjähdys!? (muistan kyllä) ja keskiaikaiset sairaudendiagnosoinnin menetelmät. Ei mainittu reliabiliteettia tai validiutta.

Jatketaan kirjoitusta kyselyjen parissa. Taannoin julkaistiin viime keväänä toteutetun terveyskyselyn tulokset. Koulukohtaiset tulokset tulevat joulukuussa. Mielenkiintoinen kysely, josta riittää aineksia moniin keskusteluihin, päätöksentekoonkin. Omaa sukupolveani nauratti vuosikymmeniä sitten ajatus, että keskiolutta saisi R– kioskeista. ”Kaljaa kioskeihin”. Siellä on. Yhtä oudolta tuntuu nyt vihreiden ehdotus vapaammasta huumepolitiikasta. Dekriminalisointi lienee ihan OK ja hyvin perusteltavissa. Kenties muutenkin vapaampi suhtautuminen tulevaisuudessa tulee olemaan normaali tilanne. Voi siinä muutama vuosi vierähtää. Väärinkäyttöä esiintyy myös viinan kanssa läträtessä. Kouluterveyskyselyssä noin joka kymmenes yläkoululaisista kertoi kokeilleensa kannabista. Lukion ekoilla luokilla melko samanlaiset luvut mutta ammatillisella puolella jo joka neljännellä oli ainakin yhden kerran verran kokemusta pössyttelystä. Tutki tuloksia tästä.

 Tupakkia polttavat vähemmän. Kokeiltu on sitäkin. Joka kolmas tunnusti. Puolet vastanneista tiesivät mistä huumeita voi hankkia. Raittiita on yli puolet. Kyseisen kyselyn mukaan tytöillä on korona-aika vaikuttanut enemmän kuin pojilla mielenterveyteen. On se varmaan kaikilla.

 Tähän sopinee toinenkin kyselyjuttu. Sivistystoimi piti taannoin kyselyn henkilöstölleen. Vastausaikaa oli vajaa vuorokausi. Tiedotuksesta ja muusta kyseltiin. Aika moni ei huomannut koko kyselyä, ennen kuin se oli jo päättynyt. Vastauksia tuli kuitenkin kuulemma paljon. Hassua, että pystyi vastaamaan vaikka kuinka monta kertaa, kokeilin. Tuloksia ja johtopäätöksiä odotellessa.

Laajennettu oppivelvollisuus mietityttää. Kun hanketta alettiin ajaa, oli ymmärtääkseni ensisijaisena ajatuksena erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tuki. Ei pudokkaita. Lisäbonuksena, hyvänä sellaisena, tuli maksuton toisen asteen koulutus. Nyt on hankkeita saattelemaan oppilaita yläkoulusta toiselle asteelle. Hyvä juttu, mutta tukea ja muuta apua tarvitaan myös siellä jatko-opinnoissa. Toivotaan, että sinnekin on resursoitu.

Bändin kanssa oltiin Mankkenissa (aka Magnusborg) äänittämässä levyä viime viikonloppuna. Oli hassua soittaa samassa salissa, jossa nuorena poikana käytiin kuuntelemassa yhtyeitä. Kasevan keikalla oli porukkaa vähän. Istuttiin lattialla ja bändi kysyi mitä me haluaisimme kuulla. Toivoin Eaglesin ”One of these nightsia” Hienosti vetivät. Näin siellä myös Armin ja Dannyn, Sleepparit, Hurriganesin ja monet muut Juicet Alatalot. Jos silloin olisi tehty yllä mainittu kouluterveyskysely tupakki ja kalja olisivat olleet varsin hyvin edustettuina.

Kuluneella viikolla oli omalta osaltani viimeinen Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous. On ollut mielenkiintoista tutustua tähän puoleen hyvinvointivaltiosta. Melkoinen jatkuvasti käynnissä oleva monsteri, jossa  etenemistä tapahtuu jatkuvien uudistusten, projektien ja hankkeiden myötä. Hoitajista on pulaa. On joka paikassa. Paljonko pistetään Sari-sairaanhoitajalle lisää liksaa tai työkavereita että jaksaa?

HUSin hallinto myllätään, mutta potilaan arkeen ei muutosten pitäisi vaikuttaa. Pitäisi. Ja tästä aiheesta tuli mieleen, että asetuin ehdolle tammikuun aluevaaleihin sitoutumattoman vihreänä. Joulutienoilla löytynee glögitelttaa useammalta ryhmittymältä. Valtuustolle on tulossa kokousten lisäksi iltakouluja taloudesta, Kokonniemestä, sotesta ja jo ensi viikolla torin uudistamisesta. Keskustelua tulee riittämään.

Kaupungintaloa ehdotettiin lehdessä taidemuseoksi. Why not? On aihe kuulemma ollut esillä ennenkin. Silloin tutkittu, että kosteudelliset yms. olosuhteet eivät ole omiaan taidemuseokäyttöön. Varmaan rahalla saisi. On siellä taidetta nytkin. Bongasin kahviosta komean Lennart Segerstrålen työn. Siellä kellarissa. Ookko nähny?