Keskiviikon helteisenä iltana kaupunginvaltuusto sai päätettyä
Kokoniemen liikuntakeskushankkeesta. Ekaks tulee teitä ja muuta infraa ja
sitten tulee kaksi jäähallia ja sitten tulee monitoimiareena ja sitten
korjataan Kokonhalli ja sitten tulee kauhistelua, kuinka meidän rahat riittää
ja sitten aletaan tuunata nyt tehtyä päätöstä ja jälkiviisastella. Mutta joo.
Tässä vaiheessa näyttää hyvältä. Ryhmäpuheissa todettiin porukalla, että käyttäjiä
on kuultava jatkosuunnitelmissa. Nyt osa urheiluväestä koki jääneensä jäähypenkille
ja kauhistuivat kun puolivalmiita luonnoksia
esiteltiin. Varmaan näinkin, varsinkin kun useampi päättäjä todettiin hallituksessa
jääviksi urheilukytköstensä myötä. Vuosia ja miljoonia tähän vielä menee ennen
kuin ensimmäiset luistimen potkut jäällä vedellään, saatikka ollaan monitoimiareenassa diggailemassa Tomas Lediniä tai paluun tehnyttä Lauri Tähkää.
Väkisinkin tulee mieleen tulevan jokicittarin päätös hotelleineen. Näyttää kovasti
siltä ,että haaveilemani GT:n nauttiminen kattoterassilla jää haaveeksi. Tuskin
huoneistohotellilla semmoista on. Pitänee mennä jonkun partsille kyläilemään.
Itse en hanketta kannattanut mutta moni kannatti edellytyksellä, että hotelli on.
No nyt on. AUTS!. Joku tökkäsi tikulla silmään.
Maankäyttösuunnitelma oli tiedoksi. Iso juttu. Tähän
palataan talousarvion yhteydessä. Kaavoituksessa ei ole resurssia kuin 11
miljoonan satsauksiin. Tässä just päätettiin Kokoniemen yli 50 miljoonan
hankkeesta ja päiväkoteja sun muita on tulossa. Tarkoittaa siis, että
kaavoitukseen tullaan pumppaamaan reilusti resurssia(työntekijöitä) että
suunnitelmista selvitään. Ja vaikuttaa tämä myös keskiviikkona hyväksyttyyn
talouden tasapainotus ja tuottavuusohjelmaan (kaverien kesken tatuta). Tatuta ei satuta.
Tatutassa saatiin hallituksen kokousten, ryhmäpuheenjohtajien
kokousten, valtuustoryhmien kokousten, henkilöstön kokousten ja valtuuston
iltakoulun ja varmaan aamukahvikokoustenkin jälkeen aikaiseksi varsin sopuisa
esitys. Henkilöstöä ei lennä pihalle, eikä kaupunkilaisten arkeen kovin rankkoja
juttuja ole tulossa. Säästöä pitäisi syntymän. Jotkut maksut kyllä nousevat. Verotkin joskus vaan tuskin vielä Porukalla luotiin suunnitelma, mutta valtuustossa
alkoi eräs ryhmä keulia ja omia päätöksiä itselleen. Joo joo. Onhan näitä
vaaleja sun muita tulossa. Ei hyvä.
Oli myös puheenvuoro, jossa puheenjohtaja olisi voinut jo
aiemmin kopsautella nuijalla keskeytystä koska pöntöstä alkoi kuulua valtakunnan
politiikkaa. Pitäisi pysyä aiheessa nääs. Vaikkakin keskustelu voisi ollakin kokouksissa
värikkäämpää, jos puitaisiin ummet ja myös lammet. Voisi myös olla värikkäämpää,
jos valtuutetuilla olisi oma mikrofoni, eikä puheenvuoron saatuaan aina
tarvitsisi siirtyä puhujapönttöön. No onhan se tavallaan hienoa ja historiallista
meininkiä, mutta aika lailla turha manööveri. Joskus valtuuston lista on ollut
niin laiha, ettei vartinvaikuttamisessa juuri keskustelua synny. Josko loputtomalla
diskuteeraamisella asiat juuri muuttuisivat.
Päätettiin myös edetä joukkoliikenteen uudistuksen tiimoilta
maltillisesti kehittäen Maksaahan sekin mutta näin kaupunki saa myös tietoa linjojen
matkustajamääristä. Eivät ne ihan silmätarkkailulla kovin kummoisia joillakin
linjoilla ole. Tutkimusten mukaan vähäiseen käyttöön on väärät reitit, väärät
aikataulut ja väärät hinnat. Nämä kuntoon ja huristellaan kaikki innokkaammin.
Nykyään luodaan päätösasioissa erilaisia skenaarioita. Yleensä
on kolme erilaista vaihtoehtoa. Semmoinen oli tarjolla Kokoniemessä, maankäyttösuunnitelmassa
ja tatutassa. Yleensä yhdessä skenaariosta on joku täky, jonka valtuutettu nielaisee
ja sillä mennään.
Hyvinvointialueen kokous tällä viikolla peruttiin, koska ei
ollut asiaa. Hyvinvointialueille ei kuulu hyvää. Hyvin vähän hyvää on tulossa. Alkusyksystä
aletaan järjestelemään.
Tässä Suvivirren jälkeen omat parin seuraavan kuukauden skenaariot menevät about näin
Skenaario 1
Luen pari klassikkokirjaa (Humiseva harju kesken), käyn
konsertissa, puhun Ruotsissa ruotsia, teen biisejä, Käy jefu (jenkkifutis)matsissa
Skenaario 2
Käyn konserteissa ja taidenäyttelyissä, puhun Ruotsissa
ruotsia, teen biisejä, luen klassikko kirjan, teen biisin, käyn jefumatsissa.
Skenaario 3
Tarkkailen ruohon kasvua ja poimin edellisistä skenaarioista valikoituja
osia tunnelman salliessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti